Valmista tuli, matka jatkuu
Pitkäaikainen haaveeni toteutuu tällä viikolla. Sain tänään lähetyksen Porvoon Kirjakeskuksesta ja uunituore kirjani, Syvään päähän, on kädessäni. Tai siis tuossa pöydällä, jotta voin kirjoittaa tämän blogin. Laitan tämä tänne Vapaavuoron puolelle, en Puheenvuoron.
Kirjan julkaisupäivä on keskiviikkona 20.5 2020.
Tässä yllä kuva kirjan etu-ja takakannesta.
Kirjan kirjoittaminen oli viime kesäinen ja loppuvuoden 2019 mittainen projekti. Kirjoitin käytännössä lähes päivittäin, osin muistiinpanojen, osin muistikuvieni varassa. Myös blogin pitämisestä oli hyötyä tässä prosessissa. Se toimi ikään kuin päiväkirjana, josta oli hyvä käydä hakemassa muistikuvia. On hyvä ymmärtää, että blogit kirjoitetaan usein hetkessä, sillä tiedolla ja kokemuksella joka itsellä asioista on. Olikin eräänlainen oppimismatka tutustua yli kymmenen vuoden takaiseen omaan ajatteluun ja siihen miten ilmaisin tuolloin itseäni. Huomasin, että se mitä silloin on sanonut tai miten sen on sanonut, ei ole enää välttämättä se miten asian nyt ilmaisisin tai sanoisin. Olen muuttanut mielipidettäni kun olen saanut lisää tietoa ja- kokemusta. Mutta en minä kadu sanomisiani tai tekstejäni noilta ajoilta. Ne on tehty siinä ajassa ja sillä tunteella ja tietämyksellä joka minulla tuolloin oli.
Kirjan kirjoittaminen oli todella terapeuttinen kokemus. Sain käydä läpi kaiken ja puhdistaa ilmaa. Totean kirjan alkusanoissa, että en kerro totuutta enkä varsinkaan omi sitä. Minusta on todella outoa, että joillakin tuntuu, omasta mielestään, olevan siihen yksinoikeus. Ei se, että kirjoittaa jostain, tee asiasta totta. Se on henkilön oma näkökulma, hänen totuutensa ja hänen muistikuvansa, niistä on kyse omalla kohdallani. Jokainen muistaa asiat itselleen parhain päin. Tai ainakin valtaosa ihmisistä tekee niin. Minä pyrin kirjassani kritisoimaan myös itseäni ja omia ratkaisujani. Se ei ollut helppoa. Mutta suosittelen sitä lähestymistapaa.
Kirjoitin kirjan Google Docsilla. Se toi joskus hupaisia tilanteita eteen kun ennakoiva tekstinsyöttö ehdotti aivan käsittämättömiä sanoja ja sai aikaiseksi todella hölmöjä lauseita. Kirjoitin aluksi määrää ja siitä kaikesta karsittiin sata sivua pois. Pelkäsinkin, että kirjasta tulee yhtä ohut kuin nuohouskuitista. Mutta siitä tuli kuitenkin yli 400 sivuinen, oikea kirja.
Omalle tekstille tulee helposti sokeaksi ja minulla oli onneksi tukenani ja apunani kustantajan, WSOY:n puolelta, toimittaja Outi Kaartamo. Hän sai kirjan väännetyksi lopulliseen muotoonsa ja ennen kaikkea, toivottavasti, luettavampaan muotoon ja kronologiseen järjestykseen. Kiitos Outi!
Kiitos kustantajalle, WSOY:lle kirjan kustantamisesta. Prosessi oli kaikin puolin miellyttävä kokemus.
Kirjan alaotsikko- Muistelmani, voisi olla myös testamentti tai välitilinpäätös politiikalle. Olen oppinut ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan, mutta politiikka saa tässä vaiheessa jäädä. Istun valtuustossa tämän kauden loppuun ja se on sitten siinä.
Palo kirjoittamiseen ei ole suinkaan loppunut. Olen kirjoittanut satoja blogeja vuosien varrella ja olen aina pitänyt kirjoittamisesta. Tiedä häntä vaikka kirjoittaisin joskus toisenkin kirjan…
Haloo Jorma Melleri! Saamme varmaan tuota pikaa lukea arviosi? Oma ensikommenttini kirjan nimestä voisi olla, että parempi Muisteluni kuin Taisteluni.
Ex-ministerin kirja saa varmasti kohtalaisen julkisuuden, varsinkin kun ne päättyneen vuosikymmenen jytkyt ja sätkyt ovat vielä meillä kaikilla tuoreessa muistissa. En ihmettelisi, vaikka Hesariin tämän teoksen kommentoisi itse Unto Hämäläinen.
Ilmoita asiaton viesti
Jarpan poliittista uraa sivusta seuranneena myös ”Mustelmani” olisi voinut hyvä nimi.
Onnea kirjan synnytyksestä, varmasti hyvä fiilis kun tuotos on kansissa ja sujuva kynähän sinulla on aina ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitoksia. On hyvä fiilis kun vuosien haave toteutui.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin arvattu Unto Hämäläisen kohdalla.
Ilmoita asiaton viesti
Olen seurannut syrjäsilmällä UPM: stä työttömäksi joutuneen Jari Lindströmin ”nostoa” valituista valituimpiin. Olenhan itsekin lähtökohdiltani tavis, tuskin sitäkään Ei lopultakaan kovin yllättävä tulos. Auktorisoitu kirja. Timo Soini ja Esko Aho työstävät parhaillaan omiaan Otavalle.
Viime päivinä olen kirjoittanut blogia ajatushautomo Liberasta jonka ideologiset juuret löytyvät suurfirmojen Perheyrittäjistä. Siellä ovat vaikuttaneet niin Berner, Fazer kuin Hartwall. Kaikissa jyllää Kim Jong-un ilmiö, veri on vettä sakeampaa kolmannessakin polvessa. Kielikommunismia omistajatasolla. Valituista valituimpia.
Liberasta vapauteen lennettyään Heikki Pursiainen julkaisi kirjan ”Paskamaa” kunnes alkoi päätoimittaa nettijulkaisua ”MustRead” vastuunkantajille. Se on auktorisoitu samalla tavalla kuin pääministeri Antti Rinteestä julkaistu kirja ja Björn Wahlroosin kirja ”Kuinkas tässä näin kävi?” käyttämällä oheislukemistona erästä 2015 julkaistua ei-auktorisoitua kirjaa, jonka kirjoittaja oli säilyttänyt takaraivossaan kansliapäällikkö Bror Wahlroosin ohjeen nuorille virkamiehille muistaa, ettei pidä Suomessa, jos aikoo menestyä, kuvitella voivansa ajatella itse täysin uusia asioita, vaan niitä varten pitää perustaa yhdistyksiä, ja onhan niitä perustettukin: Hjallis Harkimolle yksi ja Paavo Väyryselle kaksi, kuten myös Timo Soinille. Jossakin vaiheessa Soini alkoi jankuttaa että jos haluaa vaikuttaa puoleen politiikaan, pitää liittyä jäseneksi. En liittynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Tämän olenkin lukenut joskus aikaisemmin. Vuonna 1995 päätoimittaja Janne Virkkusen Helsingin Sanomat julkaisi pari mielipidettäni, kunnes päätoimittaja kirjoitti kolumnissaan ettei Suomi ole sellainen maa jossa täysin uusia asioita tuodaan julkisuuteen lehtien palstoilla, vaan niiden kehittelyä varten on olemassa moniaitakin puolueita!
Siirryin some-vaikuttamiseen. Joskus on sanottu uuden ajatuksen omaksumisen omaa toimintaa muuttavaksi käytännöksi voivan viedä hyvinkin vuosikymmeniä.
kirjoitin blogissani 10.11.2010 uuden ihmisen syntymisestä .
Niihin aikoihin Matti Apunen nimitettiin Etelärannan propagandapäälliköksi ja Mikael Pentikäinen HS:n päätoimittajaksi kunnes menetti omistajan ”luottamuksen” vuonna 2013.
Hänen isänsä, professori Juha Pentikäisen setä Vilho oli loikannut 1930-luvulla Suomen armeijan luutnantin virasta Neuvostoliittoon. Ne luurangot kolisevat yhä suvun kaapeissa.
En ole koskaan tavannut Mikael Pentikäistä, vaikka olen syntyisin Sonkajärveltä. Hänellä on kesämökki Lapinlahdella, äitinsä synnyinkunnassa, Sonkajärven naapurissa. Hänen Juha-isänsä olen tavannut kerran Roomassa ollessani YK:n erityisjärjestön palveluksessa vuosina 1982-84. Olin virkavapaalla ministeriön virasta naispuolisen päällikön tuodessa Juha Pentikäisen juttelemaan kanssani minkä tulkitsen yrityksesi etätartuttaa vakolijavirus minuun, koska tiedettiin minun tavanneen Moskovassa hyvin kauniin opiskelijatytön virallisella Helsingin kauppakorkeakoulun vierailulla.
Itäsuomalaisuudesta joutuu Helsingissä aina maksamaan, varoitteli iltakoulun opettaja kirjoitettuani 1972 viisi laudaturia työn ohella ja nähtyämme kuvani yo-lakki päässä Suomen Sosialidemokraatti-lehden etusivulla. Minulla kun ei ollut ollut pienintäkään tekemistä minkään puolueen kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Jari Lindström kirjoitti:
”Huomasin, että se mitä silloin on sanonut tai miten sen on sanonut, ei ole enää välttämättä se miten asian nyt ilmaisisin tai sanoisin. Olen muuttanut mielipidettäni kun olen saanut lisää tietoa ja- kokemusta. Mutta en minä kadu sanomisiani tai tekstejäni noilta ajoilta. Ne on tehty siinä ajassa ja sillä tunteella ja tietämyksellä joka minulla tuolloin oli.”
Hyvin sanottu.
