Elämän tarkoitus – ikävän karkoitus

Ryhdyin joutessani pohtimaan sellaista pientä aihetta kuin elämän tarkoitus. Ajattelin, että näin elämän ehtoopuolella sekin asia pitäisi vihdoin selvittää.

Mikko Alatalo ja Eppu Normaali lauloivat takavuosina, että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Tällä viisaudella ansiokkaat laulumiehet viestittivät, että ryppyotsainen elämän tarkoituksen etsiminen saattaa olla turhanaikaista puuhaa.

Syvällisten pohdintojeni keskellä lähdin hakemaan vastauksia kirjastosta. Kuin tilauksesta silmiin sattuikin pohjoismaisen kirjallisuuden professorin (emerita) Merete Mazzarellan uusi kirja (Elämän tarkoitus, Tammi 2017).

Mazzarella on tullut siihen tulokseen, että elämän tarkoituksen pohdiskelu on noloa, koska se on puberteettista. Tätä minä pelkäsinkin.

Pienistä ei pidä kuitenkaan hätkähtää, kun ajatellaan suuria ajatuksia. Mazzarella katsoo tulleensa siihen ikään, 72, jossa vähättelystä ja pilkasta ei tarvitse enää piitata. Hän jopa arvelee, että ihmiset miettivät elämänsä tarkoitusta enemmän kuin haluavat myöntää, "ja koska sitä ei halua myöntää ajattelevansa, sen torjuu laskemalla leikkiä, ironisoimalla, naljailemalla tai provosoimalla".

Kun Mazzarella kyseli tuttaviltaan elämän tarkoitusta, useimmat välttivät suoria vastauksia ja turvautuivat sitaatteihin. Yksi muisti, että Dostojevski kehotti rakastamaan enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.

Monet halusivat sanoa enemmän elämän tarkoituksettomuudesta kuin sen tarkoituksesta. Sellainenkin mielipide kirjasta löytyy, että yhtä hyvin voitaisiin keskustella joulupukista kuin elämän tarkoituksesta.

Kun ottaa huomioon nämä lähtökohdat, voi pitää hyvänä saavutuksena, että Mazzarella on kirjoittanut 253-sivuisen kirjan elämän tarkoituksesta. Siihen liittyen Mazzarella kirjoittaa paljon mielekkäästä elämästä, mitä tarkoittaa olla ihminen.

Kirjan lukujen otsikoista saa käsityksen siitä, millaisia asioita Mazzarella käsittelee: maailmankuvasta, sattumasta, kohtalosta ja valinnasta, pahuudesta, anteeksiannosta, surusta, myötätunnosta, hyvästä elämästä.

Ihmisten hyvästä yhteiselämästä Mazzarella lainaa brittifilosofi Terry Eagletonin hahmottelemaa ihannekuvaa. Se on jazzyhtye, jossa jokainen soittaja ilmaisee itseään ja jättää samalla tilaa toisille. Ja jossa kaikki seuraavat valppaasti toisiaan ja kehittyvät kuuntelemalla ja kannustamalla toisiaan entistä paremmiksi.

Mazzarella kirjoittaa, että elämän tarkoituksen edessä hän on amatööri ja diletantti. Kirjansa hän sanoo syntyneen tietämättömyydestä ja uteliaasta etsinnästä.

Mitään yleispätevää, kaikille yhteistä elämän takoitusta Mazzarella ei tietenkään löytänyt enkä löytänyt minäkään. Jokainen löytää oman tarkoituksensa, jos on löytääkseen.

Viimeisen sanan Mazzarella antaa runoilija Rainer Maria Rilkelle: "Suhtautukaa kärsivällisesti kaikkeen ratkaisemattomaan ja pyrkikää rakastamaan kysymyksiä sinänsä."

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu