Siipiveikon elämää

Kun kulkee siipiveikkona eli hienosti sanottuna avecina maailmalla, täytyy olla tarkkana, ettei oma identiteetti häviä taivaan tuuliin. Vanhoina hyvinä aikoina olin ministerin mies tai runoilijan veli. Joskus, kuten viime kesänä Seinäjoen tangomarkkinoilla, olin pelkkä avec vailla nimeä.

Viikonloppuna siipeilin Kokkolassa. Siellä minua tituleerattiin kirjailija Melleriksi. Joskus on tehnyt mieli huudahtaa niin kuin entinen tv-toimittaja ravintolan jonossa, kun häntä ei päästetty sisään jonon ohi: ”Ettekö tiedä, kuka minä olen!”

On siipimiehen elämässä paljon hyvääkin. Olen päässyt kättelemään monia mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Vladimir Putin, George W. Bush, paavi Johannes Paavali II, Jacques Chirac ja Silvio Berlusconi.

Kerran istuin entisen Neuvostoliiton ulkoministerin, sittemmin Georgian presidentin Eduard Shevardnadzen vieressä lounaspöydässä. Keskustelu muuttui, mikäli mahdollista, astetta jäykemmäksi, kun rupesin utelemaan Georgiassa syntyneestä Stalinista. Eduard ei ollut juttutuulella.

Siipiveikko pääsee silloin tällöin myös mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten nyt viikonloppuna Kokkolaan. Vaikka Kokkola on lähellä, täytyy tunnustaa, että tunnen kaupunkia huonosti. Lähellä olevien paikkojen arvoa ei aina huomaa.

Kokkola on kaunis kaupunki. Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo, joka on samalla K.H. Renlundin museo, on vierailun arvoinen paikka. Mielenkiintoisen lisän museokäyntiin toi se, että oppaana paikalla sattui olemaan Johanna Holmbäck, omaa sukua Olli, Lappajärven Tarvolasta.

Museo toimii komeassa Roosin talossa. Sen arvokkaat taidekokoelmat perustuvat Kokkolassa syntyneen, Helsingissä elämäntyönsä tehneen rautakauppias Renlundin lahjoituksiin. Kannattaa käydä yksin taiteenkin vuoksi.

Minua kiinnosti erityisesti keisari Aleksanteri I:n vierailu Kokkolassa ja Roosin talossa syyskuussa 1819. Siitä liikkuu monenlaisia tarinoita.

Roosin perhe oli pannut parastaan ja valmistautunut keisarin vierailuun vaivojaan säästämättä. Talo oli pantu juhlakuntoon. Pettymys oli suuri, kun keisari häipyi paikalta ennen aikojaan. Hän kuulemma närkästyi, kun näki köyhässä maassa sellaista loistoa ja rikkautta. Herkut jäivät syömättä.

Historia huokuu kaikkialla, kun kävelee Kokkolan keskustassa. J.V. Snellmankin vietti kaupungissa poikasena kymmenen vuotta. Siitä muistuttaa Pekka Jylhän mainio Snellman -muistomerkki, jota piti käydä katsomassa pikaisesti kaksikin kertaa.

Tämän tarinan opetus olkoon se, että kannattaa tarkkailla lähiympäristöä. Naapurikunnassa, naapurikylässä tai jopa ihan omassa lähipiirissä voi olla sellaisia harvinaisuuksia, joita ei arjen keskellä tule ajatelleeksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu