Antti Hyry teki arjesta taidetta
Kirjailija Antti Hyry (1931-2016) on kuollut. Hän oli 84-vuotias. Hyry syntyi Kuivaniemellä Pohjois-Pohjanmaalla. Hän opiskeli diplomi-insinööriksi ja vaikka hän asui Espoossa, pohjoispohjalainen maisema säilyi hänen kirjoissaan.
Hyry sai uransa aikana lukuisia kirjallisia palkintoja. Hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2009 kirjallaan Uuni. Lisäksi hän sai mm. viisi kertaa kirjallisuuden valtionpalkinnon.
Hyry on klassikko. Hän oli 1950-luvulla aloittanut modernisti, joita ei Hyryn jälkeen enää ole elossa. Tuomas Anhava, Paavo Haavikko, Marja-Liisa Vartio ja Veijo Meri olivat Hyryn aikalaisia.
Viime vuonna Hyryn tuotannosta julkaistiin professori Aarne Kinnusen perusteellinen tutkimus (Aarne Kinnunen: Horror vacui – Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta, Siltala 2015).
Kinnunen kertoi lukeneensa yli 50 vuotta Hyryn kirjoja. Kinnusen kokemuksen mukaan vaatii viisi vuotta täysipäiväistä työtä päästä kirjailijan tuotannon ytimeen.
Ennen kuin Kinnunen pääsi ytimeen, hän tuskaili: "Eikö hän muuta tee kuin kuvailee arkisia asioita, kävelyä pihassa, metsässä, tai tiellä, autoretkiä, tavallista puhetta."
Horror vacui tarkoittaa tyhjyyden kammoa, joka on Kinnusen mielestä avain Hyryn teksteihin. Tyhjä on täytettävä, ja sen Hyry teki pikkutarkoilla kuvauksillaan arkisista asioista.
Hyryn tuotantoa voidaan tulkita monella tavalla. Kinnusen tulkinta poikkeaa monista muista, sillä hän rakentaa lähes kaiken maallisen tulkinnan varaan. Monet pitävät kuitenkin uskontoa avaimena Hyryn tuotannon ymmärtämiseen.
Hyry oli uskovainen mies. Sitä taustaa vasten on luontevaa tulkita hänen tuotantoaan ikään kuin kristityn vaelluksen suurena metaforana.
Hyryn maailmassa ei kiihdytä eikä kiroilla, ei räyhätä, ei murhata eikä ajeta takaa, ei ole rohkeita seksikohtauksia. Kaikki on mitä tavallisinta, tuttua ja turvallista. Usein rakennetaan, joskus aittaa, toisinaan uunia. Rakentaminen antaa toivon.
Hyry osasi vähällä sanomisen taidon. Hänellä oli kielikorva, joka ohjasi kirjoittamaan niin täydellisiä lauseita kuin suomen kielellä on mahdollista kirjoittaa.
Hyryn maailma oli tervehenkinen ja puhdas. Runoilija Eeva-Liisa Manner kirjoitti vuonna 1983 Aamulehdessä ihastuneena: "Tulee hyvä olo kun lukee Hyryä, on kuin makaisi puhtaaksi pestyssä pirtissä palttinalakanoiden välissä."
Antti Hyryn proosa ei ole ollut muodinmukaisesti ajankohtaista, ajassa kiinni. Se on ajatonta. Eino Leino -palkinnon perusteluissa osuttiin asian ytimeen, kun Hyry palkittiin vuonna 2005 "parhaan proosan ajattomasta kirkkaudesta".
Kepeät mullat hänelle.
Ilmoita asiaton viesti
Wikipediastahan asioita nykyään tarkistetaan kuten aikaisemmin tietosanakirjoista. Oli kiva havaita, että ”Kotona” on vuodelta 1960, ikään kuin oman ikäluokkani tarina, vaikka kuvaakin yhtä sukupolvea varhaisempaa aikakautta. Luin samaan syssyyn ”Alakoulun”, jonka myös muistelen olleen järkeenkäypää tarinointia kasvuikäisen pojan elämästä.
Ilmoita asiaton viesti
”Uunin” olen lukenut ja saanut siitä tälläkin palstalla gloriaa osakseni, koska harva mies siihen kuulemma pystyy. Kovillehan se otti, mutta periksi en antanut.
Saisinkohan minä Finlandiapalkinnon, jos kirjoittaisin kirjan saunan kuistin lattian rakentamisesta? Tuli tänään mieleen jo aiemmin – sattuneista syistä …
Ilmoita asiaton viesti
#3
Ei muuta kuin sormet keikkumaan näppäimistölle.
Tunnettuahan on että joku kiertää maapallon, tulee kotiin eikä hänellä ole mitään sanottavaa.
Toinen käy alakerran kioskilla ja kirjoittaa kirjan.
Ilmoita asiaton viesti
Juha K, kannustan kokeilemaan. Yrittänyttä ei laiteta!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos rohkaisusta!
Täytyy miettiä asiaa. Siihen on pakko ympätä kyllä aika kosolti tajunnanvirtaa, mutta ehkäpä sekin toimii, jos lopputulemana on ymmärrys siitä kuinka tähän tilanteeseen olen joutunut.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kun bloggaaja on ahkera ja kokenut kirjallisuudenharrastaja sekä sopivasti julkkis, voinee hän ryhtyä Finlandian valitsijaksi sanotaanko, ööö… vuonna 2020. En vielä tältä pohjalta väitä että kisa olisi ratkaistu, mutta kyllähän yksi ynnä yksi on kaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan loistava idea!
Ilmoita asiaton viesti
Uunin ja Aitan olen lukenut. Kun Aittaa aloittelin pysähtelin kesken lukemisen ihmettelemään mistä on kysymys tai onko kysymys ylipäänsä mistään. No aika pian jäin koukkuun, hienoja kirjoja.
Vaikka nyt ei Hyry enää kirjoita on lohdullista että laisiaan kirjoittajia on aikanamme kuin rauhan keitaita lopputtoman aktion, väkivalta ja muun hölynpöly kirjallisuuden kyllästämässä menossa.
Jo Hyryn nimikin on kuin konsaan enne, tasaista pehmeää ja kiireetöntä hyrinää on ollut kynänsä jälki.
Ilmoita asiaton viesti
Muistettakoon, että Hyry oli tiiliskivien ohella myös lyhytproosan taitaja. Esim.
”Maantieltä hän lähti kävelemään suoraan eteenpäin yli peltojen ja ojien, ohi latojen ja läpi ojassa kasvavien pensaitten. Pelloilta hän meni aidan yli metsään, ja hän käveli kuusien ja petäjien, katajapensaitten ja kivien vierestä ja tuli metsän laitaan ja suolle. Hän kulki suon yli ja meni läpi suolla olevien metsäsaarekkeitten, jos ne sattuivat olemaan sillä tiellä, jota hän kulki. Hän jatkoi menoaan nopeasti yli jokien, läpi metsien, yli merien ja järvien ja läpi kylien, ja hän tuli lopulta samaan paikkaan maantielle, josta oli lähtenyt kävelemään suoraan eteenpäin.
Samalla tavalla hän kulki kohtisuoraan ensimmäistä suuntaa vastaan ja lisäksi muutamia kertoja näitten suuntien väliltä. Joka kerta hän aloitti maantieltä, ja aina hän tuli lopussa maantielle samoinpäin kuin oli ollut lähtiessään. Kierroksilla ollessaan hän pysähtyi aina jonkin matkaa kuljettuaan ja katsoi ylös, ja joka kerta kun hän katsoi hän näki taivaan ja auringon, tai kuun ja tähtiä.
Hän seisoi maantiellä ja alkoi muuttua pienemmäksi. Maantien sora muuttui kivikoksi, ja kivet kasvoivat ja tulivat yhtä suuriksi kuin hän, ja pölyhiukkaset, jotka kulkevat ilman mukana, muuttuivat hänen kokoisikseen, ja tulivat yhä suuremmiksi. Hän muuttui vielä paljon pienemmäksi, ja hän näki lopulta ympärillään myllyjä, jotka pyörivät itsensä ja toistensa ympäri. Niitten välissä oli paljon tilaa hänelle. Hän pieneni ja pysytteli myllyjen osien vieressä nähdäkseen hyvin. Kun osat muuttuivat yhä suuremmiksi, ne alkoivat tulla hämäriksi ja läpinäkyviksi, ja kun ne vielä kasvoivat, ne hävisivät kokonaan. Hän jäi lopulta yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään, eikä hän pudonnut mihinkään koska ei ollut mitään.
Hän alkoi kasvaa takaisin ohi myllynosien ja myllyjen, ohi pölyhiukkasten ja hiekansirujen. Hän kasvoi ohi maantien soran ja oli pian maantiellä oikean kokoisena.
Hän oli maantiellä ja alkoi muuttua suuremmaksi. Hän kasvoi korkeammaksi kuin suuret puut, jotka olivat maantien vieressä, ja hänen päänsä ulottui pilvien yläpuolelle. Hän näki pian pallon muotoisena paikan, jossa hän asui, ja kasvoi kohti aurinkoa ja kuuta. Hän otti jalkansa pois maapallolta, ja hän kasvoi ohi auringon kohti tähtiä. Hän huomasi, että hän ei saavuttaisi tähtiä, sillä lähellä maata olevat jalat kasvoivat suuriksi, mutta yläpää jäi paljon pienemmäksi. Mutta hän muisti suhteellisuusteorian ja alkoi kasvaa oikealla tavalla. Hän saavutti tähdet, jotka olivat ympäri kiertäviä kylmiä ja kuumia pisteitä. Tähdet jäivät hänen alapuolelleen, ja hänen kasvaessaan kaikki katosi lopulta kokonaan. Hän jäi yksin ja liikutteli jalkojaan ja käsiään eikä pudonnut mihinkään.
Hän kasvoi vieläkin ja alkoi nähdä kohta myllynosia ja myllyjä. Hän kasvoi ohi myllyjen ja pölyhiukkasten, ohi hiekansirujen ja maantien soran. Hän oli pian maantiellä oikean kokoisena.
Hän lähti maantieltä ja hän melkein itki. Hän käveli taloonsa ja otti pöydältä grapen ja halkaisi sen ja otti lusikan ja alkoi syödä. Hän tunsi grapen maun, joka muistutti tuoreen pajun parkkia ja männyn neulasia. Tämä oli muodostunut hedelmäksi. Ja kun hän soi, hänen mieleensä tuli kirkas syksy, jolloin pakkanen on puhdistanut joen veden ja pojat pyytävät koukuilla mateita, ja jolloin pakkanen on kypsyttänyt puolukat metsissä ja karpalot soilla, ja jolloin ilma on sellaista, että kun sitä hengittää, osa kaikesta siitä menee ihmisen sisälle ja tekee olon vaikeaksi.”
Ilmoita asiaton viesti
Hieno sitaatti! Siinä ”hän” ottaa kosmoksen omakseen, ensin yksityiskohdittain konkreettisesti, sitten yhä abstraktimmin. Viimeisen tekstikappaleen yllätys on ”grape”, jonka nimeä päähenkilö tuskin ääntää ”greip”, vaikka mistäpä minä sen varmasti tietäisin.
Ja tuon Hyry on todellakin kirjoittanut vain 26-vuotiaana, keski-ikäisen silmin luettuna varhaiskypsästi.
Ilmoita asiaton viesti
#10
Tuota lukiessa muuttuu Alastalon salissa reippaaksi seikkailuromaaniksi.
Ilmoita asiaton viesti