En koskaan ole ymmärtänyt niitä nillittäjiä jotka puhuvat takinkääntäjistä, kun joku esittää aiemmasta esityksestään muuttuneen kannanoton. Usein heidän kommentejaan lukiessani ajaudun raivon partaalle. Heidän mielestään kaikki mitä sanot on kiveen hakattu. Kehitystä, uutta ymmärrystä ja mielipiteen muutosta nillittäjät eivät salli. Tärkeintä heille on päästä haukkumaan toinen ihminen ei hänen esittämänsä asian sisältö nillittäjiä kauheasti kiinnosta.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on ollut eräs niistä opeista politiikan matkallani. Mielipide voi vaihtua kun sille on riittävät perustelut.
Ilmoita asiaton viesti
Puolessa välissä oon lukemassa ja uskallan jo kiitellä, vaatimaton totuudellinen tyyli on aivan huippua, välilä vaikeaaki, oot niin rehellinen juurta myöten, mutta kuinka lohuttavvaa ja ilahuttavvaa nykyaikana.
Siis koulukirjaksi sopis, sais läpit käsitystä, mitä politiikka on, yhteisten asioitten hoitamista, ei keikistelyä iltasatu-lehissä, vaan loputonta tutkimista ja neuvvottelua.
Kiitos siis ❤🌹
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos. Olen tosiaan pyrkinyt rehellisyyteen muistikuvieni ja tuntemukseni kanssa. Muutama tuntuu jo sotkevan asioita ja koska tämän tiesin, niin totean jo alkusanoissa että en minä väitä kertovana totuutta vaan omat kokemukseni, tuntemukseni ja muistikuvani. Niissä on aivan varmasti eroa jonkun toisen vastaaviin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin meissä kaikissa lienee kyky tunnistaa totuudellisuus ja oikeuenmukasuus, mutta just tämmösessä tullee pelinhenkiki näkösälle, alettaan kisaihleen ja politikoihmaan kirjottajan näkemyksistä ja kokemuksista jopa tuntheista, kertoo enämpi lukijastako sinun kirjotuksesta.
Nojoo, toela kuitenki innostavvaa se rehtiys, joka kirjassasti on. Eikä tosiaan tarkota, että vaikka mie kannattasin asioita asioina, vaan tuo ihana laatu, kertoa elävästi asioista ja omista tunnoista ihan läpäisyperiaatteella, kiitos ja syänmerkkejä!
Ilmoita asiaton viesti
jatkan Matti Putkosesta, sehän saattaa vaikka kiinnostaa Jaria:
Massiivisen leimautumisen seurauksena annoin pikkusormeni puolueelle, kun menin erään pohjoiskarjalaisen ay-toimitsijan pyynnöstä rakentamaan nuorisolle retkeilymajaa Muonion lestadiolaiskylään paikallisten ihmetellessä etelän herrojen riehuntaa Länsirajan järven rantapöheikössä itikoiden syötävänä. Niissä yhteyksissä näin Lauri Ihalaisen ja Johannes Koskisen, olematta puheissa kummankaan kanssa, kuten en myöskään Matti Putkosen kanssa jonka olin kerran nähnyt samoissa seuroissa Helsingissä.
”Rönkön majaa” rakennettiin yhteiskunnallisen peliyhtiön rahoilla 1970-luvun loppuvuosina. Vaistomaisesti en pannutkaan nimeäni mihinkään paperiin. Nyttemmin luulen majaa aiotun koulujen kielenopetuksen vairioittamien nuorten samanlaiseksi hoitolaitokseksi kuin Paavo Väyrynen on tehnyt keventäen taakkaa niiden hartioilta jotka toki tietävät pakkokoulutuksen aiheuttamat herkässä iässä oleville pojille. Sivutarkotuksena ”täisaunaksi” suunnitellun savusaunan rintamasuunta avautui länteen Ruotsin puoleisten vuorten siintäessä rajajoen takana. Kielletty suhteeni kuvakauniiseen moskovattareen oli tiedossa.
Matti Putkosen ilmeestä Aleksanterinkadulla hänen ensimmäisen uudelleen syntymisensä tapahduttua saatoin säpsähtää jotakin olevan tekeillä. Ilmeisesti hänellä oli puolueen jäsenrekistereiden haltijana osuutta kun niitä käyttäen mentiin suoraan nettiruudun kautta avainhenkilöiden silmille puoluetta hajoittamaan samaan tapaan kuin katolisissa yhteisöissä jutellaan luottamuksellisesti rippituolissa seinän läpi. Siksi lapsenuskoisten vaikeneminen on täydellistä.
Ilmoita asiaton viesti
Toki kiinnostaa.
Matin kanssa yhteys katkesi kevään 2017 aikana ja viimeinen puhelu tapahtui puoluekokouksen alla ja sen valmistelun aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Näin se menee Soinin ja seuraajansa kohdalla: ”Politiikka on kuin mafia. Jos kärähdät, et puhu. Omerta – vaikenemisen laki – on muita lakeja vahvempi.” ”Totuus ei tule esiin, sillä se tekisi kipeää. Totuus voisi sattua sillä se liippaisi europarlamentaarikkoa, puolueen puheenjohtajaa, tulevia kansanedustajia.” ”Vaikenemisesta on liian monille paljon enemmän hyötyä kuin totuudesta.”
Ilmoita asiaton viesti