Tohtori Alpon tutkimuksia
Ylen Radio Suomessa lähetetään lauantaisin mainiota ohjelmaa, joka on nimeltään Tohtori Raimo, valtakunnan terapeutti. Hänen vastaanotollaan vierailee poliitikkoja ja julkkiksia mitä moninaisimpine huolineen.
Meillä on myös tohtori Alpo, juuri eläkkeelle jäänyt suurlähettiläs ja valtiotieteen tohtori Rusi. Hän on julkaissut kirjan, jolla lienee myös terapeuttista merkitystä meille suomettuneille kansalaisille (Etupiirin ote – Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014, Gummerus).
Tohtori Alpo haukkaa ison palan, yli 300 vuotta ja noin 400 sivua. Alpolla kuten yleensä eläkeläisillä on kiire. Pitää kirjoittaa kirjoja ja kolumneja, eduskuntavaalit painavat päälle, kampanjaakin pitäisi käydä ja kiertää Uuttamaata. Alpo Rusi on keskustan ehdokkaana.
Mutta ei hätiä mitiä. Jos ei valtiopäivämiehen ura urkene Arkadianmäellä, Rusi on julistettu jo ennen vaaleja valtiomieheksi. Radio Ravussa menee ohjelmasarja, joka on nimeltään Isäntänä valtiomies Alpo Rusi.
Käykäämme rohkeasti tohtori Alpon vastaanotolle. Rusi kertoo, että kirjan kirjoittamiseen antoi lopullisen sysäyksen Ukrainan ja Venäjän kriisin kärjistyminen syksyllä 2013. Syntyi tarve hakea tapahtumille historiallista taustaa. Samalla nousi esille kysymys: miten Venäjän muutos ja Ukrainan tapahtumat vaikuttavat Suomen asemaan?
Lähtökohtana on vuosi 1700, jolloin käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä Narvan taistelu. Siitä lähtien Suomi on Rusin mukaan kuulunut Venäjän tai Neuvostoliiton etupiiriin. Suomesta tuli Venäjän miehittämä väkivallan kohde ja Ruotsilta yhä kauemmaksi karkaava rajamaa.
Rusin kirja on juuri sellainen kirja, jollaisia näinä aikoina pitäisi lukea, jotta ymmärtäisimme mitä maailmassa tapahtuu. Kovin helpoksi Rusi ei kirjan lukemista kuitenkaan ole tehnyt. Raskasta on, eikä tyyliniekka Rusi, ehkä kiireestä johtuen, näytä kirjallisia kykyjään.
Niin sanottu suomettuminen on yksi kirjan teemoista. Mielenkiintoista on havaita, keitä Rusi nostaa suomettuneiden poliittikkojen kärkeen. Pahimmat suomettuneisuuden syntisäkit Rusin listalla ovat sosiaalidemokraatteja. Rusi muuten taisi jossakin vaiheessa käväistä itsekin SDP:n jäsenenä.
Kalevi Sorsa pelasi avoimesti ja salaa Moskovan kortilla, häntä säesti osastopäällikkö Paavo Lipponen, joka ennusti, että sosialismi ei kaadu, mutta kapitalismi ajautuu pysyvään kriisiin. Ja kaiken taustalla naruja veteli Urho Kekkonen, joka kuulemma pelkäsi Neuvostoliittoa.
Rusi siteeraa paljon itseään ja ulkoistaa usein itsensä tyyliin ”tämän kirjan tekijä” oli silloin ja silloin tätä mieltä. Antaahan se tietysti ryhtiä tekstiin, kun siteeraa itseään, mutta lukijaa se alkaa toistuessaan häiritä.
Kun Rusi siteeraa muita, hän heittää usein loppukaneetiksi: Klinge ei ole kokonaan väärässä tai Niinistö ei ollut kokonaan väärässä, jos kohta ei täysin oikeassakaan. Lukijan tehtäväksi jää arvailla, mitä mieltä Rusi itse on.
Nuo ovat pikku asioita eivätkä tuhoa sitä, että Rusin kirja on ansiokas kokonaiskatsaus Suomen valtapelistä Euroopan rajalla. Loppuun kirjailija on laatinut neljän kohdan ohjelman, mitä Suomen pitäisi tehdä. Ei mitään mullistavia esityksiä: keskustelua, kansallinen konventti, politiikan päivitystä ja jäntevöittämistä. Rusi taitaa olla Nato-miehiä.
Jos ei jaksa lukea koko kirjaa, kannattaa lukea hyvä sisällysluettelo, johdanto ja viimeinen luku. Nekin johdattavat hyvin kirjan teemoihin.
Rusi on pannut kirjan motoksi lainauksen Vänrikki Stoolista. Onko se vihje, ettei kaikkea tarvitse ihan todesta ottaa?
Ja ukon suust´ on tarutkin
Ne, joita laulan tässä
Niit´usein öisin kuuntelin
Pärehen liekinnässä
Ne korutont´ on kertomaa
Ne ota, kallis synnyinmaa.
Kommentit (0)