Kirjaholistin tunnustuksia
Luin viime vuonna reilusti yli 150 kirjaa. Se on ehdottomasti liian paljon. En osaa kuitenkaan lopettaa. Kun otan ensimmäisen huikan, luen muutaman sivun, se on menoa. Ei auta muuta kuin lukea kirja loppuun. Ja sitten seuraava…
Me nimettömät kirjaholistit tiedämme, että paheiden summa on vakio. Ehkä siksi olen oppinut elämään tämän pikku paheeni kanssa.
Kirjaholisti ei yleensä häiritse kanssaihmisten elämää, sillä lukeminen on yksinäistä hommaa. Pientä häiriötä saattavat aiheuttaa mahdolliset kirja-arviot, joita kirjaholisti tunkee joka paikkaan.
Minulta ei tipaton (kirjaton) tammikuu onnistunut tänäkään vuonna. Joulunpyhistä lähtien olen lukenut seuraavat kymmenen kirjaa. Kaikki on julkaistu Suomessa viime vuonna ja kirjat on lainattu kirjastoista. Viimeksi luetut ovat ensin.
Mellerin lista (11.1. 2016):
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta (Gummerus 2015).
Yllättävän hyvä kirja eikä mikään tavallinen tarina. Rauma sai viime vuonna Kalevi Jäntin palkinnon ja olisi ansainnut myös Finlandia-ehdokkuuden.
René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015)
Koskettava tarina kirjoittajan, entisen diplomaatin, juutalaisesta äidistä ja hänen suvustaan sekä kielletystä rakkaudesta. Ansiokas taustoitus myös juutalaisuuden historiasta. Kiinnostava!
Lasse Lehtinen: Ei ole muuta antaa (WSOY 2015)
Kasinotalouden kronikkaa 1980-luvulta. Kaikkihan me tiedämme, että Lehtinen osaa kirjoittaa sujuvaa tekstiä, mutta pintapuoliseksi jää kokonaisuus.
Fjodor Dostojevski: Kulta-aika taskussa (niin & näin 2015)
Kukapa olisi parempi opas kuin Dostojevski, kun etsitään Venäjän ideaa. Kirjaan on koottu kirjoituksia Venäjän maasta ja hengestä. Aina ajankohtainen.
Alice Munro: Nuoruudenystävä (Tammi 2015)
Nobelisti Munron kymmenen novellia, jotka ovat kuin pieniä tutkielmia ihmisten elämästä. Laatutyötä, kuten Munron tekstit yleensäkin.
Jenni Kirves: Aino Sibelius – Ihmeellinen olento (Johnny Kniga 2015)
Sibeliusten kirjeenvaihtoa, avioliiton arkea ja juhlaa. Kirjailijan panos yllättävän pieni, kirja on pääasiassa sitaatteja. Ei uutta Sibelius-tietäjille, meille muille kyllä.
Johannes Lahtinen: Galileo (Gummerus 2015)
Laukaalaisen sepän hämmästyttävä kirja. Se on paksu ja rosoinen, epätasainen ja rönsyilevä, mutta lopulta se pyörii sittenkin. Kotiläksynsä Lahtinen on tehnyt hyvin.
Tuomas Kyrö: Uusi urheilukirja (Mielensäpahoittaja Oy 2015)
Tuomas Kyrö on humoristi ja urheilumies. Hän on kirjoittanut urheilusta ennenkin. Mutta niin vain humoristikin vakavoituu, kun kirjoittaa urheilusta. Se on vakava paikka.
Ilkka Taipale: Venäjä mon amour (Into 2015)
Taipale on pyörinyt väkkäränä mitä moninaisimmissa tilanteissa. Tässä Arkangelin yliopiston kunniatohtori tunnustaa rakkautensa Venäjään. Mukaan mahtuu myös pesäpalloa Vimpelissä.
Timo J. Tuikka: Vuosisadan sankarit ja pelurit (Otava 2015)
Tri Tuikka kansanomaistaa historiaa käyttämällä joskus vähän rahvaanomaista kieltä. Tuskin hän ketään pystyy enää hätkäyttämään. Kirja oli aikamoinen luku-urakka, mutta kyllä siitäkin selvittiin.
Paljonko tuo on? Minä en ole lukutoukka ja olen lukenut samassa ajassa kolme kirjaa. Sitä vain olen aina ihmetellyt ihmisissä jotka lukevat paljon, että milloin he saavat tarpeeksi tietoa lopettaakseen?
Sama kysymys voidaan esittää alkoholisteille, elokuvafriikeille, himohölkkääjille jne…
Tai minulle blogeissa roikkuvalle;-)
Ilmoita asiaton viesti
Eihän tässä tietoa kerätä vaan tapetaan aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se menee, joku istuu kapakassa ja sama aika kuluu. Ei tuo sinun holismi minua haittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Fiksumpi tapa on ilmaista, että kerätään kokemuksia toisten pään sisältä. Merkityksiä ja ymmärrystä … Ettei jäädä omaksi saarekkeeksi.
Ilmoita asiaton viesti
Huonomminkin voisi aikaa tappaa. Minulla ei vain ole niin runsaasti aikaa eikä ihan mahdollisuuksia istuskeluunkaan, jota lukeminen vaatii. Pitkällään kun lukee niin tulee uni. Mikä on mieluisin lukuasentosi vai liekö niitä montakin?
Ilmoita asiaton viesti
Tyyli vaihtelee. Aika usein luen makuuasennossa, joskus istun ja luen. Seisaaltaankin pitäisi kokeilla.
Ilmoita asiaton viesti
Itselläni viime päivinä tullut tavaksi lukea uutuuttaan tuoreita, elävien kirjoissa vielä olevia kirjailijoita. Nyt kun huomasin tuon Dostojevskin luettujen listalla niin vähän aloin ihmetellä tykönäni että miksi näin. Ei ole tiedostettu tai suunniteltu ratkaisu. Onko se jonkin sortin uteliaisuutta, suhtautumista kirjoihin kuin uutisiin tai sanomalehtiin.
Taidanpa seuraavaksi ottaa luettavakseni Turgenevin Metsämiehen muistelot.
Ilmoita asiaton viesti
Aldous Huxley kirjoitti hyvin vähäisestä seurallisuudestaan, että kun hän lukee kirjoja, hän seurustelee maailman hienoimpien mielten kanssa. Kirja ehkä oli The letters of Aldous Huxley eli hänen kirjeenvaihtonsa, tuskin suomennettu.
Ilmoita asiaton viesti
Jatka, hemmetissä!
Ilmoita asiaton viesti
Lukemista jatkan toki, mutta yritän pysytellä kohtuuden rajoissa.
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on ilmeisesti joku input/output vaihde. Joskus olen kuluttanut parisensataa kirjaa vuodessa, viime vuonna en kovinkaan monta kirja ole lukenut kun aika on kulunut kirjoittamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän lukemisessa tarvitse mitään kohtuuttomuutta olla, lukee ja nauttii niin kauan kun silmät skulaa. Mutta miksi sitä kirjojen määrää pitää laskea? Onko tämä joku miesten iänikuinen suorituskysymys?
Pieni story: kreikkalaisella minisaarella hotellin emäntä istutti samaan baaripöytään viisikymppisen brittipariskunnan kanssa, molemmilla kalju ja valtaisa määrä tatskoja. Hieman epävarma olo.Mies tapitti tiukasti silmiin ja kysyi mitä mieltä olen e-bookeista. Ilmoitin, että suoraan helvetistä ja siitä alkoi riemukas yhteisolo ja monta yhteistä suosikkia löytyi ja tunnelmointia paperikirjoilla. You just have to feel it.
Olin kymmeniä vuosia samassa työpaikassa Rene Nybergin kanssa, mutta en koskaan tajunnut edes hänen nimensä merkitystä ennenkuin luin kirjan. Hän ei taustaansa mainostanut. Lasse Lehtistä en oikein pysty lukemaan koska tekstinsä tuo mieleen tekopirteän hehheh-kunnanvaltuutetun.
Kirjat on valtava ilo, ja valtava suru on taas se, että jokaisesta stadin kirjastosta yritetään tehdä ”monitoimitiloja”, kaikkea kaikille. Jos haluat akkuporakoneen tai hieromasauvan, sen saat lainata kirjastosta. Kallion kirjaston julkisivussa lukee kultakirjaimin Kirjasto-Bibliotek. Kuinkahan kauan?
Ilmoita asiaton viesti
Tuo Kreikka-tarina on erinomainen esimerkki siitä, että kulttuurimatkan (käsitteenä) ei aina tarvitse merkitä tutustumista johonkin alkuperäiseen, primitiiviseen, koskemattomaan ja vaikutteilta välttyneeseen.
Oma suosikkikokemukseni on samalta suunnalta. Loutrakin rantakaupungissa Korintinlahden äärellä toivoin eteläamerikkalaiselta muusikkoryhmältä ”El Condor Pasaa”. Bändi soitti sen, ja kaikki esityksen kuulleet turistit innostuivat silmin nähden tutusta, mukaansatempaavasta biisistä. Esiintyjät Perusta, useimmat kuulijat pohjoisesta Euroopasta, tapahtumapaikka Välimerellä – wau.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos nimimerkille? (anita frisk) ansiokkaasta analyysistä. Arvio Lasse Lehtisestä jopa hieman nauratti.
Ilmoita asiaton viesti