Kylmää sotaa ja rakkautta

Naiset pitävät pystyssä suomalaista kirjallisuutta. He lukevat ja ostavat kirjoja enemmän kuin miehet ja kirjoittavat usein myös parhaat kirjat.

Viimeksi jaetusta viidestä kirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajasta peräti neljä on naisia: Laura Lindstedt, Riikka Pelo, Ulla-Leena Lundberg ja Rosa Liksom.

Ulkomuistista lueteltuna samaan sarjaan voidaan lukea mm. Sofi Oksanen, Pirkko Saisio, Katja Kettu, Sirpa Kähkönen, Leena Krohn, Heidi Köngäs, Pirjo Hassinen, Taina Latvala, Anni Kytömäki, Selja Ahava ja moni muu. Luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin.

Samaan huippusarjaan kuuluu ehdottomasti myös Leena Parkkinen, jonka uutuuskirja on juuri julkaistu (Säädyllinen ainesosa, Teos 2016). Se on komea näyttö Parkkisen taidoista.

Kirja kertoo erityisesti kahdesta naisesta, kotirouva Saarasta ja salaperäisestä Elisabethistä, mutta se kertoo myös elämästä Helsingissä, Turussa, Pariisissa ja Tukholmassa. Eletään 1940- ja -50 -lukujen maailmassa. Taustalla on sota ja sodanjälkeinen erikoinen ilmapiiri, jota Parkkinen onnistuu kuvaamaan taitavasti.

Säädyllisessä ainesosassa on paljon aineksia, ehkä vähän liikaakin, vaikka Parkkinen pitää kokonaisuuden melko hyvin hallinnassa. On naisten välistä rakkautta, vakoojia, kutsuja ja kummallisia ihmiskohtaloita. Suuria teemoja kylmän sodan varjossa.

Tärkeässä roolissa on ruoka, joka selviää heti kirjan kannesta. Kun katsoo sisällysluetteloa, voisi kuvitella, että kyseessä on keittokirja ohjeineen. Kaikki luvut on otsikoitu tähän tapaan: Hummeria kasvihuonemansikoiden kera, Kaviaarilla täytetyt viiriäisenmunat, Rapuja August Strindbergin tyyliin, Kastanjoilla täytetyt kyyhkyset jne…

Ei pidä hätkähtää ruokaohjeita. Ruokajutut solahtavat luontevasti muihin tarinoihin eivätkä ne häiritse, pikemminkin päin vastoin. Harvoin tulee lukeneeksi vesi kielellä herkkuja mielessään maistellen.

Olen ymmärtänyt, että kirjailijat nautiskelevat mielellään hyviä ruokia ja juomia. Arvion vahvistaa kirjan motto, jossa Parkkinen lainaa Matti Kurjensaarta: "Kirjailijat ovat ihmisiä, jotka osaavat antaa arvon kitsastelemattomille illallisille."

Ruoka on mukana kautta linjan. Elisabeth, joka kirjoittelee kirjeitä Izzy-nimiselle naiselle, suomii yhdessä kirjeessä sodan jälkeen noussutta isänmaallista tekopyhyyttä ja rehvastelee: "Minun isänmaani on teeripaisti ja pullo punaviiniä."

Miehet ovat statisteja Säädyllisen ainesosan henkilögalleriassa. Saaran aviomies Juhani jää arvoitukseksi. Hänellä, kuten kirjan monilla muillakin henkilöillä, on omat salaisuutensa.

Kustantaja Ilmari, jota naiset ruotivat, olkoon esimerkki koko mieskunnasta: "Miesten on niin vaikea kestää jos heille valkenee, että on ollut mahdollista, että he ovat erehtyneet."

Parkkisen kirja on yksi kiinnostavimmista, jonka olen tänä vuonna lukenut. Se on naisen kirja naisista, jonka mieskin voi lukea, jos ei muuten niin hyvässä tarkoituksessa oppia lisää naisten ihmeellisestä maailmasta.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu