Eeva Joenpelto Väinö Linnan rinnalle
Eeva Joenpelto nostetaan uudessa elämäkerrassa (Helena Ruuska: Elämän kirjailija – Eeva Joenpelto, WSOY 2015) Väinö Linnan rinnalle ja jopa ohi 1900-luvun suomalaisen elämänmenon kuvaajana, kansakunnan kertojana.
Ruuska tukeutuu mm. Kirjasäätiön entisen asiamiehen Veikko Sonnisen arvioon, jonka mukaan Joenpellon Lohja-trilogia on yhtä hyvä kuin Linnan Pohjantähti, ellei parempi.
"Linna kertoo ihmisistään ylhäältä alaspäin, Joenpelto alhaalta ylöspäin. Joenpelto on parempi ihmiskuvaaja kuin Linna, joka kouraisee syvältä vain Jussia, Akselia ja Ottoa. Mutta Joenpellon Lohja-sarjassa ei ole ohuita henkilöitä."
Ruuska kirjoittaa, että hän on yrittänyt osoittaa Joenpellon paikan klassikkohyllyssä, "aakkosissa muuten ennen Väinö Linnaa".
Joenpelto ehti itsekin ottaa kantaa Linna-vertauksiin. Joenpelto kirjoitti kirjeen eräälle lukijalle, jota oli ärsyttänyt, koska Joenpeltoa oli verrattu Linnaan: "En ole hänen veroisensa, en parempi jos en paljon huonompikaan. Olen aivan erilainen, koko kirjoittamiseni perustuu ihmiskuvaukseen eikä laajoihin eeppisiin kaariin."
Eeva Joenpelto (1921-2004) oli uskomattoman suosittu 1970-90 -luvuilla. Hän oli kustantajalleen korvaamaton kirjailija. Parhaina vuosina lähes 15 prosenttia WSOY:n liikevaihdosta tuli Joenpellon kirjoista.
Kustantajan oli syytä olla varpaillaan Joenpellon kanssa. Ruuska arvioi, että Joenpelto pyöritti kustantajaansa kuin Maila Talvio 1940-luvulla ja Sofi Oksanen viime vuosina. Joenpelto oli yli 50 vuotta WSOY:n kirjailija.
Joenpelto viihtyi vallan kammareissa eikä hän kaihtanut käyttää valtaa. Hän oli sekä Sylvi että Urho Kekkosen ystävä. "Saanen esittää likempää tuttavuutta. Minä olen Urho", Kekkonen kirjoitti Joenpellolle toukokuussa 1975, puoli vuotta Sylvin kuoleman jälkeen.
Ruuska kuvaa Joenpellon suorapuheiseksi ja itsepintaiseksi naiseksi. Hänen kirjojensa miehet ovat usein nahjuksia, naiset vahvoja omalla tavallaan.
Kun taistolaiset jylläsivät ja vasemmisto hallitsi kulttuurielämää 1970-luvulla, Joenpelto oli monen mielestä kummajainen. Hän oli näyttävä ilmestys, hän pukeutui tyylikkäästi ja häntä pidettiin oikeistolaisena, vaikka ei hän mihinkään puolueeseen kuulunut.
Kirjailija Kaiho Niemisen mukaan oli tahoja, jotka suhtautuivat Joenpeltoon pilkallisesti ja hiukan ironisesti. Kaikki eivät pitäneet Joenpellosta. Häntä pelättiinkin.
Joenpelto sai lähes kaikki mahdolliset kunnianosoitukset mitä kirjailija Suomessa voi saada. Hän oli taitelijaprofessori, kunniatohtori ja Finlandia-palkinnonkin hän voitti 73-vuotiaana vuonna 1994 kirjallaan Tuomari Müller, hieno mies.
Helena Ruuska on tehnyt perusteellista työtä. Elämäkerrasta saa hyvän kokonaiskuvan Joenpellosta, sillä siinä käsitellään laajasti niin kirjailijan tuotanto kuin yksityiselämä, joka oli täynnä traagisia tapahtumia.
Kommentit (0)