Savolainen kosmopoliitti
Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen on jo korkeassa iässä. Hän täyttää ensi lauantaina (19.9.) 65 vuotta. On siis ihan paikallaan, että hänestä on julkaistu kirja (Hannu Leinonen: Erkki Liikanen – euron herttua, WSOY 2015).
Liikasta ei kirjaan ole haastateltu eikä se ole hänen virallinen elämäkertansa. Luulen kuitenkin, että taustakeskusteluja on käyty myös Liikasen kanssa. Siihen viittaa sekin, että Liikasten kotialbumista on luovutettu kuvia kirjaan.
Kirja on myötäsukainen kuvaus nuoren teinipoliitikon nopeasta noususta politiikan huipulle ja nykyiseen asemaansa suomalaisen yhteiskunnan yhdeksi keskeisimmäksi vaikuttajaksi. Pelkkää Liikasen ylistyslaulua kirja ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi valtiovarainministerikaudesta esitetään kriittisiä huomioita.
Valtiovarainministeriaika Holkerin hallituksessa lienee Liikasen poliittisen uran traumaattisin kokemus eikä mikään menestystarina. Paineensietokyky oli kovalla koetuksella ja ero hallituksesta lähellä.
Leinonen kirjoittaa, että ”Liikasen kriisinomainen romahdus oli ollut niin vakava, että siitä toipumisen tiedettiin vaativan sekä hoitoa että lepoa. Liikanen keskusteli lähipiirinsä kanssa ja totesi voivansa jatkaa mutta ei koko hallituskautta”.
Pian Liikanen nimitettiin suurlähettilääksi Brysseliin ja sen jälkeen hänestä tuli kahden kauden EU-komissaari. Aika Brysselissä venähti lähes 15 vuodeksi.
Liikanen on sutkin savolaisen perikuva. Usein hän ollut joka paikassa nuorin, nokkelin ja nopein. Siitä on ollut miehelle sekä haittaa että hyötyä. Poliitikkohan ei saa olla liian terävä eikä ainakaan näyttää liian viisaalta. Saa helposti ylimielisen maineen.
Poliitikko-Liikasta Leinonen kuvaa näin: ”Hän oli hyvä poliittinen vaikuttaja, mutta onnettoman lyhytpinnainen kuuntelija ja tuskastui tavan takaa muiden puheisiin.”
Aika ja ikä ovat tasineet. Nyt Liikanen esiintyy harkitusti ja yleensä asiantuntijan roolissa. Taustalla hän on edelleen myös kova poliittinen vaikuttaja. Hänen opissaan, jopa siipien suojassa, ovat olleet niin Jyrki Katainen kuin Jutta Urpilainen. Henkilökemioiden pitää toimia, jotta asiat luistavat Liikasen kanssa.
Liikanen on savolainen kosmopoliitti, jolla on monta puolta. Hän on nopea ja harkitseva, rääkkää itseään pitkillä juoksulenkeillä, mutta osaa myös nautiskella. Hän tuntee laatuviinit ja on sikarien ystävä. Hän on kulttuurin, musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteiden suurkuluttaja.
Liikasella on hyvät verkostot ja paljon ystäviä, mutta myös kadehtijoita. Itsekin kadehdin Liikasta, kun hän on saanut valita jopa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan. Liikanen valitsi Kristina Carlsonin Maan ääreen -teoksen vuonna 1999.
Hannu Leinonen kiteyttää, että Erkki Liikasen elämä ja ura ovat kuin sodanjälkeisen Suomen menestystarina puristettuna yhteen ihmiseen. ”Kertomuksessa on räyhäkkää menoa, mutta myös suvantoja, syviä laaksoja ja ylämaita. Aina ollaan menossa eteenpäin.”
Mihin mies vielä ehtiikään?
Kerrotaankohan kirjassa Liikasen osuudesta siihen, kuinka Suomessa aikanaan erotettiin pääomaverotus progressiivisesta ansiotuloverotuksesta? Sen päätöksen seurauksena Suomessa alkoi korkealla prosentilla verotetut suuret ansiotulot merkittävästi pienetä, ja kappas pääomatulot vastaavasti kasvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tuo on Liikasen yksi jättivirheistä. Moni hyvätuloinen muuttui pääomatulon saajaksi. Muistan hyvin, kun yksi lääkäriystäväni sitä systeemiä kovasti kehui ja alkoi myös hankkia suuria määriä osakkeita ja tehdä työtä omaan piikkiin. Siitä oli lääkäreille koulutustakin. Näin pääsivät hyvätuloiset samalle viivalle kuin noin 40 000 vuodessa ansaitsevat, siis 30 prosentin pintaan verot. Voi, että on ketku mieheksi. Ja kyllä on hyvässä muistissa vielä se valtionvarainimisnisteriaikakin. Keiden pussiin toimikaan? Vähän tulee mieleen EK kokkaripoliitikko Jyri Häkämies, jotain samaa näissä kahdessa on.
Ilmoita asiaton viesti
Mikähän osuus Erkki Liikasella mahtoi olla tuohon päätökseen, jonka teki Esko Ahon porvarihallituksen valtiovarainministeri Iiro Viinanen vuonna 1992? Asiallisesti ottaen keneltäkään kysymättä. Enemmistöhallituksen takaamana toki.
Ilmoita asiaton viesti
Eivätkö edes Uuden Suomen Vapaavuoron kommentoijat todellakaan erota toisistaan Erkki Liikasta ja Iiro Viinasta? Koska molemmat ovat niin Häkämiehen näköisiä?
Ilmoita asiaton viesti
Eihän niitä voi erottaa. Tuntuvat niin samanoloisilta ;D
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Esko Seppäsen mukaan Erkki Liikanen avasi pääomatulot erityiskohtelulle.
Seppäsen mukaan peräisin Erkki Liikasen (sd.) valtiovarainministerinä ensimmäisessä sinipunahallituksessa neljännesvuosisata sitten ajamasta osinkojen verohyvitysjärjestelmästä ja sen jälkeen Suomen pankkikriisin aikaan Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) esittämästä vaatimuksesta poistaa pääomatulojen progressiivinen verotus.
Minulla on sellainen kuva, että hän seurasi melko takkaa osakesijoittamista. Jota itsekin olen harrastanut jo pitkään. Rikastumisen avaimet siellä, mutta mikä on into ja kyky sellaiseen?
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/297797…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos Jari-Pekka oikaisusta! Oli todella kuten kirjoitit, sen päätöksen teki Viinanen. Oliko kuitenkin niin että sitä ennen Liikanen, ollessaan valtiovarainministerinä, ajoi osinkojen vapautusta veroista? Häkämies se kai ei ainakaan ollut 😉
Ilmoita asiaton viesti
Joo, pitänee lukea kirja. Satuin käymään Lontoossa sekä 1985 että 1988, paikallisen kielen mukaan ”ennen ja jälkeen Big Bangin”.
Euroopan valuuttamarkkinoiden vapauttaminen 1986–87 aiheutti Holkerin sinipunahallitukselle hallitsemattoman tilanteen. Suomessa puhuttiin tahattoman humoristisesti ”hallitusta rakennemuutoksesta”. Oman aikansa kataisena Erkki Liikanen pelastautui Brysseliin kesken hallituskauden.
Mutta en usko, että vielä Holkerin hallituksessa kenenkään mielessäkään olisi käynyt pääomatuloverotuksen progression poistaminen.
Ilmoita asiaton viesti