Rosa Liksom ja minä

Olen kerran tavannut Rosa Liksomin eli arkisemmin Anni Ylävaaran. Meistä otettiin jopa yhteiskuva. Itsekin otin kuvan Rosasta ja valokuvaaja Meeri Koutaniemestä. Sen jälkeen olinkin täpinöissä kuin Hannes Hynönen, 101, saatuaan poskisuudelman Jenni Haukiolta.

Kirjailijana usein raivokas Rosa esiintyi ansiomerkkeineen hillitysti kuin kulttuuriministeri ja Meeri Koutaniemi oli kuin Frida Kahlo suoraan Meksikosta. Moni mies katseli kateellisena sivusta, kun seurustelin heidän kanssaan. Kun on näin läheinen suhde kirjailijaan, ei voi puolueettomasti arvioida hänen teoksiaan.

Rosa Liksomin uutuuskirja Väliaikainen on hyytävän hauska. Se on täynnä pieniä kertomuksia isoista asioista. Itse pidin erityisesti loppuosan, Pohjoisen, meän kielellä kirjoitetuista tarinoista. Siellä on esimerkiksi kertomus siitä mitä tapahtuu, kun kannattava metallitehdas lakkautetaan.

Peräpohjolan paras karkasija ei tyydy kohtaloonsa vaan lähtee työnhakuun. Hän päätyy Helsingin, Tallinnan ja Moskovan kautta Kamputseaan, missä työ on sunnilleen samanlaista kuin Suomessakin, mutta ”kaikki muu onki sitte aika kamputsealaista”.

Tarina päättyy suorastaan villiin kutsuhuutoon: ”Mie huuan, että Kamputsehaan, Kamputsehaan, Kamputsehaan, tulkaa hyät veljet, työttömät, osa-aikaeläkeläiset, vuorovaphaala sinnittelevät, pätkätyöläiset, irtisanotut, muutamanlaiset ja sairaseläkheelä köttyyttävät, saihraat ja terhveet, kaikki tänne! Ja hopusta! Täälä ihminen saapi vielä tehä työtä!"

Kirjailija kirjoittaa myös Teuvo Hakkaraisen oloisesta miehestä, joka valitaan lähes pystymetsästä eduskuntaan. Mies tulee Helsinkiin, eksyy sekä kaupungilla että eduskuntatalossa, joutuu putkaankin, mutta takapiru Kaarlo selvittää aina ongelmat. Ensimmäinen ryhmäkokous alkaa ja puheenjohtaja ilmoittaa kolme tärkeintä asiaa: ”Noon suet, homot ja ruottin kieli.”

Rosa Liksom kirjoittaa julmaa tekstiä pohjoisen ihmisistä, eläimistä ja ongelmista. Teksti itkettää ja naurattaa, raivostuttaa ja hymyilyttää. Olen havaitsevinani kirjailijan raivokkaidenkin purkausten kyljessä usein ymmärtäväisen hymyn.

Liksom jatkaa ansiokkaasti Timo K. Mukan kirjallista perintöä. Tyyli on oma ja jäljittelemätön, mutta yksi on yhteistä: taustalla soi pohjoisen ääni ja vimma.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu