Rumia ämmiä ja kauniita naisia

Tupakkaoikeudenkäynneistä tunnetuksi tullut siviilioikeuden emeritusprofessori Erkki Aurejärvi, 74, on tehnyt uuden aluevaltauksen. Hän on kirjoittanut dekkarin, rikosromaanin (Kun kukaan ei näe, Into 2016). Kirjan tapahtumapaikkana on 1970- ja 80-lukujen Helsinki.

Kirja on paitsi dekkari myös veijariromaani, jonka uskomattomia käänteitä ei voi nauramatta lukea. Kirjaan sisältyy myös rankkaa oikeuslaitoksen kritiikkiä sovinististen juristivitsien säestyksellä. Aurejärvellä on paljon hampaankolossa oikeuslaitosta, tuomareita, syyttäjiä ja asianajajia kohtaan.

Kauniin naisjuristin, Ursula Pokkisen, murha ja sen selvittely ovat ikään kuin pakkopullaa, jonka varjolla Aurejärvi panee kirjan henkilöt heittelemään herjoja oikeuslaitoksen suuntaan. "Alioikeudet ovat olemassa sitä varten, että kansalaiset käyvät kumartamassa tuomareille."

Yhden asianajajan mukaan Suomen tuomioistuimille jo asumus- ja avioerojutut merkitsevät äärimmäistä älyllistä haastetta eivätkä niiden kyvyt riitä mihinkään vaikeampaan. Siviilioikeudesta enemmistö ei kuulemma tiedä mitään. "Siellä on joukko sellaisia tuomareita, joiden toiminta on täysin holtitonta." 

Kirja on täynnä lakimiesvitsejä, jollaisia ilmeisesti heitellään oikeussalien takahuoneissa. Asianajaja Aarne Salmelainen markkinoi toimistoaan: "Me käytämme asiakkaidemme hyväksi kaikkia keinoja – myös laillisia." 

Aurejärvi uhraa paljon aikaa erityisesti naisten ulkonäön ruotimiseen. Uuno Turhapurokin olisi ylpeä asianajaja Salmelaisen kommentista: "Olet hyvännäköinen noissa farkuissa. Näyttäisit varmaan vielä paremmalta ilman niitä."

Kirjasta saa käsityksen, että tuomareiden ja asianajajien ulkonäkö vaikuttaa tuomioihin. Jos arpa on heittänyt tuomareiksi "kolme rumaa ämmää" ja asianajajana on kaunis nainen, asianajaja voi varautua häviämään juttunsa. Oikeuden jumalatar on oikullinen!

Joku saattaa loukkaantua Aurejärven naisiin kohdistuvista herjoista. Hän provosoi tahallaan tai sitten hänellä on jotain hampaankolossa myös naisia kohtaan.

Aurejärven kirjalla on ansionsa. Hän tuntee asiat, joista kirjoittaa. Jos karsii kömpelöt ja sovinistiset vitsit, kirja on kuin pamfletti 1980-luvun oikeuslaitoksesta. Paljon kovempaa ja henkilöihin menevää kritiikkiä oikeuslaitosta kohtaan Aurejärvi tosin esitti muistelmissaan (Kovaa peliä, Into 2013).

Onko mies pehmentynyt? Joka tapauksessa hän on yli seitsemänkymppisenä päättänyt irrotella oikein kunnolla. Kovassa vauhdissa tyylirikkojakin tulee, mutta viis niistä. Pikkutarkka pilkunviilaaja on näköjään pohjimmiltaan veijari juristin valekaavussa.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu