Maailman paras painija
Käväisin viikonloppuna Lappajärven markkinoilla ja tapasin ensi kertaa Petra Ollin. Hän on siitä harvinainen suomalainen urheilija, että hän on maailman paras. Väite pitää paikkansa siinä mielessä, että Petra on sarjansa ranking-listalla maailman ykkönen.
Petra Olli on juniorisarjoissa moninkertainen arvokisamitalisti. Syyskuussa ovat aikuisten MM-painit Las Vegasissa, minne Petra nyt tähtää tosissaan. Siellä jaetaan myös olympiapaikkoja tuleviin kisoihin.
Petra Olli on yksi niistä harvoista suomalaisista urheilijoista, joilla on realistisia mitalimahdollisuuksia Rion olympialaisissa. Minun listoillani hän on Suomen suurin mitalitoivo.
Mutta kilpailu on kovaa ja paini on arvaamaton laji. Ei ole mikään läpihuutojuttu päästä olympialaisiin. Ensin pitää lunastaa paikka kisoihin kovien karsintojen kautta.
Petra Ollia haastateltiin Lappajärven markkinoilla. Hän osoittautui sanavalmiiksi ja huumorintajuiseksi. Hänellä on kova halu menestyä.
Petra harjoittelee paljon ulkomailla, koska kotimaasta ei kunnon harjoitusvastustajia löydy. Esimerkiksi Venäjän leirit ovat olleet yksi menestyksen tekijöistä.
Petra Ollilla on urheilijan geenit. Hänen isoisänsä Paavo Olli oli Lappajärven Veikkojen pikajuoksija ja häntä sanottiin 1950-luvulla Suomen nopeimmaksi suutariksi. Painimolskillakin pitää olla nopea. Myös Petran äidin (Takala) sukulaisissa on ollut hyviä urheilijoita. Ja pikkuveli voitti juuri SM-hopeaa pesäpallossa Vimpelin Vedon juniorijoukkueessa.
Vielä muutama vuosi sitten ei voitu kuvitellakaan, että naiset kilpailisivat painissa eikä varsinkaan olympialaisissa. Nyt sekin on arkipäivää.
Petra Olli edustaa Lappajärven Veikkoja, joka on maineikas painiseura. Alaset ja Övermarkit painivat Suomen huipulla. Nyt kun he ovat lopettaneet ja miesten paini on alamaissa, Petra pitää LaVen lippua korkealla maailman molskeilla.
Paini ja huumori kuuluvat yhteen. Painijat ovat usein huumorimiehiä ja -naisia. Ennen vanhaan painikilpailuissa haitari soi ja musiikki pelasi. Kaikki tietävät, miksi.
Kauhavalla syntynyt Jukka Kemppinen kirjoitti kerran blogissaan, miten hänen äitinsä luokkatoveri puhutteli tuntematonta herraa junassa: "Anteeksi mutta satutteko tuntemaan painija Huhtalaa Vaasan Tovereista? Mä oon sattumalta se sama mies."
Sellaistakin on kuulemma sattunut, että painitrikoot ovat revenneet kesken ottelun ilman että painija itse on huomannut mitään vaan ihmetellyt, miksi kansa katsomossa hurraa suoraa huutoa.
Paini on hieno laji. Kysykää vaikka kirjailija John Irvingilta (Välisarjan avioliitto) tai Daniel Katzilta (Mikko Papirossin taivaallinen niskalenkki).
Paini on naistenkin laji. Poliisinaiset joutuvat välillä painiin asiakkaidensa kanssakin. Sekin laji on siksi osattava.
Ilmoita asiaton viesti
Luin ensin otsikon väärin kun en noteerannut tuota ensimmäistä ”i”-kirjainta sanassa ”painija”.
Avattuani blogin huomasin erheeni. (Mutta saattaapa tuo otsikko silläkin tavoin pitää paikkansa …)
Ilmoita asiaton viesti
Painikin on hieno laji, vaikka huippujen puuttuessa sitä ei ole ihan viimevuosina tullut seurattua ja ei varsinkaan naisten painia. Ehkä kiinnostus lisääntyy arvokisoissa menestymisen myötä. Täytyy toivoa menestystä mestarille.
Ilmoita asiaton viesti
Johan oli symppis kirjoitus ja kivat kommentit. Naisten painia nyt en itse kuitenkaan kehtaa katsoa jotenkin ikäänkuin häveliäisyyssyistä. Menestystä kuitenkin ilman muuta toivottelen.
Ilmoita asiaton viesti