Kankkulan kaivolla
Radio oli voimissaan 1960-luvulla. Silloin Yleisradion viihteen lippulaiva Kankkulan kaivolla -ohjelma teki ainakin meikäläiseen koulupoikaan lähtemättömän vaikutuksen. Mitä moninaisimpia asioita heitetään yhä Kankkulan kaivoon.
Kankkulan isän, Antero Alpolan, syntymästä tulee sunnuntaina (19.2.2017) kuluneeksi sata vuotta. Sen kunniaksi on julkaistu ensi kerran Alpolan jo 1980-luvun lopulla kirjoittamien muistelmien toinen osa (Aamukahvilta Kankkulan kaivolle, Recallmed Oy).
Alpola (1917-2001) oli Yleisradion ajanvieteosaston pitkäaikainen toimituspäällikkö, radioviihteen legenda. Hän oli monien viihdemiesten tapaan etäinen ja pidättyväinen, vakavakin. Hän viljeli usein sanontoja "Viihde on vakava asia" ja "Poudalla sataa harvoin".
Kankkulan kaivolle kokoonnuttiin ensi kerran 1958, ja ohjelma jatkui aina vuoteen 1970. Se oli yksi radion suosituimmista ohjelmista.
Kankkula oli kahden hengen, Alpolan ja Aune Ala-Tuuhosen (Haarla) luomus. He loivat ikimuistoisia henkilöhahmoja. Ala-Tuuhosen kirjoittamia hahmoja olivat mm. Tippavaaran vanha isäntä, Neulasen Manta, kunnanlääkäri Antti Schock ja Kutuharjun Moose. Alpola kirjoitti repliikit mm. yleismies Jantuselle, Ronskilan verevälle Hilkka-neidille, ornitologi Sylfred Huilalle sekä banjonsoittaja Holger Lehmäselle.
Kaikkiaan Kankkulan väkeä oli parikymmentä henkeä ja keskushenkilönä asioita johdatteli vauhdikas spiikkeri Hannes Häyrinen. Tärkeä rooli ohjelmissa oli humppamusiikilla, jota esitti humppaorkesteri Pumppu-Veikot.
Alpola kertoo monenlaisia juttuja Kankkulan historiasta. Vuonna 1968 hän joutui ohjelmaneuvoston hampaisiin, kun Sylfred Huila oli esitellyt kuuluttajalle Kankkulan älymystön, Puskataipaleiden ja Typeränderien, muistion "Asevelvollisuudesta ja aseettomasta ja muusta semmoisesta palveluksesta".
Muistion idea oli se, että varusmiespalvelus voitaisiin suorittaa joko aseettomana, vähäisesti aseistettuna, huonosti aseistettuna tai normaalisti aseistettuna. Alpola irvaili, miten sodan syttyessä aseettomana palvelleet pantaisiin etulinjaan nyrkit sojossa vainolaista vastaan ja huonosti aseistettuina koulutuksensa saaneet saisivat käteensä kirveen, viikatteen tai talikon.
Ohjelmaneuvostossa kaikki eivät juttua sulattaneet ja Alpola joutui neuvoston "näykkäisemäksi", kuten hän kirjoittaa.
Eniten paheksuntaa herätti kuitenkin Oke Tuurin esittämä Tippavaaran vanha isäntä, jota vastaan kirjelmöitiin laidasta laitaan. Isäntä höpötteli pienessä sievässä harmittomia, mutta sketsit olivat monien mielestä ristiriidassa lain ja hyvien tapojen kanssa. Vuoden verran Tippavaaran tilalla esiintyi Kessuvaaran paappa, mutta Tippavaaran isäntä palasi Kankkulaan.
Nykypäivän valossa mielenkiintoinen on Alpolan maininta, jonka mukaan Kankkulaa oli esitetty yli kuusi vuotta, ennen kuin käsikirjoittajien nimet näkyivät ensi kerran julkisuudessa. Ala-Tuuhonen ja Alpola eivät itseään lehtien palstoille tyrkyttäneet.
Nyt julkaistu kirja ei ole kirjallisesti mikään mestariteos. Sitä suuret kustantajat eivät aikoinaan edes suostuneet julkaisemaan. Kirja on kuitenkin ohittamaton perusteos erityisesti 1960-ja -70-lukujen radiohistoriasta kiinnostuneille.
Alpola vastusti elokuvan tekoa eikä antanut edes nimeään sen yhteyteen. Hän sanoi, että elokuva oli fiasko ja toiseksi huonoin, jonka oli nähnyt. Ala-Tuuhonen ei mennyt edes katsomaan elokuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Aune Ala-Tuuhosesta tuli mieleen hänen juontonsa 60-luvun ”Puhelinlangat laulaa” (en tiedä oliko lauantai-illan puhelintoivekonsertti silloin juuri tuon niminen) ohjelmassa. Hän oli ilkikurisen humoristisen sarkastinen soittajia kohtaan siinä määrin, että useimmat soittajat olivat aivan eri sfääreillä tosikkomaisuudessaan. Hän ei kuitenkaan tyyliään muuttanut, vaikka ilmiselvästi aiheutti suurta hämminkiä monta kertaa.
Kerran konserttiin soitti joku kiteeläinen emäntä ja heti kuullessaan soiton tuleva Kiteeltä, Ala-Tuuhonen alkoi veistellä vihjauksia pontikkapannusta, joka siellä kihisee talon nurkalla. Soittaja oli ilmeisesti harras uskovainen tai jotain vastaavaa ja pyrki tietoisesti etääntymään moisesta keskustelunaiheesta. Mutta Aune vain jatkoi pannen pökköä pesään yhä enemmän ja enemmän. Näin jo sieluni silmissä kuinka punaiseksi soittajan naama oli mennyt …
Ilmoita asiaton viesti
Tippavaaran isäntähän oli Aunen luomus, johon kuulemma hän itse kyllästyi, mutta ihmiset tykkäsivät hahmosta. Ei ollut niin väliä, mitä isäntä sanoi. Alpola: ”Monille riitti, että Tippavaaran äijä mölisi ja örisi ja hönki väliin ’kyyl’.” Pääasia, että vanha isäntä oli äänessä, vaikkei puheesta mitään selvää saanutkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Seurasin kyllä mielelläni ohjelmaa, mutta kun tuo muisti alkaa jo pätkimään, niin että tähän hätään mieleeni tule vain seuraava otos isännältä: Viina on turmellut kotini, kiljupannu räjähti ja seinät meni ihan sekaseks’.
Ilmoita asiaton viesti
Kankkulan kaivolla -nimi on kyllä eufemismien äiti. Mutta noihin aikoihin niitä käytettiin eri tahtiin kuin nykyään – hyvä vai paha, en ota kantaa.
Nykyisin tuo ohjelma varmaankin nimettäisiin suorasukaisesti esim. ”Perssilmällä” tai Perseenreiällä”.
Ilmoita asiaton viesti
Kylläpä oli järjetön kommentti!!!
Miten nuo alatyyliset ilmaisut sopivat mihinkään radio-ohjelmaan?
Ilmoita asiaton viesti
Melleri tuossa alempana antaakin vastauksen, mutta jos ei vieläkään leikkaa, sopii miettiä missä mahtaa sijaita Kankkula ja mikä sen kaivo voisi olla.
Nykyäänhän suorapuheisuutta ei kursailla yhtään, ja törkypuheilla pääsee jopa presidentiksi…
Ilmoita asiaton viesti
”Kiertoilmaus (tai kiertoilmaisu) eli eufemismi on korvaava ilmaisu. Yleensä se on lieventävä ilmaisu epämiellyttävästä tai kielletyksi koetusta asiasta. Sen avulla voidaan peittää totuutta käyttämällä epäsuoraa sanontaa suorapuheisuuden sijasta.”
Ilmoita asiaton viesti
”Kankkulan kaivolla” oli pikkupoikana minunkin mieliohjelmani radiossa. Todella hulvatonta huumoria. Välimusiikkina soitetut humpat olivat mainio välipala uuteen esiintyjään siirryttäessä.
Kannattaa kuunnella tallenteita Ylen arkistosta.
Hauskoja olivat myös Repe Helismaan ”Laiska-Lassi”-hupailut.
Ilmoita asiaton viesti
[…] Kankkulan kaivolla | Uusi Suomi Vapaavuoro – Kankkulan kaivolla -nimi on kyllä eufemismien äiti. Mutta noihin aikoihin niitä käytettiin eri tahtiin kuin nykyään – hyvä vai paha, en ota kantaa. Nykyisin tuo ohjelma. […]
Ilmoita asiaton viesti