Mirkka Rekola RIP

Ihmiset, kuuhun ja aurinkoon harjoitetut, jokaisessa pari,
eikä se yhdisty ilman toista paria.

Maailman kahtiajakoisuus, subjekti-objekti, musta ja valkoinen,
puolesta ja vastaan, skitsofreeninen ketjureaktio.

*

Tämä on Kuulopuheen maa, jossa juostaan kilpaa ja kädet korvilla
ja täällä jokainen tietää naapurinsa asiat paremmin kuin omansa.
Tämä on Tyhjänperän toinen pää, täällä saa syyn niskaansa
jo pelkästään kuuntelemalla, täällä naulat lyövät vasaroita,
makeiset syövät lapsia ja kirjat tekevät kirjailijoita ja koneet
käyttävät ihmisiä. Täällä tienviitat tappelevat keskenään.

*

Me huudamme tekijää esiin maailmankaikkeudessa niin kuin mikään annettu
ei riittäisi. Kuitenkin voimme kohdata Hänet luomakunnassa, ihmisissä.
Lähimmäinen on kuka tahansa, joka on lähellä, vieras tai tuttu.

"Kuka pelastaa yhden ihmisen, pelastaa maailman".

Hyvä atmosfääri voi uudistaa ihmisen. Ja meissä on Utopos.
Se syntyy aina uudestaan, kun me luovumme siitä, joku ottaa sen haltuun,
kun me väsymme siihen, joku herättää sen henkiin, kun kuolemme sille,
joku saa siitä voimansa.

Hyvä utopia sanoo että maailma voisi olla parempi paikka, 
ei vain sinulle vaan kaikille. Että valkeus loistaa pimeydessä. 

Se on itsensä antamista, jota ei kenelläkään ole oikeutta lähteä toiselta vaatimaan.

Vaikka antaa itsestään kuinka paljon tahansa, mutta säilyttää rippeenkin, 
tuntee jäävänsä siihen rippeeseen kiinni ja menettäneensä kaiken. 
Niin on jäljellä antaja, menettäjä, joka kiemurtaa omaa mitättömyyttään. 

Se että me vieläkin petymme, on osoitus siitä, että utopia meissä on
monta kertaa läpäissyt syntymän ja kuoleman. Vai lakkaammeko me
jossain vaiheessa pettymästä? Niinkin voi olla. Ja toiset pettyvät sitten.
Meihin. Ja muihin. 

Mutta merkillistä on että oikeudenmukaisuuden taju voi säilyä
epäoikeudenmukaisessa maailmassa, ihmisestä välittäminen
välinpitämättömyydessä, rakkaus rakkaudettomuudessa.

Ehkä ei enää tarvitse pettyäkään tajutakseen, että ne meissä ovat tallella. 
Ne vain ovat, kaikesta huolimatta.

*

Älä tee kuvaa, kaikki on.

Todellisuus vetää puoleensa todellisuutta, oli se miten erilaista tahansa.

*

Kaltaisuus – aivan kuin peilit olisivat menneet toisiinsa, limittäin  
ja sisäkkäin, avautuvat ja pyyhkiytyvät, kuin vedensisäinen olotila.

*

Hiljaisuus – elävimmillään kieli ei katkaise hiljaisuutta eikä hiljaisuus ole
sanojen ja äänen vastakohta. Hiljaisuus on avoimuuden tila.
Mutta voiko lukijalle välittää hiljaisuutta ellei hänessä sitä ole?
Hiljaisuus voi olla yhteys. 

*

Juuri tyhjyyden kokemuksessa saattaa olla yhteys tuntemattomaan.
Ja myös todellinen yhteys lähimmäiseen. Siinä on vastaanottavuus. 

Mitä tyhjempi uoma, sitä enemmän se saa virratakseen. 

*

Uudessa vuodessa päivän ikäisinä. Tämä uusi vuosi ei ole entisensä.
Vuosi muuttuu paikaksi, aika tilaksi.

Kun yhdeksän porttia on sulkeutunut, se on poistumisen paikka.

===

Mirkka Rekola:

Silmät itkevät, jotakin pientä ja pyörivää, kaukana.

Tyhjä on hauta ja taivasta myöten auki.

===

Näkyi valkoinen kivi, minä sanoin joutsen, 
ja heti jotsen ui siinä, minä sanoin lennä, 
ja se ojensi kaulan ja levitti siipensä,
siipien pesä, maailma on teonsana,
lentää, valkoinen, vetten yllä. 

===

Matkakaverina Muistinavaruus ja Mirkka Rekola

jaanapaju
Ylöjärvi

"Ora et labora"
KOMPASSI >
Millainen matka ja pysähdyit juuri tähän.
Vaisto ja varmuus ohjaavat aarteen luo...?
Tervetuloa:
- www.jaanapaju.net
- twitter.com/JaanaPaju
- facebook.com/jaana.paju

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu