Ennennäkemätön Käärijä-huuma – Mikä näistä puolueiden Käärijöistä on mielestäsi paras?

Suomen Käärijä ja Ruotsin jo kertaalleen viisut voittanut Loreen ottavat toisistaan mittaa lauantaina euroviisujen finaalissa.

Kun Suomi voitti tähän mennessä sen ainoan kerran euroviisut vuonna 2006, Ruotsilta oli muuten kisaamassa jo kertaalleen viisut voittanut Carola. Se oli varsinainen kaunotar ja hirviö -kisa, ja nytkin Käärijä edustaa villiyttä ja hulluutta, Ruotsin Loreen vakavuutta ja jopa hengellisyyttä.

No, vuonna 2006 ei ollut samanlaista maaotteluhenkeä kuin nyt, eikä sosiaalisella medialla käytännössä ollut roolia. Suomi voitti silloin viisut, Ruotsi oli viides.

Nyt Käärijä-huuma on saavuttanut uskomattomat mittasuhteet Suomessa ja vähän kyllä maailmallakin euroviisufinaalin alla. Tällaista ei maassamme ole ennen nähty.

Tampereella isot hotelliketjut ovat sulkeneet varaukset ensi vuoden viisujen aikaan varautuakseen Käärijän viisuvoittoon. Eri puolilla maata parturi-kampaamot tarjoavat Käärijä-tukkamallia joko ilmaiseksi tai hintaan 1 euroa.

Ja puolueet ovat vaihtaneet logonsa Käärijä-logoiksi. Huumorihengessä käynnistänkin nyt Vapaavuoro-äänestyksen: Mikä Käärijä-puoluelogo on mielestäsi hienoin? Tässä ei siis ole kyse politiikasta eikä puoluekannasta, vaan huumorista.

Omasta mielestäni keskustan apila-Käärijä ja demarien ruusu-Käärijä toimivat parhaiten. Ehkä viehättävyydessään voiton vie apila-Käärijä. Mitä mieltä sinä olet?

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu