Hätä on tarpeen
Tommi Uschanov on noussut esseistien harvalukuiseen kärkikaartiin viime vuosina. Hänellä on tuoreita näkökulmia. Hän perustelee kirjoituksensa uskottavasti tutkimuksilla ja tilastoilla.
Uschanovin uusi teos (Hätä on tarpeen – Kulttuuripessimismin nousu 1965-2015, Teos 2015) käy läpi suurta muutosta valoisasta tulevaisuudenuskosta nykyiseen neuvottomuuden aikaan. Optimismi vaihtui pessimismiin läntisissä kulttuureissa.
Kirjan nimi on lainattu suoraan Nietzscheltä, joka jo 1880-luvulla kirjoitti: "Hätä on tarpeen! Siitä poliitikkojen melu, siitä kaikkien mahdollisten luokkien monet väärät keksityt liioitellut "hätätilat" sekä sokea alttius niiden tosiksi uskomiselle."
Optimistisimman poliitikon mainesanan saa Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson, joka 1960-luvulla piti esillä ajatusta, että politiikassa on kyse kauneuden edistämisestä ja rumuuden vastustamisesta. Johnson oli sitä mieltä, että "meillä on valta muovata sivilisaatio sellaiseksi kuin tahdomme".
Kun Johnson sytytti valot Valkoisen talon joulukuuseen 1964, hän sanoi: "Nämä ovat toivorikkaimpia aikoja sitten sen, kun Kristus syntyi Betlehemissä."
Synkkiin suomalaisiin Johnson teki epäedullisen vaikutuksen, kun hän vieraili Suomessa varapresidenttinä. Kekkonen piti Johnsonia naiivina ja hölmönä, joka vaikutti pikemminkin pajatsolta kuin valtiomieheltä.
Näinä synkistelyn aikoina 1960-luvun poliitikkojen puheet kuulostavat oudoilta, mutta virkistäviltä. Britanniassa työväenpuolueen johtomiehiin kuulunut Anthony Crosland kirjoitti, että vasemmiston tulisi erottua oikeistosta paneutumalla edistämään vapaa-aikaa, kauneutta, sulokkuutta, riemua ja jännitystä.
Roy Jenkins lupasi vaalikirjassaan, että työväenpuolue loisi vaalit voittaessaan mielipideilmaston, joka on myötämielinen ilolle, suvaitsevaisuudelle ja kauneudelle ja pyrkisi riuhtaisemaan britit irti "ankeasta, rumasta elämäntavasta". Jenkins toimi myöhemmin myös Euroopan komission puheenjohtajana.
Herkulliset esimerkit tuovat hieman väriä muuten kuivakkaaseen asiaproosaan. Esseistin vahvuudet ovat yllättävät näkökulmat ja monien ns. itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen. Mikään tyyliniekka Uschanov ei ole. Kieli maistuu usein paperinmakuiselta käännössuomelta.
Uschanovin, 40, kirjoitustyyli toivottavasti notkistuu sen jälkeen kun/jos hän on väitellyt tohtoriksi. Nyt hän on yhä opiskelijan kirjoissa. Ehkä Uschanovista tulee jopa Esko Valtaojan tai Kari Enqvistin kaltainen notkea tieteen popularisoija.
Uschanov kirjoittaa, että pessimismiä pidetään tietoisesti yllä ja levitetään, koska se nähdään parhaaksi keinoksi omien tavoitteiden ajamiseen. Kriisi myy hyvin. Katsokaa vaikka iltapäivälehtien lööppejä.
Sekä pessimistien että optimistien olisi Uschanovin mielestä hyvä säilyttää suhteellisuudentajunsa. "Liiallinen pessimismi on eräänlaista suhteellisuudentajuttomuutta, aivan kuten liiallinen optimismikin."
1960-luku ei ehkä ollutkaan niin ruusuinen kuin valoisat poliitikot maalailivat eikä tämä 2010-luku ole niin synkkä kuin tuomiopäivän julistajat saarnaavat.
Kiitos tästä!
Jos joskus vielä todella väittelen tohtoriksi, niin väitöskirja on todennäköisesti englanninkielinen. En siis tiedä, aiheuttaisiko se sinällään mitään muutoksia tyyliin, jolla käytän juuri suomen kieltä.
Ilmoita asiaton viesti