Stalin kirkasti Suomen ideaa
Sisäministeri Yrjö Leino yllättyi syksyllä 1945, kun Moskovasta palannut Hertta Kuusinen kertoi hänelle, että patsaiden kookas ja harteikas Stalin olikin "vain pieni äijän käppyrä". Seuraavana vuonna Leino näki omin silmin, että Stalin tosiaan oli "fyysillisesti lyhytkasvuinen nappula luisuine hartioineen".
Diktaattorit kutistuvat tosielämän tarkastelussa ihmisen mittoihin. Tämä pieni äijän käppyrä saattaa kuitenkin olla itsenäisen Suomen historian merkittävin päätöksentekijä ja vallankäyttäjä.
Tällaisen väitteen, tosin kysymyksen muodossa, esittää Helsingin yliopiston poliittisen historian professori uudessa kirjassaan (Kimmo Rentola: Stalin ja Suomen kohtalo, Otava 2016). Teos kattaa vuodet 1938-1953, viisitoista jännityksen ja kriisien vuotta.
Stalinin päätöksissä oli kyse suomalaisten elämästä ja kuolemasta, koko kansan kohtalosta. Stalin päätti aloittaa talvisodan ja lopettaa sen. Hän päätti jatkosodan rauhasta 1944. Kun alkuvuodesta 1948 oli aika ratkaista, tuleeko Suomesta kansandemokratia vai ei, Stalin painoi Rentolan mukaan ensin kaasua ja sitten jarrua.
Miksi Suomesta sitten ei tullut ns. kansandemokratiaa? Syitä voi olla useitakin, mutta Rentola nostaa yhden tekijän ylitse muiden: talvisota antoi suomalaisille riittävän itseluottamuksen ja aiheutti venäläisissä tarpeellisen kunnioituksen.
Talvisotaa lukuunottamatta Suomi ei Rentolan mielestä ollut Stalinille mikään erityistapaus. Hän kohteli yhtä huonosti kaikkia rajantakaisten kansojen edustajia. Stalin kunnioitti vain voimaa. Hän ei heikkoja arvostanut.
Stalinilla ei kuitenkaan tutkijoiden mukaan ollut sodan jälkeen mitään johdonmukaista, tarkkaa suunnitelmaa Euroopan tai koko maailman varalle. Käytännön politiikassa otettiin enimmäkseen taktisia askeleita ja elettiin tilanteen mukaan.
Neuvostopropaganda esitti Stalinin määrätietoisena ja suurena johtajana, mutta ei Stalin aina niin määrätietoinen ollut. Stalinin poliittisen taidon olennaisinta antia oli Rentolan mielestä kyky äkkikäänteisiin. Hän oli usein varovainen ja pelokas.
Suomi säilyi itsenäisenä, mutta mikä oli Stalinin päätösten seurausta, mikä suomalaisten viisautta? Vai onko kaikki sittenkin ollut vain moukan tuuria?
Rentola kirjoittaa: "Ehkä kaikkea ei kannata yrittää selittää järjellä. Historiallisen tapauksen syvä analyysi saattaa näet osoittaa, että sattumalla, ironialla ja silkalla tuurilla on oma iso roolinsa."
Kun itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna sata vuotta, on ryhdytty pohtimaan Suomen ideaa monipuolisesti. Luettuani Rentolan teoksen, tulin siihen tulokseen, että Stalin kirkasti Suomen ideaa ainakin suomalaisille.
Rentola siteeraa presidentti Mauno Koiviston vastausta, kun venäläinen toimittaja kysyi, mikä on Suomen idea. Sodan käynyt Koivisto vastasi salamannopeasti: "Vyžit": selviytyä, säilyä hengissä. Se tahto ja taito suomalaisilla on ollut. Stalinin puristuksessa Suomen idea pelkistyi olosuhteiden pakosta olemassaolon taisteluksi.
Kimmo Rentolan teos on tiivis yhteenveto Stalinista ja Suomesta. Siinä ei ole mitään liikaa, ei turhia spekulointeja, vaan iskevää tekstiä ja analyysiä lukijalle ystävällisessä muodossa.
”Stalin päätti aloittaa talvisodan ja lopettaa sen … jatkosodan rauhasta 1944 … 1948 oli aika ratkaista…”
Kyllä Stalin taisi tosiaan päättää Suomineitoon liittyvistä asioista jo 1917 kansallisuusasiainkomissaarin ominaisuudessa. Hän lienee tehnyt esityksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta. Lenin allekirjoitti sen johdateltuna, vaikka olisi ehkä vielä tuolloin ollutkin käytännössä täysissä sielun ja ruumiin voimissa toimiva Neuvosto-Venäjän diktaattori. Luultavimmin molemmat tiesivät päätöksen taustalla olleen ketunhäntämotiivin, eli edellytyksen Suomen punikkivallankumouksellisten pikaisesti aloittamasta kapinasta ja sen hallinnon valtaanpäästyään tekemästä Suomen vapaaehtoisesta pyynnöstä liittyä neuvostokansojen perheeseen.
Sittemminhän asiat kehittyiyvät niin, että kun kapinaoletus ja edellytys itsenäisyydelle ei toiminutkaan, Stalin (ja Lenin?) alkoivat puuhata revanssia, jota ei haitannut vuoden 1920 Tarton rauhanomaisesti neuvoteltu rajasopimus tai edes vuonna 1932 Suomen kanssa solmittu hyökkäämättömyyssopimus ’ikuisiksi ajoiksi’, vaan Stalinin ja Hitlerin Molotov-Ribbentrop -sopimus 1939 ajoi niiden yli Kremlin sisäisessä ’legitimisyysarvotuksessa’ – minkä osittaisen arvotuksen ja voimassaolonkin Suomen rajojen 1939-47 muutetuksi saaduilta osin se on säilyttänyt aina näihin päiviin, ks. http://rescordis.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri…
Ilmoita asiaton viesti
Stalin lopeti Talvisodan, koska se näytti muulle maailmalle kuinka huonossa kunnossa Puna-armeija oli ja kyllä Hitler varmasti teki omat havaintonsa Talvisodasta.
Kesällä 44 Stalin lopetti suurhyökkäyksen Suomen rintamalla, koska tulosta ei syntynyt ja ”sota ratkaistaan Berliinissä, eikä Helsingissä”
Mutta miksi Stalin ei toteuttanut vallankumaousta Suomessa v.1948, taitaa olla vieläkin mysteeri. Kaikenlaisia teorioita on esitetty, mutta varma selvitys puutuu. Onko Rentolan kirjassa uutta tietoa? Sodan jälkeen Suomen armeijaa ajettiin määrätietoisesti alas ja se oli hiljaa taka-alalla, mutta kyllä sillä oli vielä jonkin verran iskuvoimaa sodan jälkeenkin. En oikein usko, että Stalin, Khrushchev tai Brezhnev sallivat Suomen itsenäisyyden hyvää hyvyyttään. Kunnioittivatko neuvostojohtajat Suomen puolusatustahtoa, niin paljon, etteivät lähettäneet tankkejaan Helsinkiin, – mutta Budapestiin ja Prahaan ne lähetettiin.
Paasikivi suhtautui asiallisesti Armeijaan, mutta Kekkonen, ainakin julkisesti, osoitti halveksintaa ja jopa vihamielisyyttä kenraaleita kohtaan. Minusta kokonaan on tutkimatta Suomen Puoliustuslaitoksen osuus sodanjälkeisessä Suomessa, 40- 50- ja 60-luvuilla.
Ilmoita asiaton viesti
Pukin konttiin, Rentolan luennot ovat olleet mielenkiintoisia.
Onnittelut hienosta Kirjasta.
Ilmoita asiaton viesti
Stalin löi siis jarrua näihin vallankumoussuunnitelmiin. Syynä saattoivat olla saavutetut torjuntavoitot Talvisodassa ja Jatkosodassa.
Talvisotaan liittyen: ”Marsalkka Konev kertoo muistelmissaan, että Isäntä oli Suomen sotaa aloittaessaan sanonut Vorošilovin ja amiraali Isakovin kuulleen: ”Suomalaiset on asutettava muualle… Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa, ja heidät on helppo siirtää muualle…” (Lähde: Edvard Radzinski: Stalin, sivu 505).
Kirjassaan ”Hruštšev muistelee” Nikita Hruštšev kirjoittaa Talvisotaan liittyen: ”Uskoisin meidän menettäneen kaatuneina noin miljoona miestä”. Suomen sodanjohdon arvion mukaan noin 200 000 miestä, joka on kustantajan huomautuksena samalla sivulla (s. 140). Sotapäiväkirjoja jonkin verran lukeneena tämä luku tuntuu hyvin realistiselta.
Hruštšev kirjoittaa niin ikään: ”Olimme vihollistamme monilukuisemmat, ja meillä oli ollut runsaasti aikaa valmistautua operaatioomme. Näissä edullisissa olosuhteissa saavutimme kuitenkin lopullisen voittomme vasta suurten vaikeuksien ja suunnattomien menetysten jälkeen. Sellainen voitto oli oikeastaan moraalinen tappio” (s. 141). Hruštšev kuului Stalinin lähimpiin miehiin sotien aikana ja sen jälkeen.
Uskon, että asekätkentöjen paljastuminen oli myös merkittävä syy siihen, että Stalin painoi jarrua näihin vallankumoussuunnitelmiin. Eli täällä oltiin edelleen valmiita maan puolustamiseen. Stalin kunnioitti suomalaisten puolustustahtoa.
Ilmoita asiaton viesti
Asekätkentää Stalin piti ymärrettävänä. Totesi, että sotilasjohdon pitää ottaa aina kaikki vaihtoehdot huomioon ja valmistautua pahimpaan.
Asekätkijöitä tosin vangittiin, mutta taisi olla suurelta osin kotikommunistiemme aikaansaannosta?
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliitto ei noudattanut kaikkien valloituksiensa kohdalla samanlaista käytäntöä. Suomi valloitettiin asettamalla Suomen pää giljotiiniin ja sanomalla, että nyt tottelet tai pää putoaa. Miehitystä ei tarvittu, mikä säästi Neuvostoliiton resursseja, joita tarvittiin muualla. Todennäköisesti malli oli otettu autonomian ajalta ja Neuvostoliitto mielsikin koko kylmän sodan ajan Suomen eräänlaiseksi suuriruhtinaanmaakseen.
Kun ajatellaan Baltiaa, niin Viron ja Latvian kohdalla valloitus meni kaikkein pisimmälle. Siinä oli päämääränä alueiden venäläistyttäminen, mikä Latviassa eteni niin nopeasti, että vapautuminen miehityksestä 1991 tapahtui yhdennellätoista hetkellä, jotta edes jotain Latviaa enää oli olemassa, jota voitiin aloittaa elvyttää uudelleen.
Sen sijaan Liettuan kohdalla asia oli aivan toinen. Sitä ei asutettu venäläisväestön siirrolla juuri lainkaan ja ainoat venäläiset, joita Liettuassa miehitysaikana asui, olivat neuvostoarmeijan väkeä ja heidän perheitään sekä joidenkin Itä-Liettuan alueiden jo aiemmin asuttama pieni venäläisvähemmistö.
Ei ollut sattumaa, että juuri Liettua oli ensimmäinen neuvostotasavalta, joka julisti itsensä itsenäiseksi jo vuonna 1990, tosin ilman minkään valtion tunnustusta silloin. Kysyin kerran eräältä liettualaiselta kyökkihistorioitsijalta mikä oli syynä siihen, että Liettuaa ei venäläistetty käytännöllisesti katsoen lainkaan, hän sanoi, että ”me olemme niin hankalaa porukkaa”.
Stalinin tiedetään tosin maininneen 40-luvun lopussa, että ”todennäköisesti Suomen säästäminen miehitykseltä oli virhe”.
Ilmoita asiaton viesti
Stalin oli suuri Suomen ystävä, ainakin presidentti Urho Kekkosen mielestä. Hän totesi pääministerinä pitämässään muistopuheessa ”Isä aurinkoisen” kuoltua, että Stalin oli ollut suuri Suomen ystävä, ja suomalaiset surevat syvästi tämän suuren valtiomiehen poismenoa.
Voiko suomalainen poliitikko valheellisempaa tekstiä suustaan päästellä?! Ei vainajalle ollut tietenkään tarpeen muistosanoina vihapuhetta pitää, mutta joku tolkku kehumisessa olisi pitänyt olla.
Hautaristit sankarihautausmailla ja silvottu maa osoittavat vieläkin minkälainen maamme ”ystävä” Stalin oli.
Kyllä Stalin, Molotov ja muu neuvostojohto varmasti siellä alakerran kylmällä puolella ollen pähkäilevät keskenään miksi eivät Suomea lopultakaan vallanneet. Katumus on katkeraa!
***
On syytä muistaa, että VTT Kimmo Rentola oli nuorena kova stalinisti. Hän on näemmä kääntänyt kelkkaansa noista vuosista sillä melkoisen tasapuolista, propagandatonta tekstiä tämä kirjoittaa monissa teoksissaan. Aion lukea tämänkin uuden kirjan. Katsotaan, mitä mielenkiintoista se sisältää, ja kuinka aihetta on käsitelty.
Ilmoita asiaton viesti
Kai Kekkosella oli syynsäkin ylistää Stalinia Suomen ylimmäksi ystäväksi.
Ajatellaanpa vaikka miten paljon Stalin auttoi meitä kirkastamaan identiteettiämme, ja miten kiittämättömasti Suomineito oli suhtautunut Isä Aurinkoisen jaloon eleeseen tarjota pienelle luoteisnaapurin täikansalle lisämaita ja rakentaa maastamme oikean Suur-Suomen vuoden 1939 hankesuunnitelman pohjalta, ks. HS-artikkeli upeine karttoineen: http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1414555952183
Ilmoita asiaton viesti