Natsivaari ja natsimummo

Helsingin Sanomien toimittaja Katarina Baer on kirjoittanut riipaisevan kirjan isovanhemmistaan, natsimummosta ja natsivaarista (He olivat natseja, Teos 2016). Hän etsii vastausta kysymykseen, mikä sai hyvistä, hyvyyttä ihannoineista perheistä lähtöisin olleet isovanhemmat liittymään kansallissosialisteihin.

Baer myöntää, ettei tiedä, kuinka suhtautua isänsä vanhempiin, papinpoikaan ja opettajantyttäreen, joista tuli natseja. Isoäitiinsä Ortrudiin (1906-1989) hänellä on kaksi näkökulmaa: toisaalta Ortrud oli kiltti Grossmama, toisaalta harras natsiäiti.

Isoisä Gerhard (1902-1945) kaatui Italiassa juuri ennen Saksan antautumista. Baer joutui tunnekuohun valtaan, kun hän berliiniläisessä arkistossa ensimmäistä kertaa sai tietää, mihin isoisä oli haudattu kaatumisen jälkeen.

"Itketti. Itketti ja hävetti. Kyynelehdin natsia, jota en ollut koskaan tavannut ja jonka kuolemasta oli seitsemän vuosikymmentä, olkoonkin, että kyse oli isoisästäni."

Hieman vastahakoisesti Baer alkaa ymmärtää isoisänsä valintoja. Hän tunnistaa itsessäänkin isoisänsä piirteitä. Gerhard ei ollut vallanhaluinen eikä kovin kunnianhimoinen, ei karjuva natsi eikä sotahullu. Mutta natsi hän oli.

Baer tiivistää: "Hän tiesi, mitä natsit olivat tehneet, hänen omat joukkonsa, eikä hän kestänyt sitä. Hän takertui ideologiaansa kuin uskoon. Hän ei kyennyt muuhun."

Hitlerin natsipuolueeseen isoisä oli liittynyt jo paljon ennen sotaa 1930-luvulla. Hän oli insinööri, paikallisen tason poliitikko, lohko- ja solujohtaja, jollaisia tavattiin kutsua pikkuhitlereiksi. Heitä pidettiin usein viheliäisinä naapurikyttinä ja univormupelleinä, joihin ihmisten ärtymys kohdistui, kun ei uskallettu arvostella Hitleriä.

Kirjansa lopussa Baer tuskailee, kuinka lopulta suhtautua natsimummoon ja natsivaariin. "Minulla on suuri kiusaus sanoa: piruparat. Niin pieniä rattaita kuin he valtavassa koneistossa olivatkin, he olivat aikuisia ihmisiä ja tiesivät, missä olivat mukana."

Baer esittää paljon enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Natsien hirmutöitä ei voi järjellä käsittää eikä myöskään sitä, miksi isovanhemmat hurahtivat Hitlerin oppeihin.

"Ei taida olla muuta vastausta kuin se, että he olivat niin kuin me. He olivat ihmisiä, joita moni rakasti, minäkin."

Baer luettelee pitkän listan isoisänsä hyviä ominaisuuksia, mutta kiteyttää sitten, ettei tämä ymmärtänyt Hitlerin ja natsien rasistisen ideologian järkyttävää tuhovoimaa, omien ihanteidensa kolossaalisia ristiriitoja. "Hänen moraalinen kompassinsa kieppui kuin hyrrä."

Kun saksalainen professori oli tutustunut Gerhard Baerin asiakirjoihin, hän kirjoitti Katarina Baerille: "Teillä ei ole syytä pohjattomaan häpeään isoisänne tähden, mutta ylpeyttäkään Teidän ei ole aihetta tuntea."

Vaikuttava kirja!

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu