Antti Hyry teki arjesta taidetta

Kirjailija Antti Hyry (1931-2016) on kuollut. Hän oli 84-vuotias. Hyry syntyi Kuivaniemellä Pohjois-Pohjanmaalla. Hän opiskeli diplomi-insinööriksi ja vaikka hän asui Espoossa, pohjoispohjalainen maisema säilyi hänen kirjoissaan.

Hyry sai uransa aikana lukuisia kirjallisia palkintoja. Hän voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2009 kirjallaan Uuni. Lisäksi hän sai mm. viisi kertaa kirjallisuuden valtionpalkinnon.

Hyry on klassikko. Hän oli 1950-luvulla aloittanut modernisti, joita ei Hyryn jälkeen enää ole elossa. Tuomas Anhava, Paavo Haavikko, Marja-Liisa Vartio ja Veijo Meri olivat Hyryn aikalaisia.

Viime vuonna Hyryn tuotannosta julkaistiin professori Aarne Kinnusen perusteellinen tutkimus (Aarne Kinnunen: Horror vacui – Antti Hyryn proosasta, lyyrisestä ja dramaattisesta, Siltala 2015).

Kinnunen kertoi lukeneensa yli 50 vuotta Hyryn kirjoja. Kinnusen kokemuksen mukaan vaatii viisi vuotta täysipäiväistä työtä päästä kirjailijan tuotannon ytimeen.

Ennen kuin Kinnunen pääsi ytimeen, hän tuskaili: "Eikö hän muuta tee kuin kuvailee arkisia asioita, kävelyä pihassa, metsässä, tai tiellä, autoretkiä, tavallista puhetta."

Horror vacui tarkoittaa tyhjyyden kammoa, joka on Kinnusen mielestä avain Hyryn teksteihin. Tyhjä on täytettävä, ja sen Hyry teki pikkutarkoilla kuvauksillaan arkisista asioista.

Hyryn tuotantoa voidaan tulkita monella tavalla. Kinnusen tulkinta poikkeaa monista muista, sillä hän rakentaa lähes kaiken maallisen tulkinnan varaan. Monet pitävät kuitenkin uskontoa avaimena Hyryn tuotannon ymmärtämiseen.

Hyry oli uskovainen mies. Sitä taustaa vasten on luontevaa tulkita hänen tuotantoaan ikään kuin kristityn vaelluksen suurena metaforana.

Hyryn maailmassa ei kiihdytä eikä kiroilla, ei räyhätä, ei murhata eikä ajeta takaa, ei ole rohkeita seksikohtauksia. Kaikki on mitä tavallisinta, tuttua ja turvallista. Usein rakennetaan, joskus aittaa, toisinaan uunia. Rakentaminen antaa toivon.

Hyry osasi vähällä sanomisen taidon. Hänellä oli kielikorva, joka ohjasi kirjoittamaan niin täydellisiä lauseita kuin suomen kielellä on mahdollista kirjoittaa.

Hyryn maailma oli tervehenkinen ja puhdas. Runoilija Eeva-Liisa Manner kirjoitti vuonna 1983 Aamulehdessä ihastuneena: "Tulee hyvä olo kun lukee Hyryä, on kuin makaisi puhtaaksi pestyssä pirtissä palttinalakanoiden välissä."

Antti Hyryn proosa ei ole ollut muodinmukaisesti ajankohtaista, ajassa kiinni. Se on ajatonta. Eino Leino -palkinnon perusteluissa osuttiin asian ytimeen, kun Hyry palkittiin vuonna 2005 "parhaan proosan ajattomasta kirkkaudesta".

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu