Vanheneva Kekkonen kahden naisen loukussa

Asetelma on kuin Shakespearen draamasta. On vanheneva hallitsija (Kekkonen), hänen nuori naisystävänsä (Tyrkkö) sekä entinen rakastajatar (Anita Hallama), joka yrittää pitää kynsin hampain kiinni asemastaan.

On myös syrjäytetyn rakastajattaren aviomies (Jaakko Hallama), joka on vuosikaudet kärsinyt tilanteesta. Jaakko Hallama kirjoittaa hallitsijalle hyytävän kirjeen ja sanoo, että "kirjeen kirjoitti vanheneva mies, jolla on sielunhätä". Sielunhätä ei kauan kestä, sillä Hallama peruu myöhemmin puheensa. Hallitsija on häpeissään.

On pieni perässähiihtäjien joukko, joka paitsi hiihtää ja kalastaa, myös laulaa mielellään. Laulukuoroa johtaa luotettava vuorineuvos (Rastas). Statisteina häärii lääkäreitä (Kivalo, Halonen, Sotamaa) ja nössöjä poliitikkoja, kuten alkoholisoitunut entinen kruununprinssi (Karjalainen) ja hänen raitis kilpakumppaninsa (Virolainen), joita hallitsija nöyryyttää mennen tullen.

Ja kaiken taustalla käydään kulissien takana jo kovaa valtapeliä yhä sairaammaksi käyvän hallitsijan perinnöstä.

Urho Kekkosen luottonaiseksi alle kolmekymppisenä päätynyt Maarit Tyrkkö on kirjoittanut järisyttävän, järkyttävänkin kuvauksen kekkoskauden viimeisistä vuosista (Maarit Tyrkkö: Presidentti ja toimittaja, WSOY, 2016). Kirja käsittää vuodet 1976-1981, jolloin Tyrkkö kuului Kekkosen lähipiiriin presidentin traagiseen eroon asti.

Tänään (24.8.2016) julkistetussa kirjassa Tyrkkö hyödyntää pikkutarkkoja muistiinpanojaan ja kirjoittaa sellaista faktaa, että jos joku olisi kirjoittanut pari vuosikymmentä sitten vastaavan fiktiivisen romaanin, häntä olisi pidetty outona sensaation tavoittelijana. Kekkosen kaatumisesta kasvaa inhimillinen tragedia.

Tyrkön lähes 600-sivuinen järkäle sisältää paljon uutta tietoa erityisesti Kekkosen sairauteen ja yksityiselämään liittyvistä asioista. Poliittiset asiat ovat kirjassa kuin pakkopullaa eivätkä enää vuosikymmenten jälkeen herätä suuria intohimoja.

Kun on tirkistelyn makuun päästy, niin tirkistellään.

Lähes 80-vuotias Kekkonen ajautui kahden naisen loukkuun. Toisaalta hän vakuutti 47 vuotta itseään nuoremmalle Tyrkölle rakkauttaan, mutta ei päässyt vuosien haparoivien yritysten jälkeenkään kokonaan irti Anita Hallamasta, jota Kekkonen ja Tyrkkö kutsuivat "idän ihmeeksi". Anitan puoliso Jaakko oli Moskovan -suurlähettiläs, sairas mies, jonka puheesta kukaan ei oikein saanut selvää.

Kun suhdesotku oli pahimmillaan, Kekkonen kirjoitti Tyrkölle. "Mutta rakkaus. Minä rakastan Sinua. En muita. Minä toivon, että Sinä voit rakastaa minua." Toisaalla Kekkonen kuvasi rakkauttaan hulluudeksi, mutta lisäsi heti perään: "Mutta olen kiitollinen Sinulle hulluudestani."

Ilman vastarakkautta Kekkonen ei jäänyt. Vuosien myötä Tyrköstä tuli paitsi rakastajatar myös tiedottaja ja hellä huolenpitäjä, joka leikkasi presidentin varpaankynnet, rasvasi jalat ja kädet sekä huolehti kaikin puolin niin, että Kekkonen saattoi sanoa: "Luotan sinuun kuin itseeni."

Maarit Tyrkkö oli presidenttikauden loppuaikoina kuin omaishoitaja, ainoa suvun ja presidentinkanslian ulkopuolinen, joka pääsi Kekkosen lähelle.

Anita Hallama, jonka suhde Kekkoseen oli alkanut jo 1963, yritti monin tempuin pitää kiinni presidentin ykkösnaisen asemasta. Hän teki Kekkosen mukaan suhteesta vuosi vuodelta julkisemman. "Enkä vieläkään tiedä miksi." Mutta se on selvää, että Kekkonen pelkäsi Anita Hallamaa.

Tyrkkö epäilee, että Anitalla saattoi olla UKK:sta arkaluonteista tietoa silta ajalta, kun hän toimi presidentin tulkkina yksityisluontoisissa poliittisissa tapaamisissa Neuvostoliiton johtomiesten kanssa. Suostumalla tapaamisiin Kekkonen varmisti Tyrkön arvion mukaan rauhallisen rinnakkaiselon säilymisen idän ihmenaisen kanssa.

Jos on Urhon, Maaritin ja Anitan kolmiodraamassa koomisiakin aineksia, presidentin sairauden eteneminen on traagista seurattavaa. Kekkosen muistikatkokset alkoivat jo 1976. Kohtalokas käänne huonompaan suuntaan tapahtui yksityisellä Islannin kalastusmatkalla elokuussa 1981. Sen jälkeen ei presidentti enää palannut entiselleen.

Presidentin sairauden nopeaa etenemistä on vuosikymmenten jälkeenkin järkyttävä seurata. Syyskuun lopulla Kekkonen ei ensi kertaa tunnistanut Tyrkköä. Kekkosen persoonallisuus muuttui. Hän saattoi panna jalkaansa eripariset kengät, jättää pyjaman paidan puvuntakin alle tai vetää jalkaansa kahdet housut päällekkäin. Hän oli rauhaton ja ilkeä.

Tyrkkö sai tavata Kekkosen vielä kerran presidentin eron jälkeen. Ero tapahtui 26.10.1981, Tyrkkö kävi Tamminiemessä kuukautta myöhemmin. Tapaamisen jälkeen Tyrkkö oli täysin poissa tolaltaan: "Olimme kuin kaksi täysin vierasta ihmistä."

Tyrkkö oli luvannut Kekkoselle kirjoittaa hänestä kirjan ihmisenä. Sitä varten materiaalia kerättiin vuosikaudet. Nyt kun on kulunut 30 vuotta Kekkosen kuolemasta, Tyrkkö lunastaa antamansa lupauksen.

Kirjan yksityiskohtien runsaus häkellyttää. Tyrkkö rekisteröi tarkkaan, mitä syötiin ja juotiin niin virallisissa kuin epävirallisissa tapaamisissa, miten kukin oli pukeutunut, mitä laulettiin ja soitettiin. Hiihtokilometrit ja kalansaaliit on kirjattu tarkasti.

Kekkosen arjen ja juhlan yksityiskohtaisessa kuvaamisessa onkin Tyrkön kirjan vahvuus. Lisävalaistusta Kekkosen sairauteen tuo kirjan loppuun lisätty jälkinäytös, joka perustuu professori Erkki Kivalon vuonna 1991 tehtyyn haastatteluun. Sitä ei ole aiemmin julkaistu.

Kovin syvällisiä analyyseja Tyrkkö ei Kekkosesta tee. Sen sijaan hän kertoo konkreettisesti, millaista elämää presidentti ja hänen lähipiirinsä viettivät. Eikä se elämä aina tylsää ollut, vaikka samat rutiinit toistuivat vuodesta toiseen.

Tyrkön piti kirjoittaa tämä kirja. Hän on tehnyt suuren palveluksen paitsi meille lukijoille myös historian tutkimukselle.

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu