Nyljetyt ajatukset
On hankala arvioida kirjaa, kun on kuullut ennakkoon siitä pelkästään myönteisiä arvioita. Kun on lisäksi tavannut kirjailijan, ja hän osoittautui viisaaksi ja mukavaksi mieheksi, kriitikon umpikuja on valmis.
Tuskaa lisää tietoisuus siitä, että kirjan on kustantanut Teos, jolla on läheiset kytkennät Uuteen Suomeen. Arvostelukappaletta tosin en ole saanut.
Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset (Teos, 2014) on ylistyslaulu kirjoille ja lukemiselle. Se on pitkä esitelmä myös taiteesta yleensä, korkeakirjallinen 700 kilometrin ja lähes 500 sivun souturetki Kustavista Hailuotoon. Nyljetyt ajatukset on enemmän tietokirja kuin kaunokirjallinen teos.
Päähenkilöt ovat Aimo ja Köpi, soutukaverukset. Aimo ylistää lukemista tähän tapaan: ”Lukekaa ulkona, lukekaa sisällä, lukekaa ulkoa, lukekaa sisältä, surussa lukekaa ja ilossa, surussa lohduksi ja ilossa tasoitukseksi. Lukekaa kotona, matkalla, pitkittäin ja poikittain.”
Tällaista ylistystä ei voi purematta niellä. Lukemisella täytyy olla myös haittapuolia. Jo Narrien laivassa (1494) väitettiin, että ”ken lukee paljon, muuttuu haaveilijaksi”. Ja roomalainen tuomari tiuskaisi muinoin apostoli Paavalille: Liika lukeminen tekee sinut hulluksi.
Hulluus onkin hyvä teema. Se kulkee punaisena lankana läpi Hurmeen paksun kirjan. Johtopäätös on, että arvostetuimman kirjallisuuden ytimessä asuu hulluus.
Esimerkkejä riittää: Shakespeare, Cervantes, Dostojevski, Gogol, Kafka, Kivi… ”Mieli on murrettava, jotta selviäisi mikä mieli on, mikä on mielekästä.” Hullun hommaa!
Hurmeen suomalainen esimerkki Aleksis Kivi kuvasi Simeonin persoonassa Raamatun, viinapullon ja masennuksen kolmiyhteyden, syyllisyydensekaisen juoppohulluuden ja itsemurhayritykseen päätyvän oireyhtymän. Eli suomalaisen miehen.
Köpi ylistää myös Kari Peitsamoa, joka on hänen mielestään herkkä reagoimaan tämän maailman hullutuksiin. Peitsamo nimetään viisaaksi narriksi.
Hulluuden keskellä yksi Hurmeen kirjan viisauksista on toteamus, että taide ei ole ikinä ajassa kiinni eikä se selitä eikä opeta. Kirjoittaminen on rehellistä valehtelua ja taiteella on vain yksi velvoite: olla taidetta.
Kirjailijat ovat nykypäivän julkkiksia, joista osa patsastee ihailtuna tähtenä mielellään lehdissä ja televisiossa. Maine voi kuitenkin mennä, kuten ranskalainen esimerkki osoittaa. Se on pienestä kiinni.
Sartre kertoo eräässä kirjassaan, miten hänen isoisänsä ihaili erästä kirjailijaa, kunnes luuli nähneensä tämän menevän sikahumalassa kapakkaan. Siitä lähtien isoisään juurtui halveksunta ammattikirjailijoita, ”noita mitättömiä ihmeentekijöitä kohtaan, jotka pyysivät kultakolikkoa näyttääkseen kuun ja näyttivätkin lopulta parista pennistä takapuolensa”.
Siinäkö nykyisenkin julkkiskirjailijan koko kuva?
Kirjahan ei sinällään sano tai kerro mitään, lukija vain peilaa sen kautta maailmankuvaansa. Lukija poimii sieltä vain sen minkä osaa sulattaa, aivan kuten maalauksestakin. Kaikki muu menee yli hilseen, eli kirja on joko hyvä tai huono lukijasta riippuen. Jos kirja on ainoastaan huono on poikkeustapaus, silloin siitä ei saa hyvää, vaikka lukija olisi kuinka ansioitunut.
Puhelinluettelo on tästä hyvä esimerkki, jos löydät sieltä etsimäsi niin se on hyvä, jos et löydä se on aivan paska.
Ilmoita asiaton viesti
Jorma hyvä, juuri tämän kaltaisia pohdintoja kaipaan tänne enemmän. Kun Ari vielä pistä oman lusikkansa kommenttina keskusteluun, niin en voi muuta kuin nauttia kokonaisuudesta ja syntisesti.
Kuten Ari hienosti toteaa, että yleensä kirja on hyvä ja huono, se on myös joskus ihan siitä väliltä. Mutta oikeastaan kirja on niin kirjoittajansa kuin lukijansakin luomus. Siitä on omakohtaisia kokemuksia.
Kirja myös toimii niin ilossa kuin surussakin. Surussa kirjalla voi olla jopa hyvin ratkaiseva merkitys. Itse uppouduin Marcel Proustin À la recherche du temps perdu -teossarjaan kun isäni kuoli 30 vuotta sitten. Se oli parasta mahdollista terapiaa. Suosittelen jokaiselle suruaan parantavalle hyvää lukemista. Sellaiseksi käy mm. tämä Juha Hurmeen kirja. Siis onneksi meillä on Niklas!
Ilmoita asiaton viesti
”… ihaili erästä kirjailijaa, kunnes luuli nähneensä tämän menevän sikahumalassa kapakkaan.” Mutta sitähän on liikkeellä!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128851433071…
Ilmoita asiaton viesti
Juha Hurme on ainakin ollut hullu. http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/s2012/hullu.html
Ilmoita asiaton viesti
Hurme, Murakami, Jussi Valtonen ja Sirpa Kähkönen.
Tommi Kinnunen ja moniosaaja Hannu Väisänen vielä kasan päälle.
Hurmeen Europaeus-näytelmällä ja tuolla edelläluettelemallani ihmisryhmällä on vahva ja särkymätön yhteinen sarana.
Ketun Kätilö ja Ylivaaran Hytti N:o 6 kuuluvat joukkoon.
Hovinarrit me tarvitsemme keskuuteemme ja olemme varmasti niin ”sivistynyt” laji, ettemme enää heitä kiduttamatta roviolle laita.
Ilmoita asiaton viesti