Stalinin tyttären merkillinen elämä
Stalinin tytär Svetlana (1926-2011) oli levoton sielu, traaginen hahmo. Hän kuului Neuvostoliiton eliittiin aina vuoteen 1967 asti, jolloin hän loikkasi Intiasta monien käänteiden jälkeen Yhdysvaltoihin.
Elämänsä aikana Svetlana asui myös Englannissa, loikkasi jopa takaisin Neuvostoliittoon, asui vähän aikaa Georgiassa, mutta loikkasi uudelleen Yhdysvaltoihin. Lännessä hän asui 44 vuotta, ja sinä aikana hän muutti yli 30 kertaa paikasta toiseen.
Svetlanan elämästä on julkaistu perusteellinen elämäkerta (Rosemary Sullivan: Stalinin tytär, Otava 2016). En ole pitkiin aikoihin lukenut yhtä vaikuttavaa elämäkertaa. Se on täynnä jännitystä, agentteja, vainoharhaisia poliittisia juonitteluja, kylmää sotaa ja onnetonta rakkautta.
Svetlana yritti päästä pakoon isänsä varjoa, mutta ei siinä koskaan onnistunut. Hän halusi olla kuin kuka tahansa, mutta aina hänet miellettiin Kremlin prinsessaksi, Stalinin tyttäreksi. Hän oli pompottelun kohde kylmän sodan pelissä, usein vastoin tahtoaan.
Parhaimmillaan Sullivan on kuvatessaan Kremlin sisäpiirin juonitteluja ja Svetlanan loikkaukseen liittyviä tapahtumia. Amerikkalaiset arvioivat perusteellisesti, millaisen loikkarin he olivat saaneet syliinsä.
Svetlana teki suuren vaikutuksen diplomaatti George Kennaniin, jonka perheessä hän asuikin pitkiä aikoja. Kennan oli vaikuttunut Svetlanan älykkyydestä ja luonnehti häntä rautaiseksi sieluksi.
Ensimmäisen lehdistötilaisuuden jälkeen toimittajat osoittivat seisaaltaan suosiota Stalinin tyttärelle, joka oli ollut "loistokas, itsevarma, huikaiseva". Svetlanaa kuvattiin älylliseksi ekshibitioniksi, joka tarvitsee yleisöä loistaakseen.
Samaan aikaan Neuvostoliiton propaganda leimasi Svetlanan seksuaalisesti säädyttömäksi, epänormaaliksi ja mielisairaaksi. Svetlanan kirjaa väitettiin CIA:n tekemäksi. Yksi pahimmista Svetlanan leimaajista oli ortodoksien metropoliitta Pimen: "Tämä nainen, joka on myynyt dollareita vastaan kaiken, voi herättää vain kuvotusta ja kiukkua."
Kirjastaan Kaksikymmentä kirjettä ystävälle Svetlana sai isot rahat, mutta ongelma oli se, ettei hän osannut rahaa käsitellä. Hän ei ymmärtänyt koko rahan käsitettä. Kun hän sai rahaa, hän jakeli suuren osan anteliaasti pois. Moni käytti Svetlanaa hyväkseen.
Svetlana oli älykäs ja koulutettu. Hän väitteli kirjallisuudesta tohtoriksi. Hän oli kielitaitoinen, mutta käytännön asioissa onneton. Neuvostoeliitin kasvatti tarvitsi paljon opiskelua selvitäkseen lännen tosielämässä. Opiskeluprosessi oli Sullivanin mielestä usein surullinen.
Svetlana tunsi Kremlin kiemurat ja seurasi tarkasti Venäjän poliittista kehitystä loppuun asti. Hän ehti nähdä Vladimir Putinin nousun Venäjän johtoon. Kun Putinista tuli Jeltsinin eron jälkeen vt. presidentti 31. joulukuuta 1999, Svetlana kirjoitti eräälle tuttavalleen:
"Venäjä liukuu kovaa vauhtia kohti mennyttä – nyt kun vt. presidenttinä on se karmea KGB:n ex-vakooja… Toisten demokratioiden johtajien pitäisi boikotoida Putinia – mutta sen sijaan he palavatkin halusta päästä syleilemään häntä ja tarjoamaan kunnon votkapaukkuja."
Loppuelämänsä Svetlana eli yksinäisenä ja varattomana Wisconsinin maaseudulla Lana Petersin nimellä. Kaukana olivat ne ajat, jolloin Moskovan tavarataloissa myytiin Svetlanan henkäystä, Stalinin tyttären hienoa nimikkoparfyymia.
Kiitos kuoma, laitetaanpa lukulistalle.
Ilmoita asiaton viesti
Ehdottomasti tärkeä kirja jos haluaa tietää Stalinin ja Neuvostoliiton historiasta,myös nykyisestä Venäjästä:Kysymys siitä miksi Tästä alkohoisoituneen suutarin pojasta tuli sellainen despootti kuin oli?Oliko syynä alkoholisoitunut isä joka kännipäissään ajoi perheensä taivasalle,tapatti vaimonsa,taistelutoverinsa,ei välittänyt pojastaan pätkääkään,joka Natsien vangiksi.Oliko tytär sittenkin se ohut säie joka liitti Stalinin jonkinlaisiin tunteisiin ja minkälaisen maailman hän kohtasi paettuaan Neuvostoliitosta? Maailman joka toimi eri ehdoilla kuten kotimaansa mutta ihmiset olivat kuitenkin samaa verta ja lihaa.Varmaan loistava kirja toiseudesta jonka aihe on aina ajankohtainen kun ihmiset etsivät sitä omaa paikkaansa maailmassa.
Ilmoita asiaton viesti
Esittelemäsi kirja antaisi uutta tietoa. Sen ulottuvuus ajallisesti on pidempi kuin Svetlana Allilujevan Kaksikymmentä kirjettä ystävälle. Se oli mielenkiintoinen. On hyvä saada ”sisäpiirin” kautta näkemystä naapurista. Kyllä se vanha henki siellä jyllää yllättävän sitkeänä. Kirjeet on kirjoitettu jonkinlaisen puhdistautumisriitin muodossa eikä niitä edes ollut ajateltu kirjaksi. Niissä on paljon isän ja tyttären suhteesta, mutta myös Stalinin hirmuteoista, joilla tuhottiin oman perheen jäsenetkin.
Tuossa uudessa kirjassa kiinnostaa erityisesti se aika, joka on lähempänä nykyisyyttä.
Melkein luettu on Elena Goronkhovan Russian tattoon. Siinä tarkastellaan Leningradia ja elämään Neuvostoliitossa Amerikassa elettyjen vuosien näkökulmasta.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikea sanoa muutentekikö Helsingin poliisipomo vähintään brexitluokan loppuunastiharkitsemattomuuden kun ei antanut pidättää siperianjunaan toimitettavaksi täällä maanpaossa pariinkin otteeseen lymyilleitä terroristeja Stalin&Lenin. Pidätys olisi nääs ehkä johtanut siihen, ettei bolshevikkivallankeikausta olisi tullut. Se olisi sinällään tietysti ollut hyvä, mutta olisiko Suomineito myös jäänyt sitten itsenäistymättä?
Palataanpa hetkeksi tähän päivään nykysuomalaiseen naapuruuteen itäimperiumin karhunkainalossa. Tällä viikolla saamme taas valtakunnanjohtajan (Vozhd) vieraaksemme. Putinille voitaisiin poliittisen vuoropuhelun ohella muistuttaa myös, että Suomineito viettää pian satasiaan, ja että pyöreitä juhlivaa on perinteisesti ollut hyvänä tapana muistaa jotenkin myönteisellä eleellä ainakin lähipiirissä. Norja on kai väläytellyt mahdollisuutta antaa meille lahjaksi tunturinhuipun, josta tulisi Suomen korkein. Mitähän itänaapurilla olisi annettavanaan, ehkä vähemmän korkealentoista mutta painoarvoltaan merkittävämpää ja maanläheisempää ja kuin itsestään selvästi meille jo kuuluvaakin… ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219225-j…
Ilmoita asiaton viesti