Erikoinen tapaus: Olavi Paavolainen

Olavi Paavolainen (1903-1964) kiinnostaa yhä yli 50 vuotta kuolemansa jälkeen. Viime vuonna hänestä julkaistiin kaksi kirjaa ja yksi väitöskirja. Se on pieni ihme, kun ottaa huomioon, että hänen kirjallinen tuotantonsa on suppea.

Panu Rajalan yli 600-sivuinen järkäle (Tulisoihtu pimeään – Olavi Paavolaisen elämä, WSOY 2014) osoittaa, että Paavolainen oli ennen kaikkea tyyliniekka. Hän halusi aina olla edelläkävijä, kehityksen kärjessä. Voisi myös ilkeästi sanoa, että hän oli opportunisti, tuulenhaistelija ja takinkääntäjä pahimmasta päästä.

Kun puhutaan Paavolaisesta, ei voi ohittaa hänen naisiaan. Panu Rajala on elementissään, kun hän pääsee kuvaamaan Paavolaisen lukuisia naissuhteita. Tunnetuimmat naiset Paavolaisen elämässä olivat Helvi Hämäläinen ja Hertta Kuusinen.

Paavolainen oli kerran naimisissakin, mutta ei sekään onni monta vuotta kestänyt. Kun joku myöhemmin ihmetteli, miksi hän oli mennyt naimisiin Sirkka-Liisa Virtamon kanssa, perustelu kuului: ”Kun me olemme niin komea pari.”

Rajala lopettaa kirjansa toteamukseen, että äiti Alice Paavolainen o.s. Löfgren oli Olavi Paavolaisen ainoa elämän läpi kestänyt naissuhde.

Mikä mies Olavi Paavolainen lopulta oli? Itse ahmin nuorena miehenä hänen matka- ja esseekirjojaan (Kolmannen valtakunnan vieraana, Nykyaikaa etsimässä, Lähtö ja loitsu, Risti ja hakaristi) suuren innostuksen vallassa.

Olavi Paavolainen flirttaili natsien ja myöhemmin kommunistien kanssa, mutta ei hän oikein mihinkään sitoutunut. Tarkkanäköinen Helvi Hämäläinen kuvasi Paavolaisen ja Jarno Pennasen ominaislaatua näin:

”He olivat intellektuelleja, jotka halusivat olla ajan tasalla, mieluimmin pari askelta oman aikansa edellä. Kumpainenkin tahtoi etukäteen kiinnittyä siihen ideologiaan, joka perisi maan – oli se fasismi tai kommunismi – ei ideologian itsensä tähden eikä tulevien valta-asemien varmistamiseksi, vaan siksi, että heitä poltti kunnianhimo olla näkijä, profeetta. He eivät olleet eivätkä halunneet olla myötäjuoksijoita, vaan kuriireja, edelläkävijöitä, uuden ajan airuita.”

Paavolainen hurmaantui Nürnbergin puoluepäivillä pikemminkin Hitlerin komeista juhlista ja uniformuista kuin itse aatteesta. Mika Waltari määritteli ystävänsä niin, että hänessä oli aina monta minää, joista hän nosti esiin sen mitä juuri sinä aikana tarvittiin. Olavi Paavolainen oli monikasvoinen mies.

Martti Haavio keksi päiväkirjassaan Paavolaiselle tittelin kulttuurikirjeenvaihtaja: ”Paavolainen on lähinnä esteetti, kuten näkyy hänen Saksan-kirjastaan. Politiikkaa hän ei ymmärrä vähääkään – miksi hän muuten niin innostuneesti suhtautui tuossa teoksessaan natseihin; aivan kritiikitöntä.”

Panu Rajala on kirjoittanut sujuvan elämäkerran Paavolaisesta. Alun perusteellisten kuvausten jälkeen, Paavolaisen elämän traagiset loppuvaiheet mennään nopeasti läpi ikään kuin kirjailija olisi havahtunut, että kirja paisuu liian paksuksi.

Vanheneva Paavolainen oli traaginen hahmo, joka keskittyi juopottelemaan eikä juuri näyttäytynyt työpaikallaan Yleisradiossa. Matti Kurjensaaren lanseeraama Loistava Olavi Paavolainen oli muisto vain. Hän kuoli vain 61-vuotiaana.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu