Savolainen kosmopoliitti

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on jo korkeassa iässä. Hän täyttää ensi lauantaina (19.9.) 65 vuotta. On siis ihan paikallaan, että hänestä on julkaistu kirja (Hannu Leinonen: Erkki Liikanen – euron herttua, WSOY 2015).

Liikasta ei kirjaan ole haastateltu eikä se ole hänen virallinen elämäkertansa. Luulen kuitenkin, että taustakeskusteluja on käyty myös Liikasen kanssa. Siihen viittaa sekin, että Liikasten kotialbumista on luovutettu kuvia kirjaan.

Kirja on myötäsukainen kuvaus nuoren teinipoliitikon nopeasta noususta politiikan huipulle ja nykyiseen asemaansa suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi keskeisimmäksi vaikuttajaksi. Pelkkää Liikasen ylistyslaulua kirja ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi valtiovarainministerikaudesta esitetään kriittisiä huomioita.

Valtiovarainministeriaika Holkerin hallituksessa lienee Liikasen poliittisen uran traumaattisin kokemus eikä mikään menestystarina. Paineensietokyky oli kovalla koetuksella ja ero hallituksesta lähellä.

Leinonen kirjoittaa, että ”Liikasen kriisinomainen romahdus oli ollut niin vakava, että siitä toipumisen tiedettiin vaativan sekä hoitoa että lepoa. Liikanen keskusteli lähipiirinsä kanssa ja totesi voivansa jatkaa mutta ei koko hallituskautta”.

Pian Liikanen nimitettiin suurlähettilääksi Brysseliin ja sen jälkeen hänestä tuli kahden kauden EU-komissaari. Aika Brysselissä venähti lähes 15 vuodeksi.

Liikanen on sutkin savolaisen perikuva. Usein hän ollut joka paikassa nuorin, nokkelin ja nopein. Siitä on ollut miehelle sekä haittaa että hyötyä. Poliitikkohan ei saa olla liian terävä eikä ainakaan näyttää liian viisaalta. Saa helposti ylimielisen maineen.

Poliitikko-Liikasta Leinonen kuvaa näin: ”Hän oli hyvä poliittinen vaikuttaja, mutta onnettoman lyhytpinnainen kuuntelija ja tuskastui tavan takaa muiden puheisiin.”

Aika ja ikä ovat tasineet. Nyt Liikanen esiintyy harkitusti ja yleensä asiantuntijan roolissa. Taustalla hän on edelleen myös kova poliittinen vaikuttaja. Hänen opissaan, jopa siipien suojassa, ovat olleet niin Jyrki Katainen kuin Jutta Urpilainen. Henkilökemioiden pitää toimia, jotta asiat luistavat Liikasen kanssa.

Liikanen on savolainen kosmopoliitti, jolla on monta puolta. Hän on nopea ja harkitseva, rääkkää itseään pitkillä juoksulenkeillä, mutta osaa myös nautiskella. Hän tuntee laatuviinit ja on sikarien ystävä. Hän on kulttuurin, musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteiden suurkuluttaja.

Liikasella on hyvät verkostot ja paljon ystäviä, mutta myös kadehtijoita. Itsekin kadehdin Liikasta, kun hän on saanut valita jopa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan. Liikanen valitsi Kristina Carlsonin Maan ääreen -teoksen vuonna 1999.

Hannu Leinonen kiteyttää, että Erkki Liikasen elämä ja ura ovat kuin sodanjälkeisen Suomen menestystarina puristettuna yhteen ihmiseen. ”Kertomuksessa on räyhäkkää menoa, mutta myös suvantoja, syviä laaksoja ja ylämaita. Aina ollaan menossa eteenpäin.”

Mihin mies vielä ehtiikään?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu