Paavo Nurmi ja valkoinen mies
Istuin suurjuoksija Paavo Nurmen (1897-1973) olohuoneessa syyskuussa 1972 ja seurasin hänen kanssaan televisiosta Münchenin olympialaisten estejuoksun finaalia. Olin kesätoimittajana Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa ja jostain syystä minut, kokemattomin toimittajakokelas, lähetettiin tekemään juttua Rajasaarentielle Taka-Töölöön.
Tuo vanha tapaaminen palautui mieleen, kun luin historiantutkija Erkki Vettenniemen uuden teoksen Suomen kestävyysjuoksun historiasta. Nurmi on tietysti yksi päähenkilöistä. Vettenniemen opus kokoaa kustantajan (SKS) mukaan ensimmäistä kertaa lajin satavuotisen taipaleen yksien kansien väliin.
Kirja on helppolukuinen perusteos, jossa ei koville urheilumiehille ja -naisille ole sinänsä paljon uutta tietoa, mutta silti teksti tempaa mukaansa. Lukija pysyy hyvin vauhdissa, vaikka ei olisikaan huippu-urheilun suurkuluttaja.
Vettenniemi kuvaa kiinnostavasti urheilun huippuhetkiä, kuten Münchenin estefinaalin, jota siis seurasin valokuvaaja Jarmo Matilaisen kanssa Nurmen kotona. Nurmi oli tuolloin jo sairas ja katkera mies. Hän kuolikin runsas vuosi tapaamisemme jälkeen.
Nurmi antoi ymmärtää, ettei urheilu häntä paljon kiinnosta. "Kultamitalia en pidä hiekkamurua arvokkaampana", hän tokaisi.
Estejuoksun aikana yhdeksän kultamitalin mies kuitenkin selvästi innostui. Hän eli juoksun vaiheet jännittynyt ja tarkkaavainen ilme kasvoillaan.
Innokkaimmat odottivat estejuoksusta Suomelle jopa kolmoisvoittoa. Mukana olivat Tapio Kantanen, Pekka Päivärinta ja Mikko Ala-Leppilampi. Kovimmat vastustajat tulivat Keniasta.
Ala-Leppilampi tyri mahdollisuutensa jo puoli tuntia ennen kilpailua. Hän loikoili pukukopissa, nousi ylös kevyen hieronnan jälkeen ja löi päänsä vaatekoukkuun. Otsaan tuli viiden sentin haava.
Valmentaja Kari Sinkkonen sitoi haavan hätäisesti ja Mikko juoksi pää näyttävästi siteessä. Jo toisella kierroksella Ala-Leppilampi törmäsi esteeseen ja kaatui; käsikin taisi murtua. Hän oli lopulta kymmenes. Myöhemmin hän myönsi veritankkauksen, joka kiellettiin vasta 1985.
Kisan voitti Kenian Kipchoge Keino, Kantanen sai pronssia, Päivärinta oli kahdeksas. Paavo Nurmi ylisti kursailematta kenialaisten ja erityisesti Keinon taktiikkaa: "Juoksi kuin valkoinen mies, järjellä."
Millaisen kohun Nurmen kommentti olisi aiheuttanut nykypäivänä? Eihän se ihan poliittisesti korrekti ollut 70-luvullakaan, mutta Nurmi on aina juossut omassa sarjassaan.
Mikä on ollut suomalaisten menestyksen salaisuus? Kirjassa esitetään kohteliaita kysymyksiä. Menestyivätkö Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi siksi, että he ottivat leikiksi tarkoitetun kilpailun tosissaan ja rikkoivat siinä ohessa amatöörisääntöjä? Palasivatko suomalaiset 1970-luvulla huipulle dopingin ansiosta, kuten yleisesti arvellaan?
Kun Nurmi ja muut suomalaiset juoksivat mitaleja, puhuttiin lentävistä suomalaisista. Nyt kun mitalit ovat muisto vain, Vettenniemi kiteyttää, että lentävien suomalaisten maasta on tullut hiipivien hölkkäreiden valtakunta.
Hauskoja muisteluita sarjassa missä olit kun … Munchenistä yleensä muistaa ne Virenin 10000 metriä ja kaksi kultaa vartissa. Tuo Ala-leppilammen keissi palautui elävänä mieleen selostuksestasi.
Ilmoita asiaton viesti
Olen kuvitellut muistavani 70-luvun olympialaisista kaiken olennaisen, mutta nyt huomaan muistikuvieni sekoittuneen toisiinsa. Missäs se Viren kukistikaan David Bedfordin… olikos se Munchenin kymppi vai Montrealin vitonen? Kuka oli Puttemans? Missä Kalliomäki saavutti mitalin, vai jäikö hän sittenkin neljänneksi?
Ilmoita asiaton viesti
Bedford ei tainnut saada koskaan olympiamitalia, oli Münchenin kympillä 6. ja vitosella 12. Puttemans oli belgialainen, Virenin kova kilpakumppani, Münchenin kympillä toinen. Kalliomäki hyppäsi hopeaa Montrealissa 1976.
Ilmoita asiaton viesti
J.M.>….lentävien suomalaisten maasta on tullut hiipivien hölkkäreiden valtakunta….
ooo
Eikö se noin pidä ollakin. Mieluummin massat liikkeelle.
Pitäisikö huippu- urheilu rinnastaa sirkukseen tai lopettaa kokonaan. Rahan mukana urheiluun on tullut niin paljon epäterveitä piirteitä, lievästi sanottuna.
Ilmoita asiaton viesti
Juu, näin on ihan hyvä. Lause lentävistä suomalaisista jne. oli lainaus kirjailijan tekstistä, ei paheksuva kannanotto.
Ilmoita asiaton viesti
#5
Aivan oikein. Niin oli. Enpäs katsonut tarpeeksi tarkkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Amatööri-, doping- ja kansallisuuskysymyksistä kiinnostuneille suosittelen Jouni Tossavaisen Savonia-palkittua romaania New Yorkin lentävä suomalainen (Like 2014).
Lukiolaispiireissä Nurmen lausunto kyllä kohahdutti jo silloin vuonna 1972, mutta ymmärsimme, että hän oli isoisiemme sukupolvea. Meidän ikäisemme tutustuivat Hannes Kolehmaiseen ja Paavo Nurmeen ennen kuin Spede Pasaseen ja Beatlesiin.
Ilmoita asiaton viesti
Joo … istuin taannoin Hietaniemen hautausmaan penkillä, Helsingissä. Marian sairaalaa vastapäätä. Siinä on alue, joka on varattu taiteilijoiden haudoilla. Paikalle sattui opastettu ryhmä. Ensimmäinen kysymys oli, missä on Spede Pasasen hauta.
No… ei tietenkään pidä vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
—-
Nuorempana kun tuli istuttua helsinkiläiskapakoissa osui pöytään aika- ajoin ”melkein Suomenmestareita” kaikilta aloilta.
Onkohan tätä huippu- urheilun aluetta tutkittu. Näitä, jotka olivat lähellä huippua. Veikkaan että holtittomaan elämäntapaan on luiskahtanut lukuisa joukko ”melkeen Suomenmestareita”
Radiossa pyörii ohjelmasarja ”Kiveen hakatut”. Siinä toimittajat käyvät suomalaisten urheilijoiden hautodoilla ja kertoilevat heidän elämästään.
Protestoin tällaista ohjelmaa. Kuolleet ovat kuolleita. Miksi ei haastatella niitä satoja, eläviä, ”melkeen Suomenmestareita”, jotka esim jo aamuyhdeksältä kapakan nurkassa huuhtovat kaljalla edellisen illan ”sakkaa kielensä alta”, niin kuin Tapsa Rautavaara lauloi.
Nuorten huippu- urheilijanalkujen olisi hyvä tietää tämäkin puoli.
(Taisin liukua jo aiheen ohikin.)
Ilmoita asiaton viesti
Tossavaisen kirja Hannes Kolehmaisesta on hyvä. Se kertoo keväästä 1921, kun Hannes muutti New Yorkista takaisin Suomeen. Hanneshan oli leimattu luokkapetturiksi, oli rakkaushuolia ja juoksuakin piti treenata puolisalaa. Amatööriyden ja ammattilaisuuden rajamailla taiteilu vei energiaa.
Ilmoita asiaton viesti