Kela torppaa työnteon

Koronahälinän keskellä moni tärkeäkin asia hautautuu ainakin hetkeksi.

Yksi niistä oli istuvan hallituksen suunnitelmissa keskeisessä roolissa ollut 60 000 uuden työpaikan luominen.

Uusien työpaikkojen luonnissa tärkeässä osassa olisi rakenteellisen työttömyyden, eli käytännössä pitkälti pitkäaikaistyöttömyyden, jos ei nyt kitkeminen, niin ainakin vähentäminen.

Useimman pitkäaikaistyöttömän tulot koostuvat työmarkkinatuesta ja toimeentulotuesta.

Kun tällaisten tulojen varassa elävä ihminen saa itselleen vaikkapa väliaikaisen keikkatyön, vähentää siitä saatu palkka automaattisesti seuraavaa maksussa olevaa työmarkkinatukea.

Mutta suurin yllätys odottaakin seuraavalle kuukaudelle haetun toimeentulotuen päätöksen laskentaperusteissa, jossa reilun puolen kuun korvilla maksettu palkka – nettosummaltaan vaikka alle tonnin – lasketaankin yllätys yllätys : seuraavan kuun tuloksi.

Eli: menetetty osuus työmarkkinatuesta. Kokonaan menetetty toimeentulotuki, joka tietää samalla mahdollisesti itsemaksettavia reseptilääkkeitä, sähkö- ja vaikkapa poliklinikkalaskua, koska toimeentulotuki kattaa myös nämä.

Työnteon tuoma taloudellisen tilanteen paraneminen: plus miinus nolla.

Tulos: makaa perseelläsi ja ota tuet. Tai tee työtä, josta hyötyy lähinnä työnantaja.

Nykyisessä hallituksessa istuva ministeri Li Andersson on joskus todennut pahimman kannustinloukun löytyvän toimeentulotuesta.

Rkp:n hiljattainen heitto siitä, että työtön voisi tehdä 800 bruttoeuron edestä työtä kuukaudessa ilman, että se vaikuttaisi hänen tukiinsa, taas toisi tähän maahan luultavasti aidosti uusia työpaikkoja.

Samalla talouden rattaat saisivat ainakin jokusen lisäkierroksen lisääntyneen kulutuksen muodossa. Ja pitkäaikaistyötön edes hitusen inhimillisemmän elannon.

Sillä nykymenolla ja Kelan työnteon jatkuvilla torppauksilla sekä haistavi… -meiningillä pitkäaikaistyöttömyys ei tästä maasta poistu.

Ei ennen eikä jälkeen koronan.

 

 

 

 

 

 

Jari Hakala

Vaasalainen toimittaja, joka tällä hetkellä katselee koronaa - toivon mukaan - hieman arkisemmasta kulmasta, koittaen samalla muistaa, että maailmassa on myös paljon muuta - edelleen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu