Toisinajattelijoiden Suomi

Kun tietokirjailija nimeää Suomen johtavaksi toisinajattelijaksi Urho Kekkosen, mutta ei esimerkiksi hänen kovimpia kriitikkojaan Veikko Vennamoa, Kauko Karetta, Tuure Junnilaa tai Georg C. Ehrnroothia, lukija on ihmeissään. Mistä on kysymys?

Tasavallan presidentti, Suomen ylin vallankäyttäjä, on toisinajattelija, mutta hänen ankarat arvostelijansa eivät. Tällainen asetelma rakennetaan juuri ilmestyneessä kirjassa (Matti Salminen: Toisinajattelijoiden Suomi, Into 2016). Kirja esittelee 47 toisinajattelijaa intuition kautta, kuten kirjailija itse sanoo menetelmästään.

Salminen siteeraa Kielitoimistoa, jonka mukaan toisinajattelija on virallisen ajatussuunnan vastaisia mielipiteitä julkisesti esittävä henkilö. Toisaalla hän huudahtaa: "Luoja tai Kekkonen meitä varjelkoon tilanteesta, jossa vallalla ei ole vastavoimaa."

Miksi sitten Vennamo, Kare, Junnila tai Ehrnrooth eivät Salmiselle kelpaa toisinajattelijoiksi? Selitys on erikoinen: "Tämä perustuu siihen, että useimmat heistä ovat taustojensa vuoksi olleet tiiviisti sidoksissa moniin julkisiin ja puolisalaisiin porvarillisiin järjestöihin."

Niin sanottuja porvarillisia toisinajattelijoita Salminen ei laske toisinajattelijoiksi. Kirjailijalle toisinajattelijoita ovat vain ne, jotka ovat käyneet taistelua porvarihegemoniaa vastaan, "käytännössä itsenäisen Suomen alusta lähtien vallassa ollutta vanhaa porvarillista maailmankatsomusta vastaan".

Salmisen perustelu sille, miksi Kekkonen saattoi olla koko itsenäisen Suomen 100-vuotisen historian johtava toisinajattelija, herättää varmasti vastaväitteitä: "Ainoa mies, joka kykeni edes jokseenkin tasapäiseen kamppailuun porvarihegemoniaa ja sen takana piilottelevaa Suurta Rahaa vastaan?"

Eihän tätä nyt ihan vakavasti voi ottaa. Kirjailijalla on tietysti oikeus valita näkökulmansa, mutta ei Salmisen teos mikään kokonaiskuva suomalaisista toisinajattelijoista ole. Kirjan nimi johtaa harhaan. Kuva toisinajattelijoista on toispuoleinen.

Elossa olevista ex-poliitikoista Salmisen listalle pääsevät vain Jörn Donner, Esko Seppänen ja Terho Pursiainen. Kaikki kuolleet poliitikko-toisinajattelijat ovat vasemmistolaisia. Muutama esimerkki: Arvo Salo, Oskari Tokoi, Eetu Salin, Yrjö Mäkelin, Yrjö Kallinen, K.H. Wiik ja Hella Wuolijoki.

Kekkosen lisäksi presidenteistä toisinajattelijan kunniamaininnan saa K.J. Ståhlberg. Seuraavista nimistä minäkin olen samaa mieltä: Pentti Linkola, Erno Paasilinna, Pentti Haanpää ja Samuli Paronen.

Luettuani kirjan tulin siihen johtopäätökseen, että olemme kaikki toisinajattelijoita, kun oikein silmin katsotaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu