Donner: Vuoropuhelua kuoleman kanssa
Kun mies tulee tiettyyn ikään, vaivat lisääntyvät, pessimismi valtaa alla, ystävät harvenevat. Jörn Donner, 82, käy uudessa kirjassaan (Pikku mammutti, Otava 2015) jo vuoropuhelua kuoleman kanssa.
Pikku mammutti on päiväkirja heinäkuusta 2013 helmikuuhun 2015. Turhautunut Donner istuu eduskunnassa ja kommentoi happamasti politiikkaa. Epäily keuhkosyövän uusimisesta varjostaa kaikkea toimintaa.
Vaikka Donnerissa on havaittavissa jo luovuttamisen merkkejä, aina silloin tällöin hän iskee entiseen malliin. Alexander Stubbia Donner katselee kauhunsekaisin tuntein: "Katselen sitä omakehun sontaläjää, jolla Alex Stubb yrittää päästä Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Se on lähestulkoon pelottavaa, kuin Hitler."
Donner siteeraa mielellään taksikuskia, joka pitää Stubbia sketsihahmona. Stubbin kupla on Donnerin mielestä jo puhjennut.
Herkullisia ovat Donnerin havainnot Veltto-Virtasesta saunassa ja Nalle Wahlroosista itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Terävä Donner on ollut aina. Hän on ennen kaikkea kirjailija, vaikka onkin puuhastellut monenlaista.
Donner vetäytyy yhä useammin omiin oloihinsa. Huono kuulo haittaa seurustelua suurissa joukoissa ja hän valittaa, ettei hänen hiljaisuuden tarvettaan ymmärretä. Ralf Friberg ja Arne Wessberg tuntuvat olevan hänen läheisimmät keskustelukumppaninsa.
Donner janoaa tunnustusta ja töitä hän paiskii yhä. Armi-elokuva valmistui ja uusia kirjallisia suunnitelmia on vireillä. Seuraavaksi lienee tulossa kirja Ruotsista. Donner kirjoittaa niin kauan kuin kynä pysyy kädessä.
Ruoka on Donnerille tärkempää kuin päivänpolitiikka, jossa hän ei juuri valopilkkuja näe: "On ehkä oman hajaannukseni merkki, että valinta kuhan ja hauen tai rucolan ja muun salaatin välillä on yhtä tärkeä kuin hallituksen ja opposition välillä, sillä erotuksella, että kuhasta ja hauesta saa maukasta, kun taas sekä hallitus että oppositio ovat kelvottomia juuri nyt."
Kirja saa traagisia ulottuvuuksia alusta loppuun, sillä sairaudet ja kuolema ovat koko ajan läsnä. Donner sanoo käyvänsä joka päivä vuoropuhelua kuoleman kanssa "ainoana tarkoituksenani voittaa se sikäli kuin mahdollista".
Kuolema siis vastailee Donnerille? Donner on mies jota on kunnioittaminen, melkonen durasell-pupu kirjallisuuden ja elokuvan piirissä.
Ilmoita asiaton viesti
Hieno arviointi hienon miehen hienosta kirjasta. Kiitos!
Ilmoita asiaton viesti
Donner on onnistunut aina saamaan sen verran hyvän medianäkyvyyden että montaakaan kiveä ei kai ole jäänyt kääntämättä eikä suuria paljastuksia jäänyt tekemättä.
Omasta puolestani olen iloinen että olen pari kertaa ollut tilaisuudessa kuulemaan Donnerin itsensä kertomana isänsä tutkimusmatkailija (ym.) Kai Donnerin reissuista Venäjälle. Isäänsähän poika ei käytännössä nähnyt, koska hän kuoli pojan ollessa vain parivuotias.
Laitan tästä sukutaustasta kiinnostuneille linkin Kemppisen blogiin, (kiinnostuinpa itsekin ao. historiasta uudestaan).
http://kemppinen.blogspot.fi/2009/06/isaa-paossa.html
Ilmoita asiaton viesti
Jokapäiväinen vuoropuhelu kuoleman kanssa saa ihmisestä ehkä parhaan terän esiin?
Vähän samanlainen olo on viisikymppisellä, jolla on elämää takana ja toivottavasti myös edessä, ei loputtomasti kuitenkaan.
Vedenjakajalla.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös se ole keskustelua elämän eikä kuolemaan kanssa?
Ilmoita asiaton viesti
Elämä = kuolema
Ilmoita asiaton viesti
Ei elämää ilman kuolemaa. Bergman lupasi tulla kummittelemaan Drameteniin, vaan eipä ole näkynyt.
Ilmoita asiaton viesti
Mutta kuolema ei ole elämä.
Ilmoita asiaton viesti
Kuolema = syntyminen = elämä
Ilmoita asiaton viesti
Jep. Tajusin tässä, jotta en voi enää itseäni tappaakaan, koska niin moni tärkeä asia on minusta tällä hetkellä rippuvainen. Se optio on menetetty. Onneksi en kuitenkaan elä enää ikuisesti.
Ilmoita asiaton viesti
”Jokapäiväinen vuoropuhelu kuoleman kanssa saa ihmisestä ehkä parhaan terän esiin?”
Tuo on ymmärrettävää, koska mikä tahansa elämän asia on pientä kuoleman rinnalla. Lopussa seisoo aina lopullinen vapautus..
Ilmoita asiaton viesti