Julmankaunis Yöperhonen

Katsokaa Yöperhosen kansikuvaa, niin saatte aavistuksen siitä, mistä Katja Ketun uudessa romaanissa on kyse (Yöperhonen, WSOY 2015). Kirja on julma ja kaunis, inhorealistinen kuvaus Neuvostoliiton vankileireiltä ja suomensukuisesta Marin tasavallasta.

Kirjan aihe on rankka ja tärkeä. Se ei todellakaan ole mitään perinteistä ja harmitonta   "kaunokirjallisuutta". Nyyrikkien ja herttasarjojen ystävä saattaa saada sielulleen vamman Ketun tekstistä.

Moni voi kavahtaa Ketun paikoin brutaalia tyyliä. Romaania vie eteenpäin kuitenkin kaunis ja omintakeinen kieli, johon tupsahtelee tuon tuostakin itse keksittyjä sanoja ja reheviä sanontoja. Rosoa ja särmää riittää, vaikka muille jakaa.

Ketun kielessä joku muinamieheilee tai on salonkikelpoinen sikarisivistynyt. Yksi päähenkilöistä taas kyrmyää pientareella katkoähisten sieniveitsellä pahkuraista juurta.

Yöperhosen lukeminen vaatii keskittymistä. Aikatasoja on useita ja kertojaminä vaihtelee sen mukaan. Jos ote hetkeksi herpaantuu, putoaa helposti kärryiltä. Minulle vaikeuksia tuotti seurata Marin muinaisuskonnon rituaaleja, joista Kettu kirjoittaa laajasti.

Kirjan päähenkilö Ingra Malinen loikkaa suutuspäissään Neuvostoliittoon 1930-luvulla vasta 15-vuotiaana, mutta joutuu vankileirille. Mitään ideologisia syitä tällä valkokenraalin tyttärellä ei loikkaukseen ollut. Ingran moninaisia vaiheita seurataan nykypäiviin asti.

Painajaismaiset vankileiriolot Kettu kuvaa inhorealistisesti. Naisen osa leirillä ei ollut helppo. Ystävyyssuhteitakin syntyy, mutta petos on aina läsnä, olemassaolon taistelu konkreettista.

Kirjan keskeisiä teemoja ovat valta, petos, salaisuudet, joita vähän jokaisella tuntuu olevan. Kettu on kirjoittanut kirjan sisään myös Venäjän johtajan Vovan ajatuksia, jotka tuovat romaanin hyytävästi nykypäivään. Vovalla, joka on ilmetty Putin, on omat salaisuutensa, joita hän ei halua paljastaa.

Yksi henkilöistä sanoo, että ei täällä kukaan halua muistaa: "Venäjä on maa, jossa unohtaminen on kansanperinne ja salailu elämän suurin hyve."

Vova-Putin taas on havainnut, että eivät ihmiset tahdo suuria aatteita eivätkä ymmärrä monimutkaisten puheiden päälle. "Kansa tahtoo Messiaan, Tsaarin. Niin helppoa se on!"

Jos meno välillä on vähän sekavaa, Vova-jaksot ovat selkeää tekstiä. Kettu kirjoittaa Vovan suuhun sen, mistä tiedon ja ihmisten hallinnassa on kyse:

 "Vie huligaaneilta mahdollisuus käyttää ääntään, sotke värit, tukahduta riitasoinnut. Harhauta. Tärvele. Tee vastustajasi naurunalaiseksi. Täytä maailma muulla hälyllä, iloisella puheella."

Viime vuosina Suomessa naiset ovat kirjoittaneet kiinnostavinta kirjallisuutta. Jos haluaa tietää, mihin suomalainen kirjallisuus on menossa, on luettava naisten kirjoittamia kirjoja.

Katja Kettu on asemansa vakiinnuttanut, palkintonsa ansainnut ja lisää on tulossa. Naiskirjailijoissa on suomalaisen kirjallisuuden tulevaisuus.

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu