Onneksi olkoon, Matti Klinge, 80!
Professori Matti Klinge täyttää (31.8.2016) 80 vuotta. Samalla kun onnittelemme päivänsankaria, on syytä luoda katsaus Klingen toimintaan hänen viimeaikaisten kirjojensa valossa. Kirjoitus on yhteenveto Uuteen Suomeen aiemmin kirjoittamistani Klingen kirjojen arvioinneista.
Klinge on kuin suomalaisen sivistyneistön Kalle Päätalo; kirja tulee joka vuosi. Kirjoissaan Klinge kertaa tuttuja teemoja. Hän suree angloamerikkalaisen kulttuurin ylivaltaa, ymmärtää Venäjää, korostaa Saksan ja Ranskan merkitystä sekä pilkkaa sivistymättömiä toimittajia. Klinge kulkee usein valtavirtaa vastaan.
Tyylikysymykset ovat Klingelle tärkeitä. Tapainturmelusta vastaan ja hyvän käytöksen puolesta hän jaksaa puhua vuodesta toiseen. Itse Klinge pukeutuu aina tyylikkäästi, vaikka Jukka Kemppinen kirjoitti eräiden Otavan kokkareiden jälkeen, että "illan naurettavimmasta pukeutumisesta vastasi jälleen kerran Matti Klinge." Tyylikkyyden ja naurettavuuden raja on hiuksenhieno; se on katsojan silmissä.
Esikuvansa Klinge on löytänyt läheltä: ”Yleensä olen ajatellut isääni pukeutumisen ja käyttäytymisen esikuvana. Tosin minulla oli 60-luvulla useina vuosina viikset ja 70-luvulla vähän pitempi tukka kuin muulloin, ja joskus jopa samettipuku…”
Fascinoivaa!
Lukija voi valita näkökulmansa. Klinge on joko koominen hienostelija tai terävä historiantutkija, yhteiskunnallinen vaikuttaja tai loistava seuramies, joka hallitsee poloneesit, seremoniat ja kauniit käytöstavat.
Klinge on kuin mies menneisyydestä. Hänet on viskattu väärälle aikakaudelle; hän on rojalisti tasavallan kuokkavieraana.
Erkki Tuomioja sanoi Klingen 75-vuotisjuhlaseminaarissa: ”Jos Matti Klingeä ei olisi, hänet pitäisi äkkiä keksiä, sillä ilman häntä suomalainen historiankirjoitus ja -ymmärrys olisi paljon kapeammalla pohjalla kuin se nykyisin on.”
Klingestä ei tule ensimmäisenä mieleen anarkisti. Sellaiseksi hän kuitenkin on itsensä määritellyt muistelmiensa kolmannessa osassa. (Matti Klinge: Anarkisti kravatti kaulassa – Muistelmia 1972-1982, Siltala 2015).
Klinge viittaa vanhaan ranskalaiseen määritelmään: liberaali on (vain) anarkisti kravatti kaulassa. Myöhemmin hän tekee pienen lisäyksen, kun 1970-luvulla eräät kommunistien ajatukset kiinnostivat. "Mutta sittenkin olen enemmän anarkisti kuin kommunisti. Ja anarkisti on samaa kuin liberaali punaisessa kravatissa."
Samettipukujen ja maihinnousutakki-kulttuurin aikakaudella kravatista tuli Klingen mielestä manifestaatio – siis henkisen itsenäisyyden eli intellektuaalisen anarkismin tunnus.
Klingen muistelmat ovat hämmentävää, mutta myös kiehtovaa luettavaa. Hän on häpeämättömän itsekeskeinen eikä peittele muidenkaan kehuja.
Muistelmien kansikuva kertoo yhden olennaisen asian Klingestä. Illallispöydässä hän istuu Ranskan presidentin Giscard d'Estaingin ja Urho Kekkosen takana. Klinge toimi valtiovierailulla Kekkosen tulkkina. Klinge viihtyy vallanpitäjien ja presidenttien seurassa.
Kun Kekkonen suostui maaliskuussa 1977 vielä kerran presidenttiehdokkaaksi, Klinge kirjoitti päiväkirjaansa: "Nähtävästi olen valistuneen despotismin tai bonapartelaisen kansankeisariuden kannattaja." Klinge ymmärsi Kekkosen politiikkaa ja vierasti suomettumispuheita.
Klinge näyttelee hyvin Matti Klingeä. Näyttelemisen Klinge ohimennen itsekin myöntää, kun hän kirjoittaa: "Yritän luoda kuvaa jonkinlaisesta persoonallisesta professorista, joka tyyppinä inhimillisine – osin ehkä näyteltyinekin tai korostettuine – piirteineen antaisi yliopistolle jonkinlaista väriä."
Klinge tuli hyvin toimeen opiskelijoiden kanssa. Hän kertoo, miten vielä 40 vuotta myöhemmin silloiset opiskelijat muistelivat, miten hänellä oli luennoilla joka kerta erilaiset manshetinnapit. Ja luennot Klinge tietysti piti aina kokopuvussa.
Ottakaamme opiksi Klingen neuvot, joiden mukaan ratkaisevia ovat ensivaikutelmat: ryhti, pukeutuminen, ilmeet, kohteliaisuus ja iloisuus ratkaisevat.
Matti Klinge on ilmiö. Hänen kirjojaan on ilo lukea. Ilman Klingeä, yhden miehen juhlakulkuetta, elämä olisi paljon tylsempää.
Ajatella; tasavuosikymmenet sekä Kekkosen kuolemasta että Klingen syntymästä – samana päivänä! Ajoituksesta on annettava täydet tyylipisteet, vaikka en tiedäkään kenelle ne voisin osoittaa.
Olen lukenut tasan yhden Matti Klingen tekstin. Hän arvioi Helsingin Sanomissa Joensuun kartanon saneerauksen ja sisustuksen, jotka oli rahoittanut paikan isäntä Björn Wahlroos. Klingen kirjoitus oli normaaliin Hesariin verrattuna yläluokkaisen sievää ja koukeroista, ja sellaisena vanhahtavaa. Muistan miettineeni, oliko siihen tyylilliseen lopputulokseen pääsemiseksi pitänyt kirjoittaa pikkusormi pystyssä, jopa aivan konkreettisesti.
Pikkusormesta puheen ollen, Klingen kirjoitukset näyttävät inspiroineen bloggaajaa, mutta sen ne ovat tehneet myös Ilta-Sanomien Tuomas Manniselle. Viimemainittu intoutui eräässä kolumnissaan vaatimaan professorin ajatuksia peruskoulun lukujärjestykseen oppiaineena ”pakkoklinge”. Ties vaikka – nyt se tulee – pikkusormen antaminen Matti Klingen kirjalliselle tuotannolle veisi koko käden minultakin?
Ilmoita asiaton viesti
Pakkoklinge kuulostaa hyvältä. Anna vaan Klingelle pikkusormi, ehkä saatkin takaisin koko käden.
Ilmoita asiaton viesti
”Lukija voi valita näkökulmansa. Klinge on joko koominen hienostelija tai terävä historiantutkija, yhteiskunnallinen vaikuttaja tai loistava seuramies, joka hallitsee poloneesit, seremoniat ja kauniit käytöstavat”.
Olen nähnyt joskus dokumentin Klingestä ja siitä sai kuvan lähinnä juuri minulle vieraasta hienostelijasta, joka vierastaa rahvasta ja välttää saamasta heiltä tartuntaa:)
Toki hän kirjoittaa hyvin ja on varmaankin oman seurapiirinsä suuri ja ehdoton tähti. Tunnen muutamia ihmisiä (naisia) jotka ovat hänet tavanneet ja Klinge on hurmannut heidät täysin käsisuudelmin ym. yhtä kohteliain elkein.
Onnea toki hänelle toivottelen ja mukavia tuleviakin vuosia edelleen.
Ilmoita asiaton viesti