Hyvät, pahat ja Haavikko

Hannu Mäkelä, 72, saattaa olla Suomen tuotteliain kirjailija, jonka ura jatkuu vauhdikkaasti. Hänen muistelmasarjansa on edennyt neljänteen osaan (Muistan – Otavan aika, Tammi 2015). Se on herkkupala, kurkistus kulissien taakse, tirkistelijän unelma.

Mäkelä palveli Otavaa lähes 20 vuotta (1967-1986). Kuvaus kustantajan työstä on herkullinen ja hämmentävä, riemastuttava ja traaginen, täynnä julmia ihmiskohtaloita, hyviä ja pahoja. Kirjan keskeinen hahmo Paavo Haavikko on ensin hyvä, sitten paha.

Hyviä ovat Antti Tuuri, Erno Paasilinna ja Samuli Paronen, mutta myös Antti Hyry ja Veikon veli Pentti Huovinen, kollega Otavasta. Pahat Mäkelä kuittaa lyhyellä, ilkeällä pistolla: Pekka Tarkka potkaisee nilkkaan jalkapallo-ottelussa, vaikka on samassa joukkueessa, Matti Rossi lyö turpaan Kirjailijaliiton kokouksessa niin, että veri lentää.

Ilkeimmät kommentit menevät Otavan väelle. Pekan veli Jukka Tarkka ei ole tehtäviensä tasalla, Jukka Kemppisen kanssa välit ovat huonot eikä ilmapiiriä paranna se, että Jukan vaimo Marja heilastelee Haavikon kanssa.

Meno Otavassa on kuin saippuaoopperassa. Reenpäät eivät ole tehtäviensä tasalla ja konkurssikypsää yritystä pestataan pelastamaan Paavo Haavikko. Tehtävä onnistui, mutta Haavikolle kävi huonosti.

Nuori Haavikko oli Mäkelän mielestä nopea, älykäs ja viisas runoilija. Vanheneva Haavikko taas oli jotakin aivan muuta: "Vuosien myötä joudun seuraamaan metamorfoosia, jossa viisaasta runoilijasta ja etevästä talousmiehestä kehittyy narsistinen, pienestä loukkaantuva, vähästä suuttuva ja omaa egoaan rakastava linnake, joka henkistä taantumistaan sekä hoitaa että pönkittää viinin ja naisten avulla."

Mäkelän kirja on myös juorukirja. Siinä on kymmeniä henkilökuvia kirjailijoista, joista monet ovat jo kuolleet. He eivät kysele intimiteettisuojansa perään.

Kirjailijat ovatkin "vaarallista" väkeä. Jos olet kirjailijan kaveri, voit olla kohta materiaalia hänen kirjassaan. Ennen kirjoitettiin kirjeitäkin. Ne Hannu Mäkelä on arkistoinut tarkkaan ja käyttää niitä nyt muistelmiensa aineistona.

Kirjan ansioihin kuuluu se, että Mäkelä tuo esille unohdettuja kirjailijoita, jotka eivät elinaikanaan saaneet ansaitsemaansa arvostusta. Sellaisia ovat mm. Hannu Salakka ja Maila Pylkkönen, miksei myös Eeva-Kaarina Suosalmi.

Mielenkiintoisia ovat Mäkelän kuvaukset siitä, miten alkoi esimerkiksi Antti Tuurin ja Laila Hirvisaaren ura kirjailijana. Lailan silloinen aviomies Heikki Hietamies soitteli Mäkelälle ja toitotti, että "vaimoni on tullut hulluksi" ja kirjoittanut kirjan.

Teekkari Antti Tuurin ensi tarjouksen Otavalle Hannu Mäkelä hylkää, mutta kirjoittaa saatekirjeeseen sentään kannustavan viestin: "Jos vielä joskus kirjoitatte jotakin, lukisimme uusia tekstejänne mielellämme."

Otavassa henkilösuhteet olivat rempallaan, viina virtasi, naisissa käytiin ja pirssillä ajeltiin kustantajan laskuun pitkiä matkoja.

Mäkelällä oli monenlaisia rooleja: hän oli sosiaalityöntekijä, rahanlainaaja, seurustelu-upseeri, hoitoon ohjaaja ja pitihän kustantajan lukea myös käsikirjoituksia sekä kirjoittaa omiakin kirjoja.

Laajaan teokseen mahtuu pikku virheitäkin. Rauna-Riitta Lahtela ei ole Mikael Jungnerin äiti vaan äidin sisko. Äidin etunimi on Marketta. Jungnerin Mäkelä lyhentää muotoon Junger.

Mäkelä viljelee toistuvasti sanaa ulkolainen. Joko se on hyväksytty suomen kieleen?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu