Elämän tarkoitus – ikävän karkoitus
Ryhdyin joutessani pohtimaan sellaista pientä aihetta kuin elämän tarkoitus. Ajattelin, että näin elämän ehtoopuolella sekin asia pitäisi vihdoin selvittää.
Mikko Alatalo ja Eppu Normaali lauloivat takavuosina, että elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Tällä viisaudella ansiokkaat laulumiehet viestittivät, että ryppyotsainen elämän tarkoituksen etsiminen saattaa olla turhanaikaista puuhaa.
Syvällisten pohdintojeni keskellä lähdin hakemaan vastauksia kirjastosta. Kuin tilauksesta silmiin sattuikin pohjoismaisen kirjallisuuden professorin (emerita) Merete Mazzarellan uusi kirja (Elämän tarkoitus, Tammi 2017).
Mazzarella on tullut siihen tulokseen, että elämän tarkoituksen pohdiskelu on noloa, koska se on puberteettista. Tätä minä pelkäsinkin.
Pienistä ei pidä kuitenkaan hätkähtää, kun ajatellaan suuria ajatuksia. Mazzarella katsoo tulleensa siihen ikään, 72, jossa vähättelystä ja pilkasta ei tarvitse enää piitata. Hän jopa arvelee, että ihmiset miettivät elämänsä tarkoitusta enemmän kuin haluavat myöntää, "ja koska sitä ei halua myöntää ajattelevansa, sen torjuu laskemalla leikkiä, ironisoimalla, naljailemalla tai provosoimalla".
Kun Mazzarella kyseli tuttaviltaan elämän tarkoitusta, useimmat välttivät suoria vastauksia ja turvautuivat sitaatteihin. Yksi muisti, että Dostojevski kehotti rakastamaan enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.
Monet halusivat sanoa enemmän elämän tarkoituksettomuudesta kuin sen tarkoituksesta. Sellainenkin mielipide kirjasta löytyy, että yhtä hyvin voitaisiin keskustella joulupukista kuin elämän tarkoituksesta.
Kun ottaa huomioon nämä lähtökohdat, voi pitää hyvänä saavutuksena, että Mazzarella on kirjoittanut 253-sivuisen kirjan elämän tarkoituksesta. Siihen liittyen Mazzarella kirjoittaa paljon mielekkäästä elämästä, mitä tarkoittaa olla ihminen.
Kirjan lukujen otsikoista saa käsityksen siitä, millaisia asioita Mazzarella käsittelee: maailmankuvasta, sattumasta, kohtalosta ja valinnasta, pahuudesta, anteeksiannosta, surusta, myötätunnosta, hyvästä elämästä.
Ihmisten hyvästä yhteiselämästä Mazzarella lainaa brittifilosofi Terry Eagletonin hahmottelemaa ihannekuvaa. Se on jazzyhtye, jossa jokainen soittaja ilmaisee itseään ja jättää samalla tilaa toisille. Ja jossa kaikki seuraavat valppaasti toisiaan ja kehittyvät kuuntelemalla ja kannustamalla toisiaan entistä paremmiksi.
Mazzarella kirjoittaa, että elämän tarkoituksen edessä hän on amatööri ja diletantti. Kirjansa hän sanoo syntyneen tietämättömyydestä ja uteliaasta etsinnästä.
Mitään yleispätevää, kaikille yhteistä elämän takoitusta Mazzarella ei tietenkään löytänyt enkä löytänyt minäkään. Jokainen löytää oman tarkoituksensa, jos on löytääkseen.
Viimeisen sanan Mazzarella antaa runoilija Rainer Maria Rilkelle: "Suhtautukaa kärsivällisesti kaikkeen ratkaisemattomaan ja pyrkikää rakastamaan kysymyksiä sinänsä."
Elämän tarkoituksen pohtiminen ei tuota muuta tulosta, kuin elämä on jokaiselle vain itsensä näköistä elämää eläessä ja yritystä elää niin, ettei tuota pahaa mieltä kanssaihmisille, eikä luonnolle. Kuoleman edessä voisi sitten aikanaan todeta, että ainakin yritin parhaani.
Rainer Maria Rilken neuvo on hieno, se riittäköön…
Ilmoita asiaton viesti
Kaija, kiitos kommentista. Tuo Dostojevski on myös hyvä: Rakastakaa enemmän elämää kuin sen tarkoitusta.
Ilmoita asiaton viesti
”… yritystä elää niin, ettei tuota pahaa mieltä kanssaihmisille, eikä luonnolle.”
– Tuo Kaijan näkövinkkeli on todella jalomielinen varsinkin näinä somettamisen aikoina, jolloin kovin monet haluavat vain trollata ja mollata toisensa henkisesti lyttyyn, ja sitten lätkiä ylävitosia ja kopsautella nyrkkitervehdyksiä omien kuplakavereidensa kanssa.
Minusta elämän tarkoitukseksi kelpaa mainiosti elämän tarkoituksen selvittäminen, ja sitähän kukin voi tehdä omaan tahtiin ja omin konstein. Olisihan se aika makeeta huipentaa maallinen vaelluksensa viimeisiin sanoihin elämän kiistattomasta tarkoituksesta.
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan ei ole vielä maininnut Douglas Adamsin kiertäen antamaa vastausta: 42.
Oma nuoruusvuosien aikainen vastaukseni oli itsesuojeluvaiston tyydyttäminen.
Ilmoita asiaton viesti
Miksei myös itsetyydytysvaiston suojeleminen.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota ei ihan voi Maslowin tarvehierarkiasta johtaa.
Maslowin teoria on kuitenkin aika ongelmallinen nykypäivänä. Se olettaa ihmisen eli kysymyksen esittäjän kannalta, että ihminen on kuin mikä tahansa eläin eikä itsensä tiedostava hyvinvointiyhteiskunnan jäsen. Sen sijaan Decin ja Ryanin itsemääräämisteoria, joka jakaa perusluontoiset psykologiset tarpeet kolmeen osaan: 1) tarve tuntea itsensä päteväksi, 2) tarve sosiaaliseen kiinnittymiseen (olla yhteisö(je)n jäsen) ja 3) tarve tuntea olevansa autonominen ja voivansa vaikuttaa tapahtumiin, on paljon soveltuvampi ihmisen kannalta.
Ehkä elämän tarkoitus on sen tarkoituksen selvittäminen. Kysymys on tietysti ratkaistavissa rekursiivisesti eli käynnistämällä elämä siinä muodossa, että se ensinnäkin pystyy esittämään tuon kysymyksen. Aika hyvän vastausehdotuksenhan me jo tiedämme. Se on 42. Nyt meidän vain pitäisi ymmärtää itse kysymys.
Kasvatusoppia yritän opiskella. En minä muuten näin lapsellisia juttuja miettisi. Jotkut ongelmat ovat mahdottomia ratkaista matemaattisesti, ne täytyy laskea kokeilemalla ja niissä voi ainakin joissakin tapauksissa oikaista algoritmillisesti. Tiedostava ihminen vaikuttaa aika lupaavalta algoritmilta.
Ilmoita asiaton viesti
Kuulehan Raimo Koski, ”42.” on pelkkä VITSI, se on mr. Adamsin kepponen.
>>Douglas Adamsiltä kysyttiin useita kertoja hänen uransa aikana miksi hän valitsi juuri numeron 42. Useita teorioita esitettiin, mutta hän hylkäsi ne kaikki. Marraskuun 3. 1993 hän antoi vastauksen keskusteluryhmässä alt.fan.douglas-adams:
»Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen. Se oli vitsi. Sen piti olla numero, tavallinen, pienehkö numero, ja valitsin tuon. Binääriset esitysmuodot, 13-kantaiset luvut, Tiibetiläiset munkit ovat kaikki täydellistä hölynpölyä. Istuin työpöytäni ääressä, katselin puutarhaan ja ajattelin ’42 sopii’ Kirjoitin sen paperille. Tarinan loppu.»
Elämän tarkoitusta tarjoavia vitsiniekkoja, viihdyttäjiä ja klovneja on moneen lähtöön. On jokaisen oma asia, miten suhtautua heidän kepeisiin offertteihinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Se on juuri sen takia niin hyvä vastaus, että se on tietysti vitsi. Usein kysymykseen voi löytyä paras vastaus paradoksin kautta. Vastaushan ei ole tässä tapauksessa se tärkein vaan kuka sen kysymyksen esitti ja miksi.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedostavasta ihmisestä lupaavana algoritmina:
https://www.amazon.co.uk/Homo-Deus-Brief-History-T…
Ilmoita asiaton viesti
Olen päätynyt tuossa pohdiskelussa risteykseen jossa on kolme tietä valittavissa:
1. Elämä on tarkoituksetonta ajelehtimista läpi ajan ja avaruuden. Tämä siksi,että elämän vaikutus keskellä kosmisia voimia on mitätön. Elämä ei oikeastaan muuta mitään galaksien tai aurinkokunnan tasolla
2. Elämän tarkoitus on elää ja mahdollistaa elämä. Tämä toimii erityisesti kaikessa ns. luonnossa aivan luonnollisesti.
3. Elämä on kaikki kaikessa,ilman sitä on vain täydellistä tarkoituksettomuutta. Elämä on kaiken tapahtuneen lopputulos missä universumi älyllistää itsensä tarkastelemaan itseään.
Ihminen on siis pohdintani mukaan täysin pihalla noista kuvioista nykyisessä valtavirtaisessa elämässään.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä tarkoittaa ”tarkoitus”?
tarkoitus:
1 function, object, the idea, meaning, aim, design, significance
Ilmoita asiaton viesti
Joskus luin Victor Franklin kirjan se vaikutti. Hän kirjoitti kirjan ollessaan keskitysleirillä. Tuntui kuin kirja olisi ollut hänen elämänsä tarkoitus, siis säilyä hengissä ja saada ajatuksensa julki. Franklista ratkaisevaa oli ihmisen oma suhtautuminen vaikkapa työhönsä tai työttömyyteensä: esimerkiksi suutari joka rakastaa työtään, elää mielekkäämpää elämää kuin professori, joka ei koe olevansa oikealla paikalla. Toinen Franklin esimerkki kertoo palkitusta jäteauton kuljettajasta, joka vuosikaudet oli poiminut roskista rikkinäisiä leluja, korjannut ne ja lahjoittanut ne varattomien lapsille.
Elämän tarkoitus ei ole rutiineihin uppoaminen, vaan etsiminen ja uusien asioiden löytäminen. Tämähän on minun amatöörimäistä ajatteluani, ja Mazzarella juuri kokee, että kaikki olemme amatöörejä ja diletantteja elämän tarkoituksen äärellä.
Olin eilen Konservatoriossa, jossa esitettiin Jevgeni Onegin. Vieressäni istui Espoossa ehdolle asettunut nuori, Anna Rukko. Hän tuntuu toimivan jonkin tarkoituksen ohjaamana. Valmisti koruja, jotta lastensairaala saisi rahaa. Nyt hän on kokoomuksen ehdokkaansa Espoossa. Kysyin mitkä ovat hänen teemojaa (tarkoitus kunnan edustjana) : nuorten asia, koulut kuntoon (homekouluja on Espoossakin) ja koulutusta kaikille, estettömyys (lähtee hänen oman näkövammaisen veljensä hänelle tuottamista kokemuksista). Hän on tekijä, siis voisi sanoa, että joidenkin elämän tarkoitus on toimia toisten hyväksi. Hän totesi, että häntä tuetaan ja kannustetaan paljon ja se on merkittävää, joka vain edistää häntä toimissaan.
Ilmoita asiaton viesti
Viktor Frankl on näköjään kirjoittanut useammankin aihetta sivuavan kirjan.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiselämän tarkoitus on pelkistetysti tämä, minkä Paavali aikanaan Ateenan Areiopagilla kertoi siellä viisasteleville filosofeille, sen ajan älyköille:
”että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla Hänet löytää – Hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;”. Apt. 17:27
Ilmoita asiaton viesti