Uusi kirjallinen tähti
Kirjavuosi on vasta alussa, mutta jo nyt on julkaistu teoksia, jotka erottuvat massasta. Alkuvuonna lukemistani suomalaisista romaaneista kärkeen nousee Mika Pekkolan Pyhän Antoniuksen tuli (Like 2016). Se on kirja kulkutaudista, joka koetteli keskiaikaista Eurooppaa ja lääkäristä, joka lähti selvittämään taudin syitä.
Mika Pekkola on alle nelikymppinen historiasta väitellyt filosofian tohtori. Pyhän Antoniuksen tuli on hänen toinen kaunokirjallinen teoksensa. Esikoiskirja Aamun kirkastus (Like 2012) sai vähän nuivan vastaanoton. Ehkä yritystä oli liikaa ja mies meni maitohapoille.
Uutuuskirja onnistuu kytkemään hyvän tarinan oikeisiin historiallisiin tapahtumiin. Mystinen kulkutauti raivoaa pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella. Tauti koettelee erityisesti köyhää väkeä ja suistaa ihmisiä järjiltään.
Sairaus aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. Kirkonmiehet uskottelevat taudin sikiävän syntisestä elämästä ja paholaisen kosketuksesta. Eletään 1500-luvun alkua.
Freiburgin yliopiston nuori tohtori Simon Hoffmann lähetetään tutkimaan epidemian syitä Lounais-Saksaan. Syiden selvittäminen ei ole helppo tehtävä. Yhteentörmäys katolisen kirkon ja inkvisition sekä paikallisten viranomaisten kanssa on väistämätön. Edelläkävijän osa on usein vaikea.
Pekkola kuljettaa tarinaa hyvin. Lääkäri Hoffmann joutuu monenlaisiin seikkailuihin tappelunnujakoista eroottisiin kokeiluihin. Koko ajan on läsnä myös vastakkainasettelu: oikeus vai armo. Kirjaa on luonnehdittu keskiaikaiseksi mysteeritarinaksi.
Kirjailija selvittää jälkisanoissaan historialliset faktat kulkutaudista. Se sai nimensä Egyptissä 300-luvulla vaikuttaneelta Pyhältä Antoniukselta, jota pidetään kristillisen luostarijärjestelmän perustajana. Taudin oireet yhdistettiin erakkopyhimyksen kärsimyksiin.
Taudin lääketieteellinen syy alkoi selvitä vasta 1600-luvulla. Epidemian aiheutti rukiin tähkissä esiintyvä loissieni, torajyvä. Ja kun köyhä kansa söi ruisleipää, se sairastui. Valkoisen leivän syöjät säästyivät taudilta.
Historiallisten romaanien ystäville Pekkolan kirja on helmi. Jos olisin kirjallisten palkintoraatien jäsen, panisin Pekkolan nimen korvan taakse jo nyt, vaikka vilkkain kirjasesonki onkin vasta syksyllä. Huonompiakin kirjoja on palkittu.
Omalla listallani Mika Pekkola on alkuvuoden ensimmäinen uusi kirjallinen tähti.
Aihe juuri kuin minulle tehty.
Ilmoita asiaton viesti
Paavo Rintalan romaani ”Minä Grünewald” kertoo taiteilijasta, joka maalasi myös noita hirvittävään tautiin sairastuneita.
Ilmoita asiaton viesti
Pekkola kirjoittaakin jälkisanoissa, että Pyhän Antoniuksen kiusaukset olivat kuvataiteessa suosittu aihe. Kuuluisin aihetta käsittelevä teos on Mathias Grünewaldin (n. 1475-1528) maalaama Isenheimin antoniittaluostarin alttaritaulu.
Ilmoita asiaton viesti
Suomessa torajyvän aiheuttamaan vetotautiin (ergotismiin) siis tuohon kirjan kuvaamaan tautiin kuoli myös ihmisiä. Kuolinsyytilastoissa vuosina 1840– 1844 vetotautiin kuolleiden kokonaismäärä oli 449 ja vuosina 1862–1863 siihen kuolleita tilastoitiin yhteensä 1429.
julkaisu: Tautinen Suomi 1857-1865.
Yritin löytää tietoja 1900-luvun alusta, mutta melko vaikeaa se on.
Ilmoita asiaton viesti
Olen nyt menossa kirjan sivulla 50. Muuta en osaa tai oikeastaan halua tässä vaiheessa lukukokemustani sanoa kun että kiitos vinkistä Mellerille.
Luettuani loppuun, ketä se nyt kiinnostaisikaan, kerron aidon kirjallisuusamatöörin käsityksen kirjasta.
Ilmoita asiaton viesti
Matti, odotan mielenkiinnolla arviotasi.
Ilmoita asiaton viesti
Niin se meni että luin kirjaa enemmänkin historiankirjana. Tietämättä kuinka tarkkaan kirjailija oli faktaan aiheensa ympärillä perehtynyt. Toivottavasti hyvin koska kuitenkin mieleeni jäi kuvitelmaa että elo ja
meno eteläisessä Saksassa vuosisatoja sitten oli sellaista kuin kirjassa kerrotaan. Ei se kovin ylevää ollut, oli monen kerroksen väkeä, nälkää, runsasta juopottelua, epäsiveellisyyttä, väkivaltaa, taikauskoa.
Kirkon merkitys ja valta näkyi heikkoina kirkonmiehinä ja kammottavana inkivisitiolaitoksena. Tuo inkvisitio toimi niin että ensin se tunnisti uhrin ja jo tässä vaiheessa käytännössä oli tuominnut hänet kuolemaan.
Suunnilleen näin että jos epäilty tunnusti rikoksensa hänet poltettiin jos ei niin kidutettiin kuoliaaksi.
En ymmärtänyt teosta romaanikirjallisuutena kovin korkealle arvostaa. Mielestäni tapahtumien kuvauksella ja juonen käänteillään kirjoittaja hieman kalasteli viihteellisemmän kirjallisuuden ystäviä. Dialektit eivät aina olleet kahden luonnollisen ihmisen ajatustenvaihtoa tai sitten kesiaikana juteltiin toisin kuin päivinämme. Vähän häveten tämän kerroin koska samalla tulin paljastaneeni minkä tason kirjojen arvioija siinä puhui.
Mutta niinhän siinä kävi että loppuun oli luettava, niin oli kirjailija ovela että pakoitti näkemään kuinka kävi päähenkilöiden loppujen lopuksi. Enkä tällä amatöörin viisaudella tarkoita etteikö koko ajan
julkaistaisi paljon kehnompia kirjoja kuin tämä, ihan hienoa jos aktion kirjojen kuluttaja ja science fiction satuihin tykästynyt lukee kirjan, ehkä saa hän virikkeen siirtyä lähempänä ihmiseloa olevaan kirjallisuuteen.
Ilmoita asiaton viesti
Olen tuon kirjan myös hankkinut, mutta vasta kohta aloittamassa. Menossa on vielä Lopotti.
Ilmoita asiaton viesti
Jos haluaa lukea oikein hyvän kirjan, suosittelen John Williamsin juuri suomennettua Butcher’s crossingia.
Ilmoita asiaton viesti