Uutisankkuri kirjailijana
Matti Rönkä on kaikkien tietämä Ylen tv-uutisten uutisankkuri. Hän on myös kirjailija, usean dekkarin tekijä, Viktor Kärpän luoja. Syksyn uutuudellaan Rönkä suuntaa uusille urille (Eino, Gummerus 2015).
Eino on sympaattinen, pieni kirja, jonka päähenkilö on ysikymppinen entinen yrittäjä Eino Heikkinen. Kirja on kertomus kolmen sukupolven miehistä savolais-karjalaisessa Leppäkosken kuvitteellisessa kunnassa.
Kirja on myös arvokkaan vanhuuden puolustus: "Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen vanhuus", Rönkä filosofoi Einon suulla.
Einon terveys alkaa reistailla, muistisairaus vaanii nurkan takana, mutta se ei estä muistamasta sota-ajan kipeitä tapahtumia, joista Eino ei tosin halua paljon puhua.
Einon pojanpoika Joonas kiinnostuu ukkinsa menneisyydestä, kun hän näkee vanhat arvet tämän vartalossa. Kiinnostusta lisäävät vanhat valokuvat. Pala palalta selviää takautumien kautta, mistä on kysymys.
Tiedän, että Rönkä on kätevä käsistään. Romaaninsakin hän rakentaa kuin kirvesmies. Hän tekee etukäteen kehikon ja piirustukset, joiden mukaan kirjoitustyö etenee. Rönkä on kuin vanhan ajan käsityöläinen.
On vaikea kuvitella, että Rönkä vain menisi päätteen äärelle etsimään inspiraatiota ja alkaisi kirjoittaa tajunnanvirran hurmiossa. Ennakkosuunnittelu on Röngän taiteen vankka perusta.
Tarkassa ennakkosuunnittelussa piilee myös sudenkuoppia. Se voi johtaa tylsään lopputulokseen ja kirjoitusvaiheessa spontaanisuus saattaa loistaa lähinnä poissaolollaan.
Kirjailijoita on moneksi eikä Röngältä kannata odottaa rönsyilevää pitkää proosaa, joka yltyy vauhdikkaaseen irrotteluun. Ylisanoja hän ei viljele ja huumorikin kuplii usein pikemminkin pinnan alla kuin kovaäänisissä vitseissä. Uutismiehelle sopii asialinja.
Rönkä tekee tavallisuudesta taidetta. Muotien perässä hän ei juokse vai ovatko vanhat miehet kenties tulossa muotiin, kun suuret ikäluokat ovat kohta vanhuksia?
Röngän teksti on kurinalaista, mutta ei tylsää. Kieli on sujuvaa suomea, ja miksei olisi, onhan Rönkä ollut myös suomen kielen oikeaoppisuutta vaalivan lautakunnan jäsen.
Eino on vanhanaikainen romaani, ihan hyvässä mielessä.
Kiinnostavinta on, että Hesariin Einon arvosteli Matti Mäkelä, eikä Suvi Ahola.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Röngän kirjakin osoita, että vanhuus on vielä kaukana suurilta ikäluokilta. Tietysti kukin omaan tahtiinsa ikääntyy.
Oma isäni oli päälle kahdeksankymmenen, kun hän sanoi, että taitaa alkaa tulla vanhaksi. Minusta se oli merkillinen havainto. Reipas mies ihan loppuun saakka 88-vuotiaaksi, ja naisten maailmakin säilyi aina mielessä. Se oli elämää ja se kannustaa yhä. Siis se, että pysyisi pitkään, siis loppuun sakka täysissiä sielun ja hengen voimissa.
Ehkä tuo kirja on luettava. Vanhat miehet ovat ihania elleivät ole kiukkuisia.
Ilmoita asiaton viesti
”… päälle kahdeksankymmenen, kun hän sanoi, että taitaa alkaa tulla vanhaksi.”
– Minun isäni tokaisi joskus seitsemänkympin jälkeen, että ”eihän se ikä vaan ne vanhuuven vaivat”, missä todetaan että ikä on vain numeroita, mutta tietyt krempat lisääntyvät juuri niiden numeroiden tahdissa. Minusta se on jonkinlaista ”positiivista realismia”.
Ilmoita asiaton viesti
Kun krempat tulevat kyllin hitaaseen tahtiin, niihin tottuu. Ne muuttuvat olennaiseksi osaksi olemsta ja elämää.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö Rönkä ole 10 vuotta nuorempi kuin suuret ikäluokat. Vai mitä tarkoitit?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin sitä mitä kirjoitin eli suuria ikäluokkia enkä Rönkää, joka on syntynyt 1959.
Ilmoita asiaton viesti
Ok 🙂
Ilmoita asiaton viesti