Egon on pidettävä itsensä täydellisenä

Minuus ja ego

Egoni on kuva jota itsestäni elätän. Tuon kuvan on oltava täydellinen. Sen on jokaisessa tilanteessa saatava tietää, että juuri se on voitolla suhteessa muihin. Egon epäonnistuminen merkitsee henkistä kuolemaa. Kun kaikki minuus heijastuu egosta, egoa on pyrittävä pitämään hengissä kaikin keinoin. Kaikki tilanteet, jotka uhkaavat egoa, sen kaikkivoipaisuutta ja mahtavuutta, tuntuvat todella uhkaavan jotain mitä ilman ei saata elää. Egon on tiedettävä oma paremmuutensa. Egon on alistettava, hallittava ja manipuloitava muita tunteakseen itsensä voitokkaaksi. Ego tarvitsee jatkuvasti kehuja itseltä tai toisilta. Egoa pitää hengissä omat itsekeskeiset ajatukset omasta paremmuudesta, joka ei saa koskaan horjua. Ego on voittamaton. Se hallitsee kaikkea tekemistä, se hallitsee kaikkea mihin liittyy motiivi säilyä hengissä, sillä se on egon tahto, pysyä elossa, siis olla voittaja.

Ego on se, joka estää ihmistä rakastamasta itseään ja toista. Ego haavoittuu herkästi, sillä egon on säilyttävä säröttömänä ja täydellisenä.

Ego tarvitsee tilaa ja mitä enemmän tilaa saa, sitä enemmän se kokee itsensä voittamattomaksi. Kun egon saa kutistettua, aito minuus pääsee esiin. Kun aito minuus on esillä, myös rakkaudelle on tila.

Ego saa ihmisen käyttäytymään käsittämättömästi. Ego ei välitä läheisistä suhteista. Ego ei välitä siitä, onko kyseessä oma lapsi, puoliso tai vaikka lemmikki. Kaikki mikä uhkaa egoa, myös uhkaa sitä. Ego alistaa valtaansa muut. Se on egon tapa varmistaa se, että se ei tule yllättäen uhatuksi. On helpompi puolustautua kun hallitsee tilanteen. Ego ei koskaan tunne heikkoutta, ego ei voi sitä myöntää, sillä heikkous on kokemus minuudesta, johon egolla ei ole valtaa.

Ja juuri tuo minuus on se aito yhteys elämään.

Miten sitten erottaa itsessä egon pyrkimykset ja syvän minuuden aikomukset.

Kuuntelemala sydäntään.

JoonasMiettinen

Luokanopettaja, sekä elämänkatsomustiedon aineenopettaja. FOURCORE® - oppimisvalmennusmallin kehittäjä. Luonnollinen Koulu 2016- hankkeen perustaja. <a href="http://www.luonnollinenkoulu.fi" title="www.luonnollinenkoulu.fi">www.luonnollinenkoulu.fi</a> / <a href="http://www.keskenerainen.fi" title="www.keskenerainen.fi">www.keskenerainen.fi</a> -- "Se mitä tulee sydämestä, on aina lähtiessään täydellistä, mutta muuttuu matkalla keskeneräisen ihmisen keskeneräisiksi teoiksi."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu