Sanojen valtias ja muistamisen vaikeus
Yrsa Stenius kirjoittaa juuri julkaistuissa muistelmissaan (Yrsa Stenius: Sanojen valtias, Teos 2016), että Kalevi Sorsa tunnettiin kustannustoimittajana, joka kustannusyhtiö Tammen kannalta harmillisesti hylkäsi Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan.
Tuo Steniuksen totena esittämä "tieto" muistuttaa jälleen siitä, miten epäluotettava lähde ihmisen muisti on. Steniuksen väite on väärä tai hänellä on sellaista tietoa, jota muilla ei ole. Sorsa ei koskaan hylännyt Tuntematonta sotilasta.
Sen sijaan kustannustoimittajana Sorsa torjui Kalle Päätalon yrityksen julkaista ensimmäinen kirjansa Tammella. Väinö Linnan kustantaja oli WSOY ja Tuntematon sotilas ilmestyi 1954. Sorsa aloitti Tammen kustannustoimittajana vasta vuonna 1956.
Jos unohtaa Sorsaan liittyvän kauneusvirheen, Stenius, 71, on kirjoittanut lukemisen arvoiset muistelmat. Pääasiallisen elämäntyönsä Stenius teki Ruotsissa mm. Aftonbladetin päätoimittajana ja Ruotsin lehdistöasiamiehenä. Hänellä on ollut ainutlaatuinen näkökulma sekä ruotsalaisiin että suomalaisiin.
Kirjan painavinta antia ovatkin arviot Ruotsin ja Suomen eroista. Niitä Stenius valottaa erityisesti kahden katastrofin, Estonian uppoamisen ja Aasian tsunamin kautta. Kun Suomessa Ahtisaaren lautakunta tsunamin jälkeen korosti, ettei tarkoitus ole syntipukkien löytäminen, Ruotsissa alkoi kova syyllisten jahti.
Julkisen keskustelun mentaliteetit Suomessa ja Ruotsissa ovat Steniuksen mielestä yhä kuin tuli ja vesi.
Stenius ryydittää muistelmiaan arvioilla puoluetovereistaan, erityisesti suomalaisista demareista. Eniten ylistystä saa kuitenkin Vasemmistoliiton Claes Andersson, joka on "saman kaliiperin kiintotähti kuin Jörn Donner, mutta paljon viisaampi, paljon nöyrempi ja paljon vakavampi". Anderssonin kaltainen isähahmo Steniukselle on ollut Mauno Koivisto.
Sorsalla oli Steniuksen mukaan huumorintajua, mutta hän ei ollut kovin hyväntuulinen eikä erityisen suvaitsevainen. Jacob Söderman taas on terävä kuin partaveitsi, mutta "asiaan vihkiytymätön saattaa kuvitella, etteivät hänellä ole ihan kaikki ruuvit kohdillaan".
Sukulaisensa Olof Palmen Stenius muistaa virkansa ulkopuolella pehmeänä, vaatimattomana ja ujona miehenä: "Minä muistan Palmen silmät häkellyttävän kauniina." Julkinen Palme oli kuitenkin eri mies, hallitseva ja määräilevä.
Suomen ja Ruotsin eroja Stenius kiteyttää vertaamalla Olof Palmea ja Rafael Paasiota. Palmen mielestä politiikka oli tahdon asia, Paasio murahteli, että "politiikka, se on odottelua".
Kun on lukenut Steniuksen muistelmat, yllättyy jälleen, miten erilaisia yhteiskuntia Suomi ja Ruotsi lopulta ovat. Steniuksen kirja käy myös kertauskurssista naapurin elämänmenoon.
Sanojen valtias lienee kirjoitettu ainakin yhtä paljon ruotsalaisille kuin suomalaisille lukijoille. Tuskin meitä suomalaisia esimerkiksi Aftonbladetin takavuosien henkilöriidat järin paljon kiinnostavat, mutta ehkä ruotsalaisia sitäkin enemmän.
”Eniten ylistystä saa kuitenkin Vasemmistoliiton Claes Andersson, joka on ”saman kaliiperin kiintotähti kuin Jörn Donner, mutta paljon viisaampi, paljon nöyrempi ja paljon vakavampi”
Tohon ylistykseen on helppoa yhtyä; olen saanut Claes Anderssonista saman kuvan. Hieno mies.
Kalevi Sorsan vaikutuksesta joidenkin kirjojen julkaisemiskieltoon seuraava tapaus lienee paljon vakavampi kuin Yrsa Steniuksen (virheellisesti) mainitsema:
”Suomen Kuvalehdessä julkaistussa artikkelissa sanottiin, että Suomen ulkopoliittinen johto ei pitänyt Vankileirien saariston julkaisemista suotavana, jolloin Kokoomuksen kansanedustaja Tuure Junnila teki asiasta eduskuntakyselyn. Ulkoministeri Ahti Karjalainen kiisti kaiken koti- ja ulkomaisen painostuksen ja vakuutti, että kirjan hylkäämisestä oli päättänyt kokonaan kustantaja. Tämä säilyikin pitkään virallisena totuutena, kunnes Kalevi Sorsa myönsi haastattelussa vuonna 1991 sekä hallituksen että Neuvostoliiton kehottaneen Tammea luopumaan Vankileirien saariston julkaisemisesta”.
(LÄHDE: https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Sol%C5%BEe…)
Post scriptum: Jorma Mellerin kirjakatsaukset ovat vapaavuoron ehdotonta aatelia; kiitos Jorma!
Ilmoita asiaton viesti
Tunnettua on myös se, että Kalevi Sorsa Tammessa ollessaan toimitti Yrjö Leinon muistelmat ”Kommunisti sisäministerinä”.
Ilmoita asiaton viesti
”Steniuksen väite on väärä tai hänellä on sellaista tietoa, jota muilla ei ole.”
– Just! Sama pätee salaliittoteorioitaan esitelleeseen Donald Trumpiin. Onko se totuus yleensäkään niin tärkeä juttu; fiilispohjalta voi olla paljon hauskempaa, ja maailmaahan on aina hallittu vähällä järjellä.
Trumpista ja hänen poskettomista vaalipuheistaan kirjoitti viikonlopun Hesarissa Saska Saarikoski, jonka kiinnostava Pentti-isää käsitellyt kirja ilmestyi v. 2012. Steniuksen teoksen nimeä passaa verrata Saskan kirjan otsikkoon: Sanojen alamainen.
Ilmari Schepel antaa kommentissaan bloggaaja Mellerille tunnustusta, ja onnistuu samalla assosioimaan minulle toisen ajatusyhteyden. Kuolevan ihmisen viimeisiä sanoja käsitellään Kimmo Hoikkalan äskettäisessä blogissa, jota Ilmari kiinnostavasti täydensi. Se puolestaan palauttaa mieleeni Pentti Saarikosken, sanojen alamaisen, viimeisen lauseen: ”Kiinalaiset tulevat.”
Ilmoita asiaton viesti