Kenttä, kasarmi ja Haanpään Pentti

Pentti Haanpään (1905-1955) kertomuskokoelma Kenttä ja kasarmi julkaistiin vuonna 1928, yli 85 vuotta sitten. Se jaksaa yhä herättää suuria intohimoja. Nyt on asialla Anssi Sinnemäki, joka uudessa kirjassaan vaatii Haanpään kunnian palauttamista, rehabilitointia.

Olin luullut, että Haanpään kunnia on palautettu jo ajat sitten, mutta Sinnemäki on toista mieltä. Hän vaatii Haanpäälle hyvitystä korkealta viralliselta taholta. ”Miten olisi seuraava manööveri: Puolustusvoimat ottaisi tavakseen jakaa Kentän ja kasarmin kaikille aliupseerioppilaille, joiden tulee läpäistä koulun päätteeksi sitä koskeva kuulustelu.”

Tämän saattaisi Haanpääkin hyväksyä, ehkä silmäänsä muljauttaen, kuten Askolan akan poika.

Sinnemäen kirja Sota kentästä ja kasarmista (Paasilinna, 2014) on perusteellinen selvitys aikansa kirjasodasta. Sinnemäki ryhtyy Haanpään puolustusasianajajaksi sellaisella vimmalla ja ammattitaidolla, että syytetyt ovat helisemässä. Pääsyytetty on Olavi Paavolainen, joka teilasi tylysti Kentän ja kasarmin. Haanpää jätettiin yksin.

Kentän ja kasarmin ydinteema on Sinnemäen mielestä valta ja erityisesti vallan väärinkäyttö. 23-vuotias Haanpää kirjoitti armeijasta omakohtaisten kokemustensa pohjalta. Arvostelijat olivat sitä mieltä, että Haanpää antoi väärän ja yksipuolisen kuvan sotalaitoksesta, suorastaan häpäisi armeijan. Herkkä asia silloin ja nyt.

Kun monet myöhemmätkin kriitikot ovat selittäneet Paavolaisen Haanpää-teilausta parhain päin, Sinnemäki on toista maata. Hän ei Loistavalle Olaville armoa anna.

Ennen Kenttää ja kasarmia Helsingin kirjalliset piirit, Paavolainen etunenässä,  olivat ottaneet Haanpään riemusaatossa vastaan. Takametsistä tullut ”tukkijätkä” oli kuin mallinukke, mutta Haanpää ei suostunutkaan annettuun rooliin. Hän olikin vapaa ja itsenäinen persoona.

Sinnemäki kirjoittaa, että Paavolaisen ääni tihkuu kateutta, kun hän käy Kentän ja kasarmin kimppuun. Se oli Sinnemäen mielestä raukkamainen ja epäreilu kollegan työtä vahingoittava teko, Paavolaisen julkisen uran häpeätahra.

Haanpää joutui kustantajien boikottiin. Hän ei tahtonut saada kirjojaan julki. Paavolaisen teilaus oli linjassa armeijan ja kirkollisten piirien jo aloittaman kampanjan kanssa.

Sinnemäen tutkimusten löytönä voidaan pitää Hannu Haahden väitöskirjaa, joka ilmestyi samana vuonna kuin Kenttä ja kasarmi. Haahden tutkimukset osoittivat, että Haanpää oli oikeilla jäljillä kuvatessaan armeijan oloja. Väitöskirja vaiettiin kuoliaaksi.

Sinnemäki on tullut jopa siihen tulokseen, että Kenttä ja kasarmi puhdisti ”armeijan augiaantallia” niin että talvisodan ihme tuli mahdolliseksi: ”Ja tämän sanon nimenomaan Jaakko Ilkan jälkeläisenä, jonka isä oli vapaussoturi, lapuanliikkeeseen osallistunut lapualainen körttipappi ja upseerikoulutuksen saanut kapteeni.”

Täydennetään vielä sen verran, että Anssi Sinnemäen omat poliittiset miehuusvuodet kuluivat taistolaisen liikkeen palveluksessa.

Aina kun puhutaan Pentti Haanpäästä, tulee mieleen Arvo Turtiaisen mainio runonpätkä:

Korttisakki,
pokka ja ventti.
Siinä on meillä
Haanpään Pentti.

Hänessä miestä
jokainen tuuma.
Ihmislämpöä.
Nauru kuuma.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu