Eurooppa on parrakas akka
Professori Timo Vihavaisen uuden esseekokoelman nimi on Vanhan Venäjän paluu. Se on kirja, jonka soisi kuluvan suomalaisten poliitikkojen, erityisesti nuorehkojen avainministerien, kuten Alexander Stubbin ja Carl Haglundin, käsissä. Historian tuntemus ei taida olla nykypoliitikkojen vahva laji.
Ei tarvitse hyväksyä kaikkea mitä Venäjä tekee, mutta hyvä on ymmärtää taustoja. Vihavainen kirjoittaa, että nyt tarjotaan venäläisille Suurta Venäjää ja vedotaan isänmaallisuuteen viime vuosisadan alun pääministerin Stolypinin hengessä: "Te haluatte suuria mullistuksia, me haluamme suuren Venäjän."
Venäjällä uskotaan taas vahvasti slaavilaisten kansojen ylivertaiseen kulttuuriin. Slavofiilit ovat korkeassa kurssissa. Itsetuntoa nostatetaan propagandalla länttä vastaan. Lännenvastaisuuden lisäksi tärkeitä teemoja ovat Vihavaisen mukaan homofobia ja pedofilian vastustaminen.
Symboliksi lännen rappiosta kelpaa euroviisuvoittaja, parrakas nainen. Koko Eurooppa on parrakas akka, kuuluu halventavaksi tarkoitettu määritelmä, jonka esitti venäläisessä tv-ohjelmassa tunnettu päätoimittaja.
Vihavainen ymmärtää venäläisiä, koska "kulttuurin nimellä kulkevissa esityksissä tarjoillaan Euroopassa ja Amerikassa nykyään kaikenlaisia helppohintaisia tekeleitä, joiden ottaminen vakavasti osoittaisi vain huumorintajun puutetta".
Professori Timo Vihavainen kuuluu suomalaisten Venäjä-asiantuntijoiden eturiviin. Hän vetää historiallisia pitkiä linjoja ja hänellä on myös kanttia kulkea valtavirran poliittisia pintaliitäjiä ja ns. asiantuntijoita vastaan.
"Hysteerinen kohkaaminen Venäjän uhasta ja krampinomainen turvaaminen sotilaalliseen liittoutumiseen on älyllisesti helppohintaista käytöstä, joka sopii vanhoille änkyröille ja iltapäivälehdille, mutta ei vastuunalaisille päättäjille. Siinä myydään sotiemme henkinen perintö laihasta hernekeitosta", Vihavainen kirjoittaa.
Jos Suomi olisi Naton jäsen, me saisimme kunnian istua joissakin pöydissä Brysselissä, mutta missä me istuisimme Venäjällä, Vihavainen kysyy. "Olisiko suurikin kunnia, ettemme enää olisi mikään erikoistapaus tai peräti kummajainen, kuten sanovat ne, jotka eivät ole Suomen historiasta mitään oppineet."
Professori kehottaa rauhallisuuteen, vaikka kitkaa Suomen ja Venäjän suhteisiin saattaa syntyä myös syistä, joihin itse emme voi vaikuttaa EU:n pakotteiden vuoksi. "Voi olla, että Putin ansaitsisi turpaansa, mutta me voimme vain menettää, jos säntäämme eturiviin sitä vaatimaan."
Jos Vihavainen olisi poliitikko, hänet olisi ajat sitten leimattu suomettuneeksi menneisyyden mieheksi, joka liikkuu harmaalla alueella. Vaikka ei olisi Vihavaisen kanssa samaa mieltä, kirja kannattaa lukea. Tieto lisää paitsi tuskaa myös ymmärrystä.
Vihavainen on enimmäkseen kiinnostava, mutta esseissään uppoutuu ajoittain niin syvälle venäläiseen kirjallisuuteen ja muuhun aineistoon, että aiheeseen perehtymätön suomalainen rivilukija väsyy. Toisaalta kulttuuriviittaukset antavat kirjoittajan näkemyksille vahvan auktoriteetin: tuo proffa tietää mistä kirjoittaa.
Jo kirjan nimestä – ja kansikuvastakin – voi päätellä, että Putinin hallinnon aikana ollaan monessa suhteessa palaamassa ei Neuvostoliittoon, vaan sitä edeltävään vaiheeseen maan historiassa. Ehkä paras esimerkki näiden aikakausien eroista on kristillisen kirkon asema. Näkikö joku Brezhnevin osallistuvan ortodoksimessuun?
Vielä suoraa siteerausta luvusta ”Suomen valtit Venäjällä”:
– Suomen suuri erikoisuus ja ansio on ollut, että että se on suhtautunut kylmän rauhallisesti siihen, että naapurin sotavoimat ovat suuremmat kuin sen omat. — Ei meillä tarvitse olla ylivoimaa eikä huipputeknisiä aseita. Jos miesten henkinen kunto riittää, voi hyökkääjälle aina järjestää sellaiset olot kuin se ansaitsee, ei se ole erityisen vaikeaa. Jos täällä taas on maata puolustamassa pelkkiä ämmiä, ei minkäänlainen aseistus paljoa merkitse.”
Tästä mie tykkään!
Ilmoita asiaton viesti
Jorma hyvä, mielenkiintoisen kirjan, henkilön ja asiantuntijan marssitat areenalle. Todellakin joku voisi pitää, tai pitääkin, Vihavasta suomettumisen mestarina, vaan itse olen hyvin toisenlaista mieltä. Hän on jotenkin inhorealisti ja puhuu asiat lähes samalla tavalla kuin ne itse koen.
Kannataa luke myös hänen blogiaan, jossa hän tuo hyvin kiittisin äänenpainoin esille Venäjää ja sekä Suomen suhdetta naapuriin.
Ilmoita asiaton viesti