Nyljetyt ajatukset

On hankala arvioida kirjaa, kun on kuullut ennakkoon siitä pelkästään myönteisiä arvioita. Kun on lisäksi tavannut kirjailijan, ja hän osoittautui viisaaksi ja mukavaksi mieheksi, kriitikon umpikuja on valmis.

Tuskaa lisää tietoisuus siitä, että kirjan on kustantanut Teos, jolla on läheiset kytkennät Uuteen Suomeen. Arvostelukappaletta tosin en ole saanut.

Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset (Teos, 2014) on ylistyslaulu kirjoille ja lukemiselle. Se on pitkä esitelmä myös taiteesta yleensä, korkeakirjallinen 700 kilometrin ja lähes 500 sivun souturetki Kustavista Hailuotoon. Nyljetyt ajatukset on enemmän tietokirja kuin kaunokirjallinen teos.

Päähenkilöt ovat Aimo ja Köpi, soutukaverukset. Aimo ylistää lukemista tähän tapaan: ”Lukekaa ulkona, lukekaa sisällä, lukekaa ulkoa, lukekaa sisältä, surussa lukekaa ja ilossa, surussa lohduksi ja ilossa tasoitukseksi. Lukekaa kotona, matkalla, pitkittäin ja poikittain.”

Tällaista ylistystä ei voi purematta niellä. Lukemisella täytyy olla myös haittapuolia. Jo Narrien laivassa (1494) väitettiin, että ”ken lukee paljon, muuttuu haaveilijaksi”. Ja roomalainen tuomari tiuskaisi muinoin apostoli Paavalille: Liika lukeminen tekee sinut hulluksi.

Hulluus onkin hyvä teema. Se kulkee punaisena lankana läpi Hurmeen paksun kirjan. Johtopäätös on, että arvostetuimman kirjallisuuden ytimessä asuu hulluus.

Esimerkkejä riittää: Shakespeare, Cervantes, Dostojevski, Gogol, Kafka, Kivi… ”Mieli on murrettava, jotta selviäisi mikä mieli on, mikä on mielekästä.” Hullun hommaa!

Hurmeen suomalainen esimerkki Aleksis Kivi kuvasi Simeonin persoonassa Raamatun, viinapullon ja masennuksen kolmiyhteyden, syyllisyydensekaisen juoppohulluuden ja itsemurhayritykseen päätyvän oireyhtymän. Eli suomalaisen miehen.

Köpi ylistää myös Kari Peitsamoa, joka on hänen mielestään herkkä reagoimaan tämän maailman hullutuksiin. Peitsamo nimetään viisaaksi narriksi.

Hulluuden keskellä yksi Hurmeen kirjan viisauksista on toteamus, että taide ei ole ikinä ajassa kiinni eikä se selitä eikä opeta. Kirjoittaminen on rehellistä valehtelua ja taiteella on vain yksi velvoite: olla taidetta.

Kirjailijat ovat nykypäivän julkkiksia, joista osa patsastee ihailtuna tähtenä mielellään lehdissä ja televisiossa. Maine voi kuitenkin mennä, kuten ranskalainen esimerkki osoittaa. Se on pienestä kiinni.

Sartre kertoo eräässä kirjassaan, miten hänen isoisänsä ihaili erästä kirjailijaa, kunnes luuli nähneensä tämän menevän sikahumalassa kapakkaan. Siitä lähtien isoisään juurtui halveksunta ammattikirjailijoita, ”noita mitättömiä ihmeentekijöitä kohtaan, jotka pyysivät kultakolikkoa näyttääkseen kuun ja näyttivätkin lopulta parista pennistä takapuolensa”.

Siinäkö nykyisenkin julkkiskirjailijan koko kuva?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu