Barbarian paluu ja Euroopan loppu

Professori Timo Vihavainen ei ole ensimmäinen, joka ennustaa Euroopan rappiota, jopa perikatoa. Hänen uusi esseekokoelmansa (Timo Vihavainen: Barbarian paluu – Euroopan auringon laskiessa, Otava 2017) on paikoin hyytävää luettavaa. Vihavainen ei yritäkään olla poliittisesti korrekti. Tarkistin, että barbaria tarkoittaa sivistymättömyytttä, julmuutta ja raakuutta.

Syntyvyys on romahtanut, taloudet ovat vaikeuksissa ja maahanmuuttajia ryntää Eurooppaan pilvin pimein. Eurooppa on kutistuvan väestön ja nopeasti kasvavan siirtolaisuuden maanosa.

Vihavaisen kritiikin pääkohteena on hallitsematon maahanmuutto, joka vie eurooppalaiset ja siinä ohessa suomalaiset perikatoon, jos vähän kärjistää. Hän päivittelee, miten komeasti kuulutetut eurooppalaiset arvot eivät kelpaa läheskään kaikille maahanmuuttajille. Eurooppa edustaa tahdottomuutta ja passiivista kaiken suvaitsemista.

Varmoja rappion merkkejä ovat kyltymätön ahneus ja uskomaton kyynisyys, joka korottaa talouskasvun ainoaksi maanpäälliseksi hyväksi. Vihavainen nostaa esiin pääministeri Jyrki Kataisen taannoisen lausunnon, jonka mukaan Suomi tarvitsee peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Silloin ei keskustelua juuri syntynyt. Vihavaisen reaktio on tässä: "Käytännössähän se tarkoittaisi koko kulttuurin muuttamista ja väestön vaihtamista."

Vihavainen kirjoittaa, että nyt olemme oppineet olemaan häpeämättä sitä, että emme osaa mitään ja kerskailemme sen sijaan sillä, mitä kulutamme ja minkä toiset ovat etelän hikipajoissa valmistaneet. "Ainakin ennen maailmassa tällaista olisi nimitetty rappioksi. Vastaava prosessihan kerran tuhosi myös Länsi-Rooman kukoistavan kulttuurin."

Nykypäivän kulttuurin ilmiöitä Vihavainen ei käsitä lainkaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopan ja yleensä lännen itsetunto oli hänen mielestään vielä korkealla "ja ajatus siitä, että eurooppalaiset ihmiset saattaisivat sadan vuoden kuluttua matkia villien neekeriheimojen musiikkia, ihokoristeita ja uskontojakin, olisi ollut liian fantastinen".

Vihavainen on sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden kulttuuri yrittää kieltää ihmisiä ajattelemasta kehityksen vaaroja tai asettamasta "tom-tom -rumpujen ja sinfoniaorkesterien musiikkia hierarkkiseen järjestykseen".

Historioitsija Vihavainen ei ole vahvimmillaan, kun hän tulkitsee uusia kulttuuri-ilmiöitä. Hän kuulostaa ennakkoluuloiselta vanhalta narisijalta, joka on jämähtänyt menneille vuosikymmenille. Hänen lennokasta tekstiään on kuitenkin hauska lukea, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Moni vetää varmasti herneen nenäänsä Vihavaisen piikittelystä.

Tuomiopäivän julistajia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Timo Vihavainen on kuin köyhän miehen Spengler, saksalainen, joka jo sata vuotta sitten julisti länsimaiden perikatoa.

Rappion merkkejä miettiessä ja uusia barbaareja odotellessa tulikin mieleen, mitä jo kuningas Salomo kaikessa viisaudessaan sanoi turmeluksen lähteistä: rappiolle vievät lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu