Tervon Matriarkasta hämmentynyt olo
Kun kirjoittaa Jari Tervon uudesta kirjasta (Matriarkka, Otava 2016), pitää ensin kirjoittaa Jari Tervosta. Tervo on kirjallisuuden superjulkkis, joka saa erityiskohtelun kustantajaltaan, medialta ja kriitikoilta.
Tervo vaihtoi viime talvena pitkäaikaisen kustantajansa WSOY:n Otavaan. Matriarkka on Tervon ensimmäinen kirja Otavan leirissä. Ja se näkyy. Onko joku muu kirjailija saanut koko etusivun mainoksen kirjastaan Helsingin Sanomiin?
Kyse ei ole siitä, että Matriarkka olisi parempi kuin muut Otavan kirjat. Kyse on Jari Tervosta.
Tervon julkisuuden takaa viikoittainen esiintyminen Ylen Uutisvuodossa, jota vetää tämän vuoden kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon valitsija Baba Lybeck. Uutisvuodossa Tervo on hovinarri, joka roolinsa takaa voi laukoa sellaisia "totuuksia", joita kaikille ei sallita.
Viime vuosina Tervo on ryhtynyt ottamaan kantaa mitä moninaisimpiin asioihin. Blogeissaan ja haastatteluissa hän esiintyy kaikkien alojen asiantuntijana kuin poliitikko. Tervo on terävä.
Ulkokirjallisia asioita ei voi sysätä syrjään, kun puhutaan Tervon uudesta teoksesta. Kirja jää helposti sivurooliin ja ruvetaan puhumaan Tervosta, kuten tässäkin nyt. Moni lausuu kirjasta mielipiteensä, vaikka ei ole sitä lukenut.
Matriarkka kertoo inkeriläisten historiasta kovia kokeneiden ihmisten kautta. Läpi käydään karkotukset Siperiaan, evakuointi Suomeen ja palautukset Neuvostoliittoon. Historian lisäksi puhutaan nykypäivästä, pakolaisista ja Venäjästä.
Kun ryhdyin lukemaan Matriarkkaa, odotukset olivat ennakkorummutuksen jälkeen korkealla, ehkä liian korkealla. Kirjan lukeminen lähti kankeasti liikkeelle. Outoja henkilöitä vilisi eikä heihin tahtonut saada mitään tolkkua. Keskittymiskyky oli koetuksella.
Matriarkasta jäi hämmentynyt olo. Lopputuloksena on lievästi sanottuna sekava kokonaisuus tai jos asian ilmaisee myönteisesti kustantajan sanoin: kirja on "ehtymätön runsauden sarvi".
Tervon olisi kannattanut ottaa oppia omasta kirjastaan. Matriarkassa Tervo panee kohutohtori Juuso Lapuan opastamaan Irinaa, joka tekee elämäkertaa äidinäidistään Aamu Karitsantyttärestä, Matriarkasta.
"Tohtori neuvoi Irinaa ennen käsikirjoituksen julkaisua karsimaan henkilöitä ja yksinkertaistamaan juonta. Muuten lukija joutuisi tekemään muistiinpanoja ja piirtelemään laatikoita kymmenille, ellei sadoille henkilöhahmoille. Laatikosta toiseen lentelisi sukulaisuussuhteita merkitseviä nuolia. Se näyttäisi Pentagonin organisaatiokaavion parodialta."
Alkuvaikeuksien jälkeen Matriarkka palkitsee lukijansa, jos tykkää Tervon karkeasta tykityksestä ja liioittelusta. Kirjan huikein jakso on surrealistinen irrottelu Aamu Karitsantyttären pakomatkalta Siperiasta Jenisei-jokea pitkin. Se on kirjallinen taidonnäyte.
Kun Tervo pääsee vauhtiin, teksti vie miestä eikä mies tekstiä. Lukijan tehtävä on yrittää pysyä vauhdissa mukana.
Kuulun niihin jotka eivät ole lukeneet kirjaa, mutta muistuipa mieleen jupakka, joita Tervo itsekin linkitti Twiitissään ja suositteli Ainolalle jonkun vahvan lääkkeen nauttimista.
https://twitter.com/JariTervo1/status/780071457116…
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016092422365999_uu….
Mitä Uutisvuotoon viihdeohjelmana tulee, niin se näyttää porskuttavan läpi vuosikymmenten. Baba Lybeckin tekonaurun vuoksi en jaksa sitä enää katsoa.
Uutisvuodon tunnarissa esiintyvä kännykkäpiipitys on Säkkijärven polkka jostain Nokian ensimmäisistä GSM-puhelinmalleista 90-luvulta.
https://www.youtube.com/watch?v=DJJrWIPfwWo
Ilmoita asiaton viesti
Löysin juuri tällaisenkin näkökulman: http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Jari-T…
Ilmoita asiaton viesti
Tämä kiteytys riitti: Suomalaiset ovat masokistinen kansa, ja sen takia meidän on muita helpompaa ottaa vastaan väkisin väännettyjä taidetimantteja. En tätäkään Tervon kirjaa taida lukea. Muutama hyllyssä ja on ollut vaikea päästä kiinni. Radiosta tuli kesällä Pikkujuttu, Tervon tekstiä, joka kuunneltuna kuulosti hauskalle.
Tätä kovasti ihmettelen, mies oli käsittämättömän innoissaan kirjataan, että piti suudella sitä: http://areena.yle.fi/1-3702738 Siksikö. että kirjoittamisen piina oli ohi ja rahaa tuli hyvin?
Ilmoita asiaton viesti
Päällimmäisenä Tervon kirjasta jäi mieleen kirjailijan jatkuva molemminpuolisten navanaluselinten ja niiden käytön esittely. Millaista lukijaa tällä paljolti perverssillä kirjoitustyylillä kosiskellaan? Täysin tympeätä tekstiä, eikä ole mitenkään oleellista juonen kuljetuksessa.
Onko kirjailijalla jotain omakohtaista ongelmaa kyseisessä asiassa??
Ilmoita asiaton viesti