Muutama syy olla hankkimatta lasta

Tulin äidiksi tasan kuusi vuotta sitten. Tämä on saanut minut miettimään vanhemmuuden elinkaarta ja siihen liittyviä velvollisuuksia. Ensimmäisen raskauden aikana pyrin elämään niin normaalia elämää kuin mahdollista, enkä halunnut raskauden rajoittavan arkeani. Käytin korkokenkiä kahdeksanteen raskauskuukauteen asti. Meikkasin, shoppailin, pyrin pukemaan tyylikkäästi, vaikka raskauden väsymyksen merkit hälyttivät välillä. Korkokenkien käyttö raskauden aikana selvästi lisäsi jalkakipuja, silti käytin niitä. Meikin pois pesu naamasta vaati raskauden viimeisen kolmanneksella jo töitä, sillä ison painavan vatsan kanssa kumartuminen hanatasolle tuntui raskaalta.  Vauva kohdussa ei kuitenkaan rajoittanut elämää.

Elämä mullistui vasta vauvan syntymän jälkeen. Suurin muutos on päivärytmin katoaminen. Kaikki vastasyntyneet tarvitsevat maitoa 1-3 tunnin välein. Vaippakin piti vaihtaa yötä päivää. Ensiäidille kaikki oli uutta, piti opetella käytännön vauvahoidon ABC taidot nollasta. Neuvolasta on saatu paljon ohjeita ja oppivihkoja. Valitettavasti vanhemmilta ja viisailta saadut neuvot ja ohjeet eivät riitä, sillä jokaisella vauvalla on jo syntyessään persoonallinen temperamentti. Koliikkivauva on monelle vanhemmalle tuttu sana.

Vastasyntynyt kuulee, haistaa ja tuntee oman emonsa. Jo raskauden aikana vaihdoin kaikki kodin puhdistustarvikkeet – kuten hajulliset pyykinpesuaineet, astian tiskiaineet –  hajuttomiin. Maidontuoksuinen äiti oli parasta mitä vauvalle voi antaa. Hajuvesi meni bannaan viideksi vuodeksi. Kynsilakan kemikaalin pelkäsin menevän lapsen suuhun, jätin lakat pois kolmeksi vuodeksi. Korut jäivät hyllyyn, esim. rannekello saattoi osua vauvan ihoon hänen ollessa sylissä. Meikkien kemikaalit on haitallista pienen vauvan herkälle iholle, nekin jätin pois. Vauvan ollessa 3kk ja sitä vanhempi, hän tarttui kaikkiin mihin pystyi. Äidin hiukset kiinnostivat, siitä syystä hiukset piti sitoa kiinni ettei vauva laittaisi niitä suuhun. Toisin sanoen esikoisen syntymän jälkeen näytin täysin erilaiselta ihmiseltä koko ensimmäisen vuoden ajan. Kuvioon astui mukavan tuntuiset puuvilla vaatteet, koska vauvakin tykkää pehmeästä puuvillasta eikä todennäköisesti aiheuta iholle allergiaoireita.

Vauva tarvitsee hoitoa 24/7, vanhemmat voivat unohtaa mukavat iltaelokuva-illat ainakin vähäksi aikaa. Vapaa aikaa ei käytännössä ollut. Vapaa tunneilla ainoa asia mitä halusi tehdä oli nukkua, toinen vanhemmista vahti esikoista. Jotkut neuvoivat nukkumaan silloin kun vauvakin nukkui. Se oli vaikeaa, sillä vauvan nukkuessa piti pestä pyykit, steriloida tuttipollot ja tutit, vastailla sähköposteihin, syödä ja käydä suihkussa jne. Oma aika ja rauha oli kullan arvokasta.

Ennen esikoisen syntymää, omaa aikaa oli päivässä 24/7. Päivällä kävin töissä, työpäivän jälkeen kuntosalilla, eikä ollut yhtään kiire seuraavaan paikkaan, koska kukaan ei sitä vaatinut. Viikonloppuisin ja iltaisin tapasin ystäviä kahviloissa ja käytiin kaikki pienen pienetkin mieltä vaivaavat asiat läpi. Meillä oli aikaa istua 2 tuntia kahvilassa. Ei tarvinnut katsoa kelloa. Omaa aikaa oli niin paljon, että välillä oli tylsää.

Sitten…kun vauva SYNTYI, omaa aikaa  EI enää ollut! Voin unohtaa itseni ainakin vuodeksi, sillä vauvan tarpeet menevät itseni, puolisoni, harrastuksen, työn ja kaiken muun edelle. Vauvan kanssa voi matkustella ja käydä kaupoissa. Mutta vanhempien on hyvä varmistaa että matkakohteissa on helppo kulkea rattailla ja puhtaat vessat aina lähettyvillä.

Suomessa lapset menevät päiväkotiin suunnilleen 1,5 vuotiaana, jonka jälkeen äiti voi käydä töissä tai opiskella tai vain oleskella kotona. Monelle vanhemmalle ”työ oli lomaa”. Työpäivän päätyttyä alkaa seuraava työ, se on lasten hakeminen päiväkodista,  laitat lapsille ruokaa tai menette ulos syömään. Vanhemmat voivat rauhassa keskittyä omiin asioihin lapsen nukahdettua. Viikonloppujen myöhäiset aamuheräämiset voi unohtaa, sillä lapsi tulee joka tapauksessa herättämään sinut tuttuun tapaan aamulla varhain. Vanhempien kuuluu palvella lastaan ruoanlaiton, pyykinpesun, iltasatujen, harrastuksiin kuskaamisen, läksyissä avustamisen ja eri kiinnostuksen kohteiden rahoittamisessa ainakin 18 vuotiaaksi asti. Ehkäpä pitempäänkin. Vanhemmuudesta ei voi irtisanoutua kun tuntuu ettei enää jaksa huolehtia lapsestaan, tämä velvollisuus jatkuu koko elämän ajan jokaisena viikonpäivä ja kellon ajasta riippumatta. Jos sinulla sattuu olemaan isovanhemmat lähellä jotka voivat auttaa, se on sinun onni. Ystävät voivat tarvittaessa auttaa, mutta eivät hekään voi auttaa jatkuvan säännöllisesti loputtomiin.

Voimia kaikille muillekin vanhemmille!

 

jennichen1415

YRITTÄJÄ – KANSAINVÄLISESTÄ PERHEESTÄ – ÄITI Olen kahden lapsen äiti, yrittäjä, toisen sukupolven maahanmuuttaja, yrittäjä ja Vantaan kaupunginvaltuutettu. Synnyin Kiinassa vuonna 1989, ja muutin vanhempieni kanssa Suomeen 1994. Asun perheeni kanssa Vantaalla, viihtyisässä Kivistössä. Lisää <a href="http://www.jennichen.fi" title="www.jennichen.fi">www.jennichen.fi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu