Liian hyvä ollakseen paras

Jos kirjailija Joel Haahtelan kuvaa näytettäisiin ihmisille Mannerheimintiellä, harva hänet tunnistaisi. Jos otokseen sattuisi assistentti Helsingin yliopiston kirjallisuuden laitokselta, hän saattaisi hyvässä lykyssä tunnistaa miehen.

Haahtela uhmaa nykyistä trendiä, jonka mukaan kirjailijan tärkein teos on kirjailija itse. Katsokaa Sofi Oksasta, tarkkailkaa Jari Tervoa. Ei se ole niin tärkeätä, mitä he kirjoittavat, vaan tärkeätä on se, miten tunnettuja he ovat, miltä he näyttävät.

Joel Haahtela kirjoittaa liian hyvin ollakseen paras. Sen vahvistaa hänen kymmenes kirjansa (Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat, Otava 2017). Haahtela ei voi olla paras kirjailija, koska paras kirjailija ainakin kustantajan näkökulmasta on Ilkka Remes. Hänen kirjansa keikkuvat myyntilistojen kärjessä vuodesta toiseen.

Mutta Joel Haahtela onkin mestari. Hän on mestari luomaan tekstiinsä ainutlaatuisen tunnelman, joka on samalla kertaa haikean tyylikäs ja kepeän syvällinen. Tunnelmaan kannattaa heittäytyä mukaan eikä päivitellä joitakin niin sanottuja viisauksia, joita kriittinen lukija kirjasta helposti löytää.

Haahtelan hyvyyden salaisuus on näet siinä, että hän uskaltaa olla naiivi, lapsellinen. Hän on kaunosielujen kruunaamaton kuningas. Kyynikkokin saattaa herkistyä, jos rohkenee heittäytyä tekstin vietäväksi.

Romaani alkaa kuvauksella, miten joulukuussa 1957 kello yhdeksän aikaan illalla Kauppatorin laitaa harppoi keskimittainen ja lakkipäinen poika, jonka mielen valtasi päihdyttävä ajatus: "Minulla on tässä maailmassa aivan erityinen tehtävä."

Visa haluaa kuvataiteilijaksi ja sellainen hänestä myös tulee. Hän opiskelee sekä Helsingissä että Italiassa. Hän lähtee kahden viikon opintomatkalle Bolognaan, mutta matka venähtää kahdeksi vuodeksi. Venetsiassakin käydään.

Haahtelan kirja on nimetty taiteilijaromaaniksi, mutta ei sitä kannata säikähtää. Yksi kirjan avainlauseista on tämä: "Taiteen tehtävä on paljastaa kohteestaan jotain salattua." Tärkeässä roolissa ovat monet vanhat mestarit van Goghista Rembrandtiin, mutta monipuolisesti selvitetään myös Visan ihmissuhdekuviot. Aikajana venyy 1950-luvulta lähelle nykyaikaa.

Kun Visa seuraa Helmi-vaimonsa lukemista, hän ihastelee, miten helpolta ja yksinkertaiselta se näyttää eikä lainkaan korkealentoiselta henkiseltä toiminnalta vaan sellaiselta, jonka eläinkin voisi oppia. "Lukee niin kuin kantaisi vettä tai kuorisi perunoita."

Jos lukemisen tilalle panee kirjoittamisen, kirjailijan tekstiä voi soveltaa häneen itseensä: Haahtela kirjoittaa yhtä helpon tuntuisesti kuin kantaisi vettä tai kuorisi perunoita.

Otava on rakentanut alkuvuoden kustannusohjelmaansa hienon draaman kaaren. Haahtelan 'Mistä maailmat alkavat' ilmestyi tammikuussa ja maaliskuussa julkaistaan Philip Teirin romaani 'Tällä tavalla maailma loppuu'.

Alun ja lopun väliin jää paljon tilaa täytettäväksi muille kirjailijoille.

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu