Onneksi on Matti Klinge
On olemassa mies nimeltä Matti Klinge, joka esiintyy usein julkisuudessa. Joskus tuntuu, että mies joka esiintyy Matti Klingenä ei ole Klinge vaan roolihahmo, joka esittää Matti Klingeä.
Klinge on kuin suomalaisen sivistyneistön Kalle Päätalo; kirja tulee joka vuosi. Tänä syksynä kirjoja on julkaistu ainakin kolme: päiväkirjasarjan 16. osa, muistelmien toinen osa ja runokirja. 78-vuotiaana Klingen vauhti kiihtyy.
Päiväkirja jatkaa tutuilla teemoilla. Klinge suree angloamerikkalaisen kulttuurin ylivaltaa, ymmärtää Venäjää, korostaa Saksan ja Ranskan merkitystä sekä pilkkaa sivistymättömiä toimittajia. Klinge kulkee usein valtavirtaa vastaan. Mielenkiintoisia ovat luonnehdinnat monista henkilöistä.
Olof Palmen, Erkki Tuomiojan ja Jörn Donnerin vertailu on kiinnostavaa. ”Palme oli kova, Tuomiojassa on kukkaisvallan sävyä, olen sanonut ihailevani hänen ujoa vakaumuksellisuuttaan”, Klinge kirjoittaa. Donnerin julkiseen esiintymiseen kuuluu Klingen mielestä ”jonkinlaisen pätemisen tarpeen ja epävarmuuden esiin nostama arroganssi”.
Tyylikysymykset ovat Klingelle tärkeitä. Tapainturmelusta vastaan ja hyvän käytöksen puolesta hän jaksaa puhua vuodesta toiseen. Itse Klinge pukeutuu aina tyylikkäästi, vaikka Jukka Kemppinen kirjoitti eräiden Otavan kokkareiden jälkeen, että "illan naurettavimmasta pukeutumisesta vastasi jälleen kerran Matti Klinge." Tyylikkyyden ja naurettavuuden raja on hiuksenhieno; se on katsojan silmissä.
Esikuvansa Klinge on löytänyt läheltä: ”Yleensä olen ajatellut isääni pukeutumisen ja käyttäytymisen esikuvana. Tosin minulla oli 60-luvulla useina vuosina viikset ja 70-luvulla vähän pitempi tukka kuin muulloin, ja joskus jopa samettipuku…”
Fascinoivaa!
Lukija voi valita näkökulmansa. Klinge on joko koominen hienostelija tai terävä historiantutkija, yhteiskunnallinen vaikuttaja tai loistava seuramies, joka hallitsee poloneesit, seremoniat ja kauniit käytöstavat.
Klinge on mies menneisyydestä. Hänet on viskattu väärälle aikakaudelle; hän on rojalisti tasavallan kuokkavieraana.
Erkki Tuomioja sanoi Klingen 75-vuotisjuhlaseminaarissa: ”Jos Matti Klingeä ei olisi, hänet pitäisi äkkiä keksiä, sillä ilman häntä suomalainen historiankirjoitus ja –ymmärrys olisi paljon kapeammalla pohjalla kuin se nykyisin on.”
Klingen 80-vuotispäivät lähestyvät. Tuleva päivänsankari muistuttaa Tuomiojan toiveesta, jonka mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan pitäisi kirjata, että ”hallitus käynnistää laajan poikkitieteellisen projektin professori Matti Klingen yhteiskunnallisen ja poliittisen vaikutuksen selvittämiseksi julkaistavaksi hänen 80-vuotispäivänään”. Alkaa tulla kiire, Klinge huokaa.
Joku määritteli Klingen osuvasti yhden miehen juhlakulkueeksi. Onneksi on yksi Matti Klinge, kahdessa olisi kestämistä. Joka tapauksessa on ilo lukea Klingen kirjoja.
Ja jos vielä lämpimästi onnittelee Matti Klingeä Venäjän Presidentin asetuksella saadusta Ystävyyden kunniamerkistä vuonna 2013 niin homma on täydellistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ryntähillä tähtösten vilkkuu sarja tuikkien
Klinge tullut on!
Ilmoita asiaton viesti
Tv-haastattelussa Matti Klinge on ainakin kerran käyttänyt käsimerkeistä toiseksi typerintä, sitaattien kuvaamista kahdella ohimon tuntumaan kohotetulla sormella, joilla vieläpä tehdään nopea koukistusliike.
Tuon eleen näkeminen suisti minut tolaltani, koska olin uskonut nimenomaan Klingen kykenevän ilmaisemaan itseään tarkan verbaalisesti, useillakin kielillä. Lainausmerkkien viuhtominen on puhujalla kuin hymiöiden käyttö kirjoittajalla: anteeksiantamattoman alkeellista.
Joko Klinge on ryhtynyt lisäilemään muka-hauskoja hymynaamoja päiväkirjoihinsa?
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa ei vallitse samanlaista käsimerkkikulttuuria kommunikaatiossa kuin vaikkapa latinalaisissa maissa. Siksi tuollainen ilmaisu saattaa jäyhään ja vakavaan kommunikaatiokulttuuriin tottuneilla aiheuttaa kuvaamasi kaltaisen reaktion.
Itse en pidä sellaista kiusallisena, sehän vain korostaa sanotun ilmaisun merkitystä. Tietysti voisi robottimaisen monotonisella äänellä tuoda julki, että tämä asia on ymmärrettävä lainausmerkeissä sanotuksi, mutta hiukan kuivakiskoistahan sellainenkin olisi.
Miksi koet tuolaisen esiintymistavan niin ”kiusalliseksi”?
Ilmoita asiaton viesti
Iltalukemisena oli joitakin vuosia sitten Kadonnutta aikaa löytämässä. Muistelmia vuosilta 1936-1960. Toinen luki ja minä kuuntelin ja me nauroimme makeasti. Oli Matti Klinge tarkkaan koonnut kaikki dokumentit elämänsä varrelta ja dokumentoinut ne muistelmiin. Kaikilta sellainen ei vain onnistu. Jokin pienempikin kirjanen on häneltä hyllyssä, mutta tämä tiiliskivi löytyi helposti, sivuja 557.
Ilmoita asiaton viesti
Ystävät kalliit, on todettava, että Matti Klinge on tuottelias kirjoittaja. Hän itsekin luokittelee itsensä suomalaisten historianmyyttien murtajaksi. Kyllä hän sitä on tietysti ollutkin.
Nyt kun olen juuri lukenut uusiksi hänen väitöskirjansa, jonka lukemisen virikkeen antoi hänen uusin muistelmansa Upsalasta Pariisiin. Kyllä hän siinä melkoisen kovin sanoin arvioi meitä historioitsijoita, syystä varmaankin. Muuta meistä saa armon hänen tuomioistuimessaan, mutta ei se niin vaarallista ole. Kritiikkiä pitää olla!
Mutta suosittelen lämpimästi Klingen tuotantoa luettavaksi. Hän kirjoittaa hyvin ja tyylillä. Tietenkin ranskalaisen kulttuurin vaikutus näkyy hienosti, miksi ei näkyisi? Siitä minä nautin suuresti.
Nautintoja Matin parissa!
Ilmoita asiaton viesti
Ystäväni ja vanha työtoverini Tuomas Manninen Ilta-Sanomista on heti Jorma Mellerin jälkeen Suomen johtava klingoni, Klinge-fani. Hän on facebook-merkintänsä mukaan päässyt jo neljännen kerran Klingen julkaisemiin päiväkirjoihin. Ja tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin Klinge on saanut samassa kirjassa sekä Tuomaksen nimen että työnantajan kirjoitettua oikein. : DD.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä hänelle on täksi kerraksi vaihdettu etevämpi kustannustoimittaja?
Ilmoita asiaton viesti