Barbarian paluu ja Euroopan loppu
Professori Timo Vihavainen ei ole ensimmäinen, joka ennustaa Euroopan rappiota, jopa perikatoa. Hänen uusi esseekokoelmansa (Timo Vihavainen: Barbarian paluu – Euroopan auringon laskiessa, Otava 2017) on paikoin hyytävää luettavaa. Vihavainen ei yritäkään olla poliittisesti korrekti. Tarkistin, että barbaria tarkoittaa sivistymättömyytttä, julmuutta ja raakuutta.
Syntyvyys on romahtanut, taloudet ovat vaikeuksissa ja maahanmuuttajia ryntää Eurooppaan pilvin pimein. Eurooppa on kutistuvan väestön ja nopeasti kasvavan siirtolaisuuden maanosa.
Vihavaisen kritiikin pääkohteena on hallitsematon maahanmuutto, joka vie eurooppalaiset ja siinä ohessa suomalaiset perikatoon, jos vähän kärjistää. Hän päivittelee, miten komeasti kuulutetut eurooppalaiset arvot eivät kelpaa läheskään kaikille maahanmuuttajille. Eurooppa edustaa tahdottomuutta ja passiivista kaiken suvaitsemista.
Varmoja rappion merkkejä ovat kyltymätön ahneus ja uskomaton kyynisyys, joka korottaa talouskasvun ainoaksi maanpäälliseksi hyväksi. Vihavainen nostaa esiin pääministeri Jyrki Kataisen taannoisen lausunnon, jonka mukaan Suomi tarvitsee peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.
Silloin ei keskustelua juuri syntynyt. Vihavaisen reaktio on tässä: "Käytännössähän se tarkoittaisi koko kulttuurin muuttamista ja väestön vaihtamista."
Vihavainen kirjoittaa, että nyt olemme oppineet olemaan häpeämättä sitä, että emme osaa mitään ja kerskailemme sen sijaan sillä, mitä kulutamme ja minkä toiset ovat etelän hikipajoissa valmistaneet. "Ainakin ennen maailmassa tällaista olisi nimitetty rappioksi. Vastaava prosessihan kerran tuhosi myös Länsi-Rooman kukoistavan kulttuurin."
Nykypäivän kulttuurin ilmiöitä Vihavainen ei käsitä lainkaan. Ennen ensimmäistä maailmansotaa Euroopan ja yleensä lännen itsetunto oli hänen mielestään vielä korkealla "ja ajatus siitä, että eurooppalaiset ihmiset saattaisivat sadan vuoden kuluttua matkia villien neekeriheimojen musiikkia, ihokoristeita ja uskontojakin, olisi ollut liian fantastinen".
Vihavainen on sitä mieltä, että poliittisen korrektiuden kulttuuri yrittää kieltää ihmisiä ajattelemasta kehityksen vaaroja tai asettamasta "tom-tom -rumpujen ja sinfoniaorkesterien musiikkia hierarkkiseen järjestykseen".
Historioitsija Vihavainen ei ole vahvimmillaan, kun hän tulkitsee uusia kulttuuri-ilmiöitä. Hän kuulostaa ennakkoluuloiselta vanhalta narisijalta, joka on jämähtänyt menneille vuosikymmenille. Hänen lennokasta tekstiään on kuitenkin hauska lukea, vaikka ei olisikaan samaa mieltä. Moni vetää varmasti herneen nenäänsä Vihavaisen piikittelystä.
Tuomiopäivän julistajia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Timo Vihavainen on kuin köyhän miehen Spengler, saksalainen, joka jo sata vuotta sitten julisti länsimaiden perikatoa.
Rappion merkkejä miettiessä ja uusia barbaareja odotellessa tulikin mieleen, mitä jo kuningas Salomo kaikessa viisaudessaan sanoi turmeluksen lähteistä: rappiolle vievät lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus.
Tämäkin selvästi pitäisi lukea, mutta rohkeneeko? Olisi mukavampi lukea positiivisia näkemyksiä, kun muutoinkin tapahtuu niin paljon ikävää. Ehkä on helpompi elää, kun seuraa vain luonnonilmiöitä.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan viisas heitto. Jos negatiivisuuden lukeminen johtaa vain lamaannukseen, on ehkä parempi jättää lukematta. Jos taas johtaa aktivoitumiseen, niin sitten lukee.
Positiivinen illuusio voi pitää ihmistä proaktiivisena.
Ilmoita asiaton viesti
Samainen Timo Vihavainen kirjoitti muutamia vuosia sitten esseekokoelman Vanhan Venäjän paluu. Minusta se on kiinnostava ja järkeenkäypä kirja, joka kehottaa ottamaan itänaapurin tapahtumat rauhallisesti, kuitenkaan viittaamatta niille kintaalla.
Läntiseen Eurooppaan ajatuksensa nyt siirtänyt Vihavainen on ainakin blogitekstin perusteella saanut jonkinlaisen sätkyn. Maahanmuutto, tai oikeastaan ”maihinmuutto”, tatuoinnit ja etninen musiikki ovat hänen mukaansa lopun enteitä. Ihmettelen, jos 1900-luku kaksine tuhoisine maailmansotineen ja supervaltojen ydinvarusteluineen tuntuu yhtäkkiä vanhalta hyvältä ajalta! Ai joo: silloin nuoret naiset eivät harrastaneet tatskoja.
Ilmoita asiaton viesti
Vihavaisella on aika paljon löysiä heittoja, jotka heikentävät tekstin uskottavuutta. Suhteellisuudentajukin on joskus kadoksissa tai sitten esseisti haluaa vain provosoida.
Ilmoita asiaton viesti
Vihavainen viljelee monissa teoksissaan sarkastista huumoria. Hyvääkin sellaista. Tuntuu kyllä välillä siltä, että kirjoittaja vetäytyy liikaakin huumorinsa taakse. Nakertaa näin faktapohjaa, kuten Jorma toteat.
No, luetaanhan tämä teos ja katsotaan!
Mistä ihmeestä on keksitty kirjan älytön kansikuva??!
Ilmoita asiaton viesti
Kansikuva on varmaan tatuointien takia. Nehän ovat Vihavaisen mielestä ”lopun ajan” merkkejä, kuten Tuomo yllä kirjoitti.
Ilmoita asiaton viesti
”Lopun ajan merkkejä” on havaittavissa useita ja monet niistä ovat puhtaasti kotikutoisia. Tässä pari.
-Armeijaan tulevat alokkaat tarvitsevat kävelykeppejä liikumiseen.
-Nuorison käyttämää puhetyyliä, slangia on melkein mahdoton tavallisen ihmisen ymmärtää.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy sanoa, että joskus blogisti voi olla rasittavuuteen saakka korrekti. Haluaisin tietää, mitä Jorma Melleri EI kirjoittanut Vihavaisen kirjasta.
Ilmoita asiaton viesti
En viitsinyt siteerata kaikkia neekerijuttuja. Huomasin juuri, että Juha Mäkinen arvioi kirjan Savon Sanomissa. Ohessa katkelma Mäkisen tekstistä:
”Sitten on vielä Vihavaisen avoin rasismi. Hän tuntuu haikailevan kolonialismin aikakauteen, jolloin valkoinen mies hallitsi maailmaa ja levitti sivistystään siirtomaihin. No, saahan sitä haikailla.
Huomattava osa tekstistä keskittyy kiivaaseen maahanmuuton vastustukseen. Eipä siinä, kyllä sitäkin mieltä saa olla ja aiheesta voi kirjoittaa kriittisesti.
Mutta jos puhuu toisista ihmisistä ”primitiivisenä aineksena” tai ”loisina”, tulee paljastaneeksi todellisen karvansa. Ei tarvitse olla ”poliittisesti korrekti”, mutta ei kannattaisi olla myöskään niin epäkorrekti, että alkaa kuulostaa Hitleriltä. Aivan: sen kuuluisan natsikortin heiluttelu ei tässä yhteydessä enää tunnu kovinkaan kaukaa haetulta.”
Ilmoita asiaton viesti
Tuota juuri meinasin. Kaikkien näiden vuosien jälkeen pystyt olemaan korrekti, vaikkei se taida helppoa olla.
Ilmoita asiaton viesti
Mies (minä) pehmenee vanhetessaan.
Ilmoita asiaton viesti
Luin Timo Vihavaisen kirjan, Länsimaiden tuho, pian sen ilmestymisen jälkeen n. v. 2010.
Hän puhui siinä silloin länsimaiden rappiotilasta hyvyyden, totuuten ja kauneuden tavoittelun katoamisesta ja että sijaan on tullut ahneus ja kulutus. Hän puhuu myös uudesta maailmanjärjestyksestä, jossa vieraat kulttuurit korvaavat länsimaiset arvot, koska omia arvojamme, hyvyyttä, totuutta ja kauneutta, ei enää jakseta puolustaa.
Kerronta viipyi paikoin asiallisen rajan tuolla puolen, ja vei mielestäni uskottavuutta jonkin verran.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä yksi yksityiskohta, yleistyvät tatuoinnit on minua kummastuttanut, tykönäni pohdiskellut että viestivätkö sitten rappiosta, sivistyksen uusista muodoista tai vaikkapa nousussa olevasta ihmismielen itsekkyydestä. Mihinkään lopputulokseen en ole päätynyt paitsi siihen että jostakin ne ovat merkki, muutoksesta suomalaisenkin ihmisen sisäisen elämän piirissä.
Olen minä pohtinut myös mieshenkilöiden yleistyvää korvarenkaiden käyttöäkin, en hyvällä en pahalla, silkkaa uteliaisuuttani tätäkin, että mistä pohjimmillaan on kysymys, mikä on pontimena.
Ilmoita asiaton viesti
Tatuoiminen on todellakin vain kulttuurinen yksityiskohta, ei oire sivilisaation tuhosta tai kaiken romahtamisesta.
PS. Minullakin olisi tatska tai pari, jos ihoni olisi terve. Psoriasis-potilaana en ryhdy leikkimään moisten myrkkyvärien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä tässä tatuointibuumissa ihmetyttääkin, että jotkut pilaavat ehdoin tahdoin tervettä ihoaan, kun esimerkiksi psoriasis-potilaat taistelevat vahvoin lääkkein ja rasvoin pitääkseen ihonsa jonkinmoisessa kunnossa.
Minkä vuoksi Sinä Tuomo haikailet tatuointeja itsellesi?! Mikä niissä viehättää?
Ilmoita asiaton viesti
Syvällisiä kysymyksiä! En ole milloinkaan ollut korujen tai muunkaan ns. koreuden perään, mutta vanhemmiten, ja epäilemättä myös tatuointien yleistymisen myötä, olen huomannut miettiväni: olisiko minun henkilöhistoriassani tai ajattelussani jotain, jota haluaisin korostaa ja jopa esitellä teettämällä aiheesta ihooni pysyvän kuvan?
Toistaiseksi vastaus on siis kieltävä, nimenomaan verrattaessa arveluttavaa piikittämistä ihoni yleiseen kiikun-kaakun -terveydentilaan. Onneksi diagnoosini on vain lievä, alle 5-prosenttinen psoriasis.
Jostain syystä lapsenikaan eivät ole teettäneet tatskoja, vaikka he kuuluvat ikäryhmään 20…30-vuotiaat. Sukuni uusin tatuointi on edelleen isäni olkavarteen kainalon puolelle v. 1941 kirjailtu hiukan kulmikas ”0”, SS-taistelijan veriryhmätunnus.
Ilmoita asiaton viesti
En minäkään tatuointeja miksikään maailmanlopun ennusteeksi näe. Oma nahkani on itselleni vaan niin rakas ettei tulisi mieleenikään sitä tatuoinnein kirjoa. Kuvittelen kai rajoittuneisuuttani että näin olisi kanssaeläjienkin kohdalla, siksikin ihmettelen.
Ilmoita asiaton viesti
Tatuointeja oli omassa lapsuudessani vain merimiehillä ja rangaistusvangeilla – sellaisia verisuonen sinisiä kyhäelmiä.
Tatuointien ja mieskorvakorujen lisäksi ovat yleistyneet myös tyttöjen nenä-, huuli- ja silmäkulmarenkaat (tiedä sitten mistä muualta niitä löytyneekään), ja nämä ovat aiemmin olleet melko selvästi ”primitiivisten” kansojen koristelutapoja.
Mutta tämä ei kuitenkaan liene merkki taantumisesta, vaan individualismin noususta. En usko, että muutamia vuosikymmeniä sitten olisi otettu samalla tavalla tonneittain selfie-kuvia ja pukkailtu julkisuuteen vaikka nettikin olisi jo keksitty silloin.
Ilmoita asiaton viesti
Hurjat ja raivoisat Euroopan viimeiset pakanat, villin pohjoisen Viikingit näyttävät olleen viimeaikaisten tv-ohjelmien perusteella erityisen viehättyneitä tatuoinneista vuosituhannen sitten. Hieman kyllä epäilen tätä liioitteluksi eli osittain vain ohjaajien ja markkinoijien valitsemaksi kikaksi tehdä dokumenteista ja sarjoista mediaseksikkäämpiä aikaamme sopivasti.
Ilmoita asiaton viesti
#15
Minulla on vajaan 10 sentin kokoinen ankkuri vasemman ranteen yläpuolella. Sen tatuoi musta mies Hampurissa runsaat 30 vuotta sitten.
Ei minusta tullut rohkeampi eikä viisaampi tuolloin, mutta on se kiinnekohta elämän murroskohtaan, joka tuli eteen tuolloin,
Monet alkavat katua myöhemmin tatuointejaan. Minulle ei sitä tilannetta ole tullut , ehkä siksi että olin jo nelikymppinen tuolloin.
Kerran vähän säpsähdin pankissa kun virkailija tuijotti ankkurin kuvaa. Ei kuitenkaan kutsunut vartijaa paikalle 🙂
Toisen kerran havahduin kun, taisi olla joku hengen mies, sanoi että Raamatussa kielletään tatuoinnit, Muistaakseni ajatus menee jotenkin niin, että ihminen on valmis Luojan mielestä.
Niin kuin Juha sanoi, tatuointeja antoivat aikaisemmin laittaa pääasiassa merimiehet ja vangit.
En suosittele, mutta en nyt juuri kadukaan. Tyttäret eivät innostuneet. Vanhemmalla oli silmäkulmassa rengas. Vaimo hyppi seinille. Minä kun olen sen verran pyörinyt ”kulmilla” pystyin luottamaan että aika hoitaa asian. Ehkä se oli normaali a nuoren kehityksen protestivaihetta.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tatuoinnit ja korut juontavat juurensa alkuperäiskansojen mytologisista rituaaleista, joita harjoitettiin elämän eri vaiheissa. Riippuen heimosta, sekä miehet että naiset maalasivat itsensä symbolisin kuvioin ja koristelivat erilaisin renkain ja koruin.
Ilmoita asiaton viesti
Minä taas luulen että ennen tatuointeja oli vain oikeasti kovilla kundeilla, kuten vangeilla ja merimiehillä. Tänä päivänä niitä vaikuttaisi olevan vain sellaisiksi aikovilla. Paino sanalla luulen…
Ilmoita asiaton viesti
Tässä malleja ”tatskoille” ja korvakoruille.
http://www.tunturisusi.com/wildwest/intiaanit5.htm
Ilmoita asiaton viesti
Marquessarilla tatutointeja oli aiemmin ja ne ovat palanneet.
http://ilgron11.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/…
Ilmoita asiaton viesti
Tässä, miesten korvarengasta, arvokasta ja vissi tuntematonta lisätietoa Alankomaista: merenkulku oli aikoinaan sen verran vaarallista, että haaksirikkoja sattui jatkuvasti. Sen seurauksena merimiesten ruumiit huuhtoutuivat saariston ja mannermaan rantoihin, tuon tuostakin.
Jotta onneton matruusi saisi edes kunniallisen haudan, oli käytössä tuo kultainen korvarengas…kertakorvauksena.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, aikoinaan oli syy merenkulkijoilla, todellinen ja konstailematon laittaa rengas korvaansa. Nykymiehen perustelu koristella korvalehvänsä renkaalla lienee lähempänä omaa rakasta egoansa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka muuten haluaisi myöntää pohjoisen turvapaikan tunnetulle vainottuun vähemmistöön kuuluvaksi julistetulle ei-islamilaiselle ihmisoikeusasiassatoimijalle, joka ahdingossaan saattaa tulla jo ihan lähiaikoina maastakarkotetuksi eikä hänelle nykynäkymien mukaan luultavasti voida tarjota pitempiaikaista kortteeria etelän lämmössä? Tarkemmin http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235139-k…
Ilmoita asiaton viesti
Kommenteista päätellen,eräät jälkiviisaat ajelevat siinä ns.jälkijunassa, johon varaavat hyvissä ajoin ennakkoon lippunsa ..ja tietysti velaksi sekä ko. junan viimeiseen vaunuun..josta voi sitten loikata pois kyydistä kun meno alkaa hirvittää,tai käy vaaralliseksi.
Se ,että kuka sen lipun loppujen lopuksi maksaa,tuntuu olevan yhdentekevää nyky €uroopassa.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi kuvitellaan ylipäätänsä tatuointien olevan merkki rappiosta? Jälkikasvu pitää niitä sitten taas normaalina ja ilman tatuointeja olevia erikoisina. Mikä on siis se mekanismi mitä kuvittelette olevan rappioitumisen taustalla?
Ilmoita asiaton viesti