Miljoonan kirjan mies
Antti Tuurin kirjojen myynti on ylittänyt jo miljoonan rajan. Otavan kustantamana Tuurin kirjoja on ilmestynyt vuodesta 1971 lähtien 1 108 600 kappaletta.
Tilastot kaunistuvat lähivuosina. Uusi kirja ilmestyi juuri (Antti Tuuri: Tangopojat, Otava 2016). Se on nuoren pohjalaismiehen värikäs tarina 1960-luvulta, kun muuttoliike tyhjensi Suomen maaseutua ja vei satojatuhansia työikäisiä Ruotsiin.
Tangopoikien tarina alkaa Lappajärveltä. Tanssiorkesteri Hurma on keikan jälkeen yöllä matkalla Kauhavalle, kun laulusolisti Elina Panttila ilmoittaa, että hän lyö hanskat tiskiin ja lopettaa Hurman solistina.
"Elina sanoi Kamppilalle, ettei hänen tullut ikävä Lappajärven kirkonkylän nuorisoseuran talvista takahuonetta, jossa haisi aina painijoilta eikä varsinkaan ulkohyyskää hajuineen. Ulkohyyskän jäistä istuinta se ei myöskään aikonut kaivata."
Hurman jäsenet hakeutuvat yksi toisensa jälkeen Ruotsiin rakentamaan 1960-luvun kansankotia. Miehet pääsevät Volvolle ja Maraboulle töihin. Haitarinsoittaja Sauli ja trumpetisti Ari liittyvät Tangopojat -yhtyeeseen, joka on suosittu suomalaisten siirtolaisten keskuudessa.
Tangopojat on siirtolaisromaani, mutta se on myös Saulin ja Elinan erikoinen rakkaustarina. Monien värikkäiden vaiheiden jälkeen he saavat toisensa.
Kirjaa voi lukea monella tavalla. Se käsittelee kaunokirjallisin keinoin niitä vaikeuksia, joihin siirtolaiset törmäsivät Ruotsissa, kun ruotsalaiset kohtelivat kaltoin, kielitaito oli huono ja viinakin virtasi. Tuuri ei kuitenkaan osoittele ongelmia tikun kanssa vaan tuo niitä esiin muun kerronnan lomassa huumoria unohtamatta.
Jos heittää ongelmat syrjään, Tangopoikia voi lukea myös viihteellisenä romaanina siirtolaisten elämästä. Kaipuuta Suomeen lääkittiin tangolla ja tanssilla yhteisissä juhlissa, joihin saattoi kokoontua tuhansia siirtolaisia.
Juhlissa pilkattiin yhdessä ruotsalaisia, kuten Kamppila, joka "väitti, etteivät Suomesta tulleet halunneet ruotsalaisten ilovirsiä ja ikuista duuria, koska elämä ei sitä ollut, vaan se oli kärsimystä ja häpeää." Siis tango soi: Aavan meren tuolla puolen…
Miljoonan kirjan Tuuri, 72, aloittaa Tangopojat poikkeuksellisesti suoralla repliikillä, kun Kamppila tokaisee kuivasti Elinan eroilmoituksen jälkeen: – Hurma oli sitten siinä.
Saman repliikin voisi joku ilkeämielinen heittää Tuurin viimeaikaisen tuotannon jälkeen. Kuumin kirjallinen hurma on ainakin toistaiseksi ohi, mutta tulevaisuudesta emme tiedä.
Rutiinisuorituksillakin Tuuri on aina kiinnostava. Itse olen samoilla linjoilla kuin Tuurin kaima Antti Hyry, jonka kuolematon viisaus kuuluu: "Hyvä romaani on semmonen, jossa on hyvä systeemi ja jota on mukava lukia."
Nämä molemmat edellytykset Tangopojat täyttää erinomaisesti.
Tuuri on varsin mukava mies, yleensä on antoisaa lukea mukavan miehen romaaneja aivan luonnostaan. Jari Tervokin oli aikanaan, tai ainakin tuntui mukavalta mieheltä ja tulihan ne romaanit luettua. Nytkin olen jonossa kirjaston Matriarkan osalta ja luen sitten aikanaan tämän nykyisin kielellä keikaroivan, narsistisen paskasäkin teoksen täysin toisin ennakkoasentein verrattuna aikaisempaan asenteeseeni.
Tilanne on suhtkoht tasainen, mutta kieltämättä älykkään miehen narsismista johtuva vitutus saattaa olla se olki, joka katkaisee kamelin selän.
Ilmoita asiaton viesti
Tuurin kirjoja ahmin joskus, vaan sitten tyyli rupesi vähän kyllästyttämään. Erityisesti pidin siitä novellista, jossa ei tapahtunut mitään, eli mies meni joulun pyhiksi hotelliin aikaansa viettämään, avioeron myötä.
Hyvä että on tehnyt kirjansa silloin kun paperisia kirjoja vielä painetaan.
BTW Tanssiorkesteri Hurma on olemassa, aktiivisesti keikkaileva ja suosittukin orkesteri. Yhteys kai sattumaa,
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hurma
Ilmoita asiaton viesti