Lempeällä naisella ronskit jutut
Professori Laura Kolbe on keksinyt mainion tittelin kuvaamaan Helsingin Sanomien suuruuden ajan tähtiä. Kolme kovaa eli pilapiirtäjä Kari Suomalainen ja pakinoitsijat Origo sekä Pii olivat Kolben luonnehdinnan mukaan lehdistötaiteilijoita, jotka olivat Hesarin todellisen menestyksen ja maineen taustalla lehden kultakaudella 1967-2000.
Arvio sisältyy Laura Kolben elämäkertaan äidistään Pirkko Kolbesta (1932-2008), nimimerkki Piistä (Nykyajan nainen, Kirjapaja 2016). Karilla, Origolla ja Piillä tyyli, sanottava ja rohkeus olivat kohdallaan: "He yhdistivät nasevan älyllisyyden ja journalistisen herkkyyden persoonalliseksi tulkinnaksi aikamme ilmiöistä."
Pii tunnettiin erityisesti pakinoistaan. Hän valitsi tyylilajikseen monimielisen ronskiuden. Vitsit olivat usein kaksimielisiä. Kympin huuli oli pakinoiden kohokohta. Pari esimerkkiä kilteimmästä päästä:
– Kerran pienenä kysyin äidiltäni, millainen on leijonien rakkauselämä. Arvatkaapa, mitä äitini vastasi? Hän sanoi: "En tiedä, rakas lapsi, isäsihän on rotari."
– Laskettakoon tukholmalaisten tyttöjen plus-puolelle se, että he harvoin käyttävät miestä väkevämpää.
Juhlahetkiä Piille oli, kun joku julkisuuden henkilö siteerasi hänen kirjoituksiaan julkisesti. Näin teki esimerkiksi Tankmar Horn, kun hän kaivoi Washingtonissa lompakostaan Piin huulen: "Maailmanmies on kotonaan kaikkialla muualla paitsi kotonaan."
Laura Kolbe kirjoittaa, että todellisessa elämässä Pii oli kaikkea muuta kuin ronski, rivo tai seksuaalisesti erityisen monimielinen. Hänellä oli kaksi persoonaa: terävä, ärhäkkä kirjoittajaminä ja lempeä, suorastaan hissukkainen arkiminä.
Minulla on omiakin muistikuvia Pirkko Kolbesta. Nuorena toimittajana työskentelin samaan aikaan Helsingin Sanomissa 1970-luvulla. Pii oli silloin uransa huipulla. Hän oli baskeripäinen boheemi, joka nähtiin usein pikkusikari suussa. Hän tiesi oman arvonsa.
Pii ei ollut pelkkä pakinoitsija. Hesariin hän tuli Suomen Kuvalehdestä perhetoimitukseen ja kirjoitti mitä moninaisimmista asioista: kaupungistumisesta, naisen asemasta ja tasa-arvosta, hyvinvointivaltion muodostumisesta ja perhe-elämän arkisista ongelmista.
"Pakinoitsija-Piin rinnalle haluan nostaa poleemisen ja vahvan mielipidevaikuttaja-toimittajan ja edelläkävijän", Laura Kolbe kirjoittaa.
Aiheensa Pirkko Kolbe poimi pitkälti omasta elämänpiiristään. Tytär saattoi vuosikymmeniä myöhemmin lukea äitinsä jutuista oman perheensä historiaa. Riipaiseva on Laura Kolben kuvaus siitä, miten vanhempien avioliitto muuttui strindbergiläiseksi perhehelvetiksi.
Ei ole ehkä helpoin tehtävä kirjoittaa henkilökuvaa omasta äidistään, mutta Laura Kolbe onnistuu hyvin. Hän kytkee äitinsä henkilöhistorian onnistuneesti laajempiin yhteyksiin ja lopputuloksena on myös kiinnostava ajankuva suomalaisesta yhteiskunnasta.
Tähän suuruuden aikaan liittyy lisäksi mielestäni Kajava ja Heikinheimo, armottomat sanantaitajat, joiden kohde ei kiinnostanut itseäni juuri lainkaan. Leffat valitsin angloamerikkalaisella mentaliteetilla ja musiikkimakuni oli lähinnä Motown-vaikutteista vastakulttuuria Agit Prop-genreen, joka oli valtakulttuuria turhan monen pönöttäjän takia. Näitä kahta, Kolben listan lisäksi, ei kahlinnut ummehtunut Kekkoslovakian ilmapiiri, joten he olivat otollisemmassa asemassa verrattuna vaikkapa politiikan toimittajiin ao lehdessä. Tosin sekin oli (politiikka) aivan muissa kerroksissa verrattuna Tiedonantajaan ja Kansan Uutisiin, valemediaan MV:n tapaan.
ps Areenassa on ilmeisesti mukava klippi, jossa Kajava tapaa teini-ikäisen idolinsa jonkin toimittajan ohjelmassa. jossa idoli kyselee Jukalta kysymyksiä vienolla äänellä. Kajavan osuus on aidon herrasmiehen käytöstä ja varmaankin idoli muistanee lopun ikänsä tätä haastattelua tähtihetkenään. Valitettavasti en muista haastattelijaa, YLE Puheessa kuullut sen pariin kwertaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kolben jutut luin aina tarkkaan ja samoin Kajavan ohjelma-arvostelut. Sen perusteella katsoin myöskin tv-ohjelmat, joita hän suositteli, enkä juuri koskaan joutunut pettymään.
Heikinheimo oli täyttä rautaa ja hänen kirjansa ”Mätämunan muistelmat” (meniköhän nimi oikein?)oli fantastisen upea ja myöskin opettava kirja. Oli suuri sääli, kun kävi niin kuin kävi..
Kari Suomalainen oli myös omalla ajallaan suorastaan nerokas keksimään oivaltavia ja nokkelia piirroksiaan. Ei ole vielä häntä voittanutta tullut vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Minunkin muistissani on, että Pirkko Kolben kirjoitukset Helsingin Sanomissa olivat rakentavia. Se oli sitä aikaa. Oli paljon tekemistä ja uudistamista ja myös hyvinvointiyhteiskunta Ruotsin mallin mukaan siinsi nenän edessä. Yhteistyötä ja oivallusta tarvittiin.
Ja miten nyt sitten, kun rakennus on valmis. Pirkkoa tarvitaan taas kokoamaan Helsingin Sanomien linjaa hieman säilyttävämpään suuntaan. Eihän rakennusta ole purettavaksi tarkoitettu, vaan elettäväksi. Kuuleepa Pirkko tämän taivaastaan… tervehdys vaan.
Ilmoita asiaton viesti
Heh, tämänkin kirjan ostin vaimolle joululahjaksi: hänen lukupalautteensa oli valitettavan nuiva. Se vähän harmitti, sillä olen aina tykännyt L. Kolben näkökulmista ja haastatteluista. Nuorena luin tarkasti Piin jutut. Yritän lukea kirjan talvilomalla, saa nähdä, löydänkö positiivisempaa ja vetävämpää kuin vmo.
Ilmoita asiaton viesti