Beninin kunniakonsuli

Kun Juha Vakkuri saapui ensi kertaa Afrikan retkillään beniniläiseen kalastajakylään Grand-Popoon, joka sijaitsee Togon ja Beninin rajalla, hän tuli "uskoon": – Tiesin tulleeni paikkaan, jota olin etsinyt. Kyseessä oli uskonnolliseen herätykseen rinnastuva elämys. Olin tullut kotiin. Tiesin, että tulisin viettämään tässä kylässä, tämän meren rannalla, merkittävän osan loppuelämääni.

Tuolloin oli syksy 1998. Parin vuoden kuluttua Grand-Popossa vietettiinkin jo suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen Villa Karon vihkiäisiä. Nimensä keskus sai Vakkurin kuolleen pojan muistoksi.

Villa Karon syntyvaiheet Vakkuri kertoo tänä syksynä julkaistuissa muistelmissaan (Juha Vakkuri: Olkilinna – Elämää kolmella mantereella, Like 2016). Villa Karon perustaminen oli Vakkurin uskomaton henkilökohtainen voimannäyte.

Vakkuri, 70, on elänyt sellaisen elämän, että muistelemista riittää. Ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi 1997, hän työskenteli eri tehtävissä mm. MTV:ssä, Yleisradiossa ja YK:n virkamiehenä sekä Afrikassa että Yhdysvalloissa.

Afrikka vie suuren osan Vakkurin 600-sivuisesta tiiliskivestä, mutta on kirjassa paljon muutakin mielenkiintoista. Oma henkilökohtainen elämä iloineen ja suruineen limittyy luontevasti Vakkurin tekstiin. Täyttä elämää on vietetty ja amorkin on viskellyt nuoliaan kolmella mantereella.

Vakkuri tuntee paljon ihmisiä. Hän on hyvin verkostoitunut. Muistelmissa on monia herkullisia henkilökuvia.

Yksi maukkaimmista kohtauksista on Vakkurin ja Radioteatterin entisen dramaturgin Marja Rankkalan tapaaminen ravintola Elitessä siihen aikaan, kun Vakkuri kirjoitti näytelmää Olavi Paavolaisesta ja Hertta Kuusisesta Helsingin kaupunginteatterille. Vakkuri haastatteli Rankkalaa, koska tämä oli Hertan tavoin ollut Paavolaisen rakastajatar. Vakkuri kirjoittaa, ettei hän unohda koskaan 82-vuotiaan Marjan versiota poskisuudelmasta. "Jotain pitää aina yrittää, tässä iässä", Marja Rankkala selitti yllättyneelle Vakkurille tapaamisen päätteeksi.

Vakkuri oli ystävystynyt kirjailija Paavo Rintalan kanssa. Hän muistelee, miten he yöllisillä retkillään tapasivat Jussi Jurkan. Kun Paavo erehtyi kehumaan toista näyttelijää, Pentti Siimestä, Jussi Jurkka lausui kuolemattomat sanat: – En kai minäkään aivan nolla ole!

Euroopan idean suuri puolestapuhuja Jean Monnet taas oli Vakkurin mielestä elegantein ja upein ulkomainen vieras, jonka hän näki MTV:n päätykabinetissa. "En muista tilaisuuden substanssista mitään, kaikki jäi Jean Monnet'n hienojen pöytätapojen varjoon. En ole koskaan nähnyt kenenkään panevan ruokaa ja juomaa suuhunsa yhtä elegantisti."

Onneaan Beninin nykyinen kunniakonsuli on etsinyt levottomasti kolmelta mantereelta, ja jotain hän lienee oppinutkin:

– Niinhän se on, missään ei ole luvattu, että elämä tässä epätäydellisessä maailmassa olisi pelkkää onnea ja autuutta. Lähimmäksi tuota tilaa ovat kenties päässeet vanhat afrikkalaiset miehet, jotka Grand-Popossa vastaavat kuulumisia kysyttäessä vaatimattomasti, että "On est là, eli "täällä ollaan". Äännettynä se kuulostaa melkein samalta kuin "onnela".

Juha Vakkuri on kirjoittanut tämän syksyn vaikuttavimmat suomalaiset muistelmat.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu