Tosi herkut ovat raakoja
Politiikka on monen mielestä likaista peliä ja kun on lukenut Michael Dobbsin bestsellerin (House of Cards, Otava 2015), mielikuva vahvistuu aivan varmasti. Se on vetävästi kirjoitettu poliittinen trilleri, jossa ei kaunosieluille ole sijaa.
House of Cards on ensimmäinen osa kolmesta kirjasta, jotka Otava julkaisee suomeksi tänä syksynä. Kirjat ovat niin tunnettuja, että ensimmäiselle osalle ei ole annettu edes nimeä suomeksi.
Tunnetuiksi kirjat ovat tulleet erityisesti tv-sarjojen ansiosta. BBC:n minisarja näytettiin Britanniassa jo vuonna 1990, mutta potin räjäytti Netflixin jenkkisarja, joka aloitti pari vuotta sitten.
Dobbsin kirja ilmestyi ensi kerran jo 25 vuotta sitten Englannissa. Nyt suomeksi ilmestynyttä kirjaa on muokattu jonkin verran, mutta ei siinä vieläkään kännykällä soiteta vaan ihan lankapuhelimella. Tapahtumat ajoittuvat Thatcherin pääministerikauden jälkeiseen Britanniaan.
Kirjan teemat eivät ole vanhentuneet. Valtapeli on ikuista.
Kirjailija, lordi Dobbs on todellinen valtapelien asiantuntija, Britannian parlamentin ylähuoneen jäsen ja kolmen pääministerin (Thatcher, Major, Cameron) neuvonantaja. Asiantuntemus näkyy tekstissä. Sitä voi lukea kuin oppikirjaa eli millaista kyyninen valtapeli voi pahimmillaan olla.
Päähenkilö Francis Urquhart on hallituksen pääpiiskuri, kasvoton taustavaikuttaja, joka haluaa vaalien jälkeen kulisseista eturiviin. Hän on juonittelija, joka tietää ministerien salaisuudet ja käyttää niitä myös sumeilematta hyväkseen.
Kun Urquhart ei pääse toiveistaan huolimatta ministeriksi, hän ryhtyy kaatamaan pääministeriä. Siinä ei keinoja kaihdeta. Hyväksi käytetään niin pääministerin hulttioveljeä, puolueen tiedotuspäällikköä kuin kaunista naistoimittajaa.
Dobbs kirjoittaa yhden luvun alussa, että poliitikot ovat samanlaisia kuin ikääntyvät kirjailijat ja vanhemmat naiset. "Vaarallisin aika heidän elämässään on se, kun he eivät tyydy ystäviensä kunnioitukseen vaan edellyttävät myös yleisön ihailua."
Vaarallinen voi olla myös ministerin salkkua vaille jäänyt kunnianhimoinen poliitikko. Sellainen on Francis Urquhart. Hän on raaka esimerkki siitä, miten toimii täysin kyyninen poliittinen peluri.
Kuten Paavo Haavikko sen tiivisti, kaikki tosi herkut ovat raakoja: osterit, lohi ja valta!
Terävästi kirjoitit. Meillä lie tämän vuoksi; Vaarallinen voi olla myös ministerin salkkua vaille jäänyt kunnianhimoinen poliitikko. Kenties myös vallan areenoilta tippunut poliitikkokin käy vaaralliseksi tai ainakin tekee itsensä kyseenalaisin keinoin näkyväksi.
Ilmoita asiaton viesti