Vakoilija Pentikäisen elämä kuin elokuvaa
Yleisesikunnan luutnantin Vilho Pentikäisen loikkaus Neuvostoliittoon vuonna 1933 oli sensaatio ja vuoden suurin uutinen Suomessa. Kokenut journalisti Martti Backman on tarttunut kiehtovaan mysteeriin uudessa dokumenttiromaanissaan (Vakoojat – Vilho Pentikäisen pako ja neuvostovakoilun romahdus 1933, Gummerus 2017).
Backmanin kirja on kuin elokuvakäsikirjoitus ja Vilho Pentikäinen kuin köyhän miehen James Bond. Pentikäisen tarinaan jää yhä paljon aukkoja, joita vilkas mielikuvitus voi täydentää, mutta se tiedetään, että vakoilija rakasti autoja, naisia ja mukavaa elämää.
"Pentikäinen hymyili itsekseen. Ne eivät voineet kuvitellakaan, millaiset tienestit hänellä oli. Paremmat kuin kenraaleilla. Ne eivät osanneet edes ihmetellä, kuinka luutnantin palkkaa nauttivalla voi olla amerikkalainen auto, asunto Eirassa ja räätälin tekemät univormut. Sääli vain, ettei hän uskaltanut hankkia rahoillaan enemmän näkyvää varallisuutta. Rahat piti tuhlata harrastuksiin. Ja niitä hänellä oli kaksi: ammunta ja naiset. Kilpa-ammunnassa paloi paljon rahaa ruudinsavuna ilmaan."
Sotasalaisuuksia Pentikäinen välitti Moskovaan peräti kymmenen vuotta. Hän tiesi, että oli hyvä hommassaan, mutta häntä korpesi, että sitä ei voinut muille näyttää. Hän näytteli tyhmää, juroa, hiljaista ja yksinkertaista valokuvaajaa.
Arvoitukseksi on jäänyt se, mikä oli lopullinen sysäys Pentikäisen loikkaukselle: paljastumisen pelko, sotkuiset naisjutut vai jokin muu? Vakoilu kuitenkin paljastui vasta Pentikäisen paon jälkeen.
Pentikäisen loppu oli karu, kuten Backman kirjoittaa: "Kunnes toisin osoitetaan, on lähdettävä siitä, että Suomen kaikkien aikojen menestyneimmän vakoilijan Vilho Pentikäisen elämä päättyi Stalinin vankileirin nälässä ja kylmyydessä."
Vahvistuksen Vilho Pentikäisen (1903-1942) kohtalosta sai hänen veljensä poika, professori Juha Pentikäinen Venäjän turvallisuuspalvelulta FSB:ltä kymmenkunta vuotta sitten. Kuolinsyyksi ilmoitettiin "kolmannen asteen ravitsemushäiriö".
Vilho Pentikäinen pidätettiin heti kun jatkosota alkoi heinäkuussa 1941 epäiltynä vakoilusta Suomen hyväksi. Neuvostoliitossa hänen maineensa puhdistettiin 1962 ja hänelle myönnettiin jopa Leninin kunniamerkki, jollaisen suomalaisista ovat saaneet myös presidentit Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto.
Vakoilun vainoharhaisessa maailmassa liikkui paljon huhuja ja "varmoja" tietoja. Pentikäinen oli nähty useita kertoja Helsingin kaduilla ja hänen väitettiin kuuluneen sodan jälkeen Neuvostoliiton valvontakomissioon puheenjohtaja Andrei Zdanovin adjutanttina.
Se on kuitenkin varmaa, että Neuvostoliittoon loikattuaan hän pääsi hyviin asemiin ja säästyi 1930-luvulla Stalinin vainoilta, koska hänet lähetettiin Espanjan sisällissotaan. Hän solmi avoliiton Otto Ville Kuusisen Riikka-tyttären kanssa ja esiintyi nimellä Vilhelm Aleksandrovits Purov.
Pentikäisen pako Venäjälle 1933 oli alkulaukaus bolsevikkien maailmanlaajuisen vakoiluverkoston romahdukselle. Pentikäisen jäljiltä paljastui vakoilurinki, jota etsivä keskuspoliisi jahtasi Pariisia, Lontoota ja New Yorkia myöten. Poliisin verkkoon jäi niin häikäilemättömiä miesagentteja kuin lumoavia vakoojattaria.
Backmanin kirjassa Pentikäisen tarina on yksi monista. Jännittäviä ovat kuvaukset eräiden naisvakoojien uskomattomista vaiheista. Toimittaja Backmanilla on selvästi myös kaunokirjallisia kykyjä. Todelliset agenttitarinat voittavat keksityt mennen tullen.
Kolmannen asteen ravitsemushäiriö. Millaisia mahtavat olla ne kaksi ensimmäistä; joko ykköstaso tappaa?
Juuri äsken katselin Yleltä matkadokumenttia, jossa Arvo Tuominen kiersi Äänisjärven englantilaisvalmisteisella maastoautolla. Stalin mainittiin useita kertoja, samoin hänen (kauniisti sanottuna) äärimmäiset saavutuksensa.
Ilmoita asiaton viesti
Stalin vihasi maanpettureita todella, olivat mistä maasta hyvänsä, ja jos vakoilu suoritettiin vain rahasta ei aatteesta, mutta maailmanvalloitus-agendaansa eteenpäin viedäkseen joutui ulkomaisia vakooja-maanpettureita jotenkin sietämään. Jonkun ulkomaisen vakoojan kyllä palkitsikin, mutta ei suhtautunut asiaan millään lämmöllä. Pelkkää propagandanäytöstä.
Omat venäläiset sotavangitkin olivat generalissimuksen mielestä maanpettureita. Ei edes poikaansa Jakovia pelastanut sotavankeudesta.
Antipatiaa oli myös suomalaisten kommunistien kohdalla. Ei Stalin heitä sietänyt kuin pakosta.
Neuvostoliitossahan riitti Tsekan mukaan omastakin takaa vakoilijaa, diversanttia, tihutyöntekijää ja isänmaanpetturia enemmän kuin muissa maissa yhteensä. Siperiaan riitti näin pakkotyövoimaa. Toivottavasti sen synkimpään kaivokseen päätyi vakooja/isänmaanpetturi Pentikäinenkin.
Paasikivi tuskaili eräässä sotien jälkeisessä neuvottelussa Stalinille, että on vaikea päästä asiassa eteenpäin kun kommunistit pistävät hanttiin. Stalin tokaisi siihen, että ampukaa ne, niin meillä tehdään maanpettureille. (Luin tämän Paasikiven muistelmista, tai jostain elämäkertateoksesta.)
***
Kirja on varauksessa!
Ilmoita asiaton viesti
Ei Stalin ollut mikään nationalisti. Hän kyllä uskoi sosialismiin yhdessä maassa, joten sitä piti vahvistaa kaikin tavoin. Toisaalta hän oli paranoidinen alkoholisti, joka ei luottanut kehenkään. Loppujen lopuksi paranoia ohjasi hänen politiikkaansa. Taustalla oli kuitenkin historiallisen materialismin näkemys historian kulusta. Sen mukaan millään nationalismilla ei ole merkitystä historiassa.
Ilmoita asiaton viesti
Olen myös lukenut jostain Paasikiven kertoneen, että Molotov oli rauhansopimusta tehtäessä hiukan liian päällepäsmärinä ja kun Paasikivi oli Stalinin kanssa paiskannut kättä kaiken sinetiksi, niin Molotov oli vielä jatkanut paapatustaan. Stalin oli kuiskannut Paasikivelle: ”Mitäs me noista venäläisistä …”
Ilmoita asiaton viesti
Vilho Pentikäinen oli ottanut osaa jo 15-vuotiaana taisteluihin punaisten riveissä Viipurin tienoilla.
Kuinka on mahdollista että tälläisen taustan omaava henkilö pääsee etenemään armeijan riveissä 20-luvulla ?
Oliko Pentikäisellä auttajia mahdollisesti korkeissakin asemissa armeijassa ? Onko
sotilasuran etenemiseen liittyvät yksityiskohdat selvitetty ?
Mielenkiintoinen teos joka täytyy laittaa lukulistalle.
Ilmoita asiaton viesti
Miten 20-vuotiaana vakoilijaksi värvätty mies pääsi yliluutnantin sotilasarvoon? Kävikö hän RUK:n ja Kadettikoulun ilman, että kenelläkään heräsi mitään epäilyjä hänen luotettavuudestaan? Oