Filosofit ja huonot naiset

Professori Timo Airaksinen kirjoittaa, että ennen filosofiaksi kutsuttiin kaikenlaista juttua ja filosofian nimissä sai puhua melkein mitä vain (Timo Airaksinen: Sinivalkoinen kirja – Menneisyyden Suomi tulevaisuudessa, Arktinen Banaani 2016). "Ajattelen, että filosofia on kuin huono nainen, joka makaa rahasta kenen kanssa vain."

Airaksinen lataa uuden kirjansa lukijalle kovat odotukset. Hän haukkuu ensin "suuren johtajan" Jorma Ollilan taannoisen maabrändiraportin, naureskelee sitten Pekka Himasen 700 000:n euron raportille, poliitikoille yleensä ja Jyrki Kataiselle erikseen. Lukija olettaa, että Airaksisella on takataskussaan järeää tekstiä Suomen tulevaisuudesta.

Odotukset ovat korkealla myös siksi, että Airaksinen kertoo filosofiakseen haavikkomaisen kyynisen realismin ja tekstinsä tavoitteeksi kirjallis-kulttuurisen sävyn.

Mahalasku on melkoinen, kun lukiessa paljastuu, että teksti onkin melko tavanomaista poliitikkopuhetta: "Nyt on ennakkoluulottomasti kokeiltava kaikkea uutta. Ikkunat maailmalle on pidettävä auki." Onko joku eri mieltä?

Airaksinen syyttää Ollilan raporttia liian raskaaksi. Vastapainoksi hän esittää oman kevytversionsa, jota hän kutsuu minimaaliseksi Suomi-utopiaksi.

Airaksisen kuuden kohdan ohjelma tärkeysjärjestyksessä: 1. Koulutus luovuuteen, 2. järkevästi mitoitettu, uskottava maanpuolustus, 3. tehokas talouselämä, 4. toimiva hyvinvointivaltio, 5. korruptoitumaton virkamiehistö, 6. demokraattinen, tasa-arvoinen politiikka.

Lista on niin yleisellä tasolla, ettei siitä voi oikein olla eri mieltä. Järjestys on makuasia. Eivätköhän Airaksisen väheksymät poliitikotkin voi allekirjoittaa teesit laidasta laitaan.

Airaksinen on sitä mieltä, että on niin helppoa olla poliitikko, kun saa puhua mitä vain ja kaikki hukkuu taustahälyyn. Samaan taustahälyyn hukkuvat viisaustieteen edustajatkin.

Filosofit ovat lähes tyystin kadonneet julkisesta keskustelusta. Takavuosina he olivat suuria guruja, joilta kysyttiin mielipidettä kaikenmaailman asioista. Missä on Esa Saarinen, minne katosi Pekka Himanen?

Onneksi meillä on sentään Timo Airaksinen, eläkkeellä oleva käytännöllisen filosofian professori, joka jaksaa vielä kirjoittaa kirjojakin, vaikka hänen entinen kustantajansa Otava pilkkasi, että "kirjojasi lukevat vain yli-intellektuaaliset naiset".

Parhaimmillaan Airaksinen on erinomainen kirjoittaja, mutta jos on hyvä kirjoittamaan onnellisuudesta ei ole välttämättä hyvä antamaan vastauksia talouden ja politiikan suuriin kysymyksiin.

Hyvät kysymykset ovat parempia kuin huonot vastaukset.

P.S. Joku kustantajan edustaja olisi voinut lukea ainakin ensimmäiset 30 sivua, jossa Airaksinen taustoittaa monisanaisesti kirjaansa. Siinä selitetään samoja asioita kiusallisesti moneen kertaan. Olisi kannattanut lyhentää selitykset ja mennä suoraan asiaan. Luin kirjan sähkökirjana.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu