Sininen tähti – naisia ja vakoojia

Suomalaiset ja ruotsalaisetko muka samanlaisia? Ei pidä paikkaansa. Kun ruotsalainen (Jan Guillou: Sininen tähti – Suuri vuosisata V, Like 2016) kirjoittaa viime vuosisadasta, 1900-luvusta, hän tekee vähintään kymmenosaisen kirjasarjan.

Kun suomalainen (Markus Leikola: Uuden maailman katu, WSOY 2016) kirjoittaa samasta ajanjaksosta, hän ahtaa kaiken sanottavansa yhteen, lähes tuhatsivuiseen kirjaan.

Eläköön se pieni ero!

Kovin pitkälle ei Jan Guillou ole edennyt edellisestä kirjastaan (Sokea piste, Like 2015). Se päättyi vuoteen 1945, ja nyt suomeksi ilmestynyt viides osa, Sininen tähti, alkaa vuodesta 1941 ja päättyy myös vuoteen 1945. Tätä menoa sarjasta tulee todella pitkä.

Norjalaissyntyisten Lauritzenien sukusaaga jatkuu vakoojaromaanilla. Tuntuu kuin Guillou olisi ajatellut, että naiset ovat jääneet toistaiseksi sivurooliin ja siksi rakentanut uuden kirjansa naisten ympärille.

Pääosassa on Lauritzenin vanhin tytär Johanne. Hän toimii Tukholmassa brittien agenttiyksikön SOE:n vakoojana ja Norjan vastarintaliikkeessä. Hän on Sininen tähti.

Eräs brittiagentti ihmettelee Johannelle Lauritzenin perheen monimutkaisia kuvioita: "Teillä on veli, joka on SS Sturmbannführer ja sisko, joka on Ruotsin tiedustelupalvelussa, ja itse te olette meidän ja Hjemmefrontenin agentti. Mahtaa teillä olla mielenkiintoisia perhetapaamisia."

Kirjallisuudesta väitellyt tohtori Johanne Lauritzen on mestarivakooja, joka onnistuu lähes kaikessa, mihin ryhtyy. Hän uunottaa hölmöjä miehiä myös naisellisin asein. Guilloun maalaama kuva sodanaikaisen vakoilun maailmasta on raadollinen ja julma.

Guillou osaa asiansa, kun hän kirjoittaa vakoilusta. Häntä itseäänkin on epäilty vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi ja hänet tuomittiin 1970-luvulla vankeuteen ns. IB-jutussa. Hän on kiistelty mies Ruotsissa.

Jälkisanoissaan Guillou väittää, että miespuoliset historiankirjoittajat ovat väheksyneet naisten panosta Norjan vastarintataistelussa Quislingiä ja saksalaisia miehittäjiä vastaan. Hän kertoo esimerkin Eva Kløvstadista, joka oli sodan loppuessa yli 1 200 vastarintataistelijan ylipäällikkö, salaperäinen "Jakob". Harva Jakobin alaisista tiesi, että hän oli nainen.

Kløvstad ei ansioistaan huolimatta saanut naisena osallistua 9. toukokuuta 1945 Oslon kaduilla järjestettyyn voitonparaatiin, vaikka hänen alaisensa marssille osallistuivat.

Guilloun ratkaisu nostaa kirjansa keskeisiksi henkilöiksi Norjan vastarintaliikkeen naispuoliset jäsenet on onnistunut. Tarina pysyy hallinnassa ja lukijan on helppo seurata tapahtumien kulkua, kun ei rönsyillä holtittomasti joka taholle. Alku tosin ei ole selkeydellä pilattu. Kestää aikansa, ennen kuin tajuaa, mistä on kyse.

Tässä taustaksi arvioni Guilloun edellisestä kirjasta: http://jormamelleri.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/208183-sodan-sokea…

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu