Toisenlainen toisinajattelija

Moni on sitä mieltä, että Aleksandr Solzenitsyn (1918-2008) edisti neuvostojärjestelmän hajoamista enemmän kuin kukaan muu. Nyt hänestä on tehty ensimmäinen suomalainen elämäkerta (Erkki Vettenniemi: Solzenitsyn – Elämä ja eetos, Teos 2015).

Turhaan Vettenniemi vähättelee työtään, kun hän loppusanoissa kirjoittaa, että kirja ei taida olla aito elämäkerta eikä ainakaan yritys analysoida kohdehenkilön tuotantoa. Vettenniemi ilmoittaa, että hänen työtään on ohjannut otsikon avainsana eetos.

"Mikäli lukija vakuuttuu siitä, että tämän kirjailijan ymmärtäminen kristillisen viitekehyksen ulkopuolella on mahdotonta tai ainakin sopimatonta, olen onnistunut tehtävässäni", Vettenniemi kirjoittaa.

Hyvin on tutkija onnistunut tehtävässään. Jos ei jaksa kahlata läpi nobelistin laajaa tuotantoa, elämäkerta kertoo lukijaystävällisesti niin kirjailijan jännittävät elämänvaiheet kuin tuotannon pääpiirteet.

Solzenitsyn oli toisenlainen toisinajattelija. Hän piti oman päänsä. Hän ei suostunut mihin tahansa höynäytyksiin eikä poliitikkojen mannekiiniksi. Hän oli ristiriitainen hahmo niin idässä kuin lännessä.

Vettenniemi kirjoittaa osuvasti, että idässä Solzenitsyn haluttiin hiljentää jopa tappamalla, lännessä taas hänet oli leimattu kirkollista diktatuuria tavoittelevaksi kiihkoilijaksi.

Solzenitsyn paljasti Neuvostoliiton vankileirien kauhut, joista hänellä oli omakohtaisia kokemuksia. Kirjallaan Ivan Denisovitsin päivä Solzenitsyn nousi maineeseen Hrustsovin suosiollisella myötävaikutuksella. Mutta käänne tapahtui pian.

Solzenitsyn erotettiin Kirjailijaliitosta, hänet karkotettiin maasta ja häneltä vietiin Neuvostoliiton kansalaisuus. Yhdysvalloissa presidentti Ford ei suostunut tapaamaan häntä ulkoministeri Kissingerin neuvosta. Tapaaminen olisi kuulemma vaarantanut liennytyksen, kun Neuvostoliitto olisi loukkaantunut.

Suomessa ns. edistykselliset kirjailijat Erno Paasilinnasta Pentti Holapan kautta Pentti Saarikoskeen tuomitsivat Solzenitsynin taantumukselliseksi hahmoksi. Henrik Tikkasen mielestä Solzenitsyn kaipasi vahvaa lääkitystä ja mielisairaalaa.

Mielenkiintoisia ovat kirjan kuvaukset NKP:n johdon ja KGB:n juonista, joilla Solzenitsyn haluttiin vaientaa. Kirjailijan maine yritettiin mustata monin tavoin. Luotiin jopa vale-Solzenitsyn, joka riehui ravintoloissa, ahdisteli naisia ja käyttäytyi muutenkin huonosti. Konsepti oli sen verran kolho, että se paljastui nopeasti.

Solzenitsyn palasi Venäjälle 1994 juhlittuna sankarina. Eräässä mielipidemittauksessa hän oli ylivoimainen suosikki Venäjän presidentiksi, mutta Solzenitsyn ei ollut kiinnostunut poliittisista tehtävistä.

Poliittisen eliitin piirissä Solzenitsynin suosio laski nopeasti, kun hän kävi parlamentin alahuoneessa ruoskimassa Venäjän tilaa, fiktiivistä demokratiaa ja markkinafundamentalismia. Kirjailija oli jälleen ärhäkkä toisinajattelija.

Kun Solzenitsyn kuoli, hän sai valtiolliset hautajaiset. Silloinen pääministeri Vladimir Putin julisti hautajaisissa, että kirjailija oli rokottanut venäläiset pysyvästi tyranniaa vastaan. Näinköhän on?

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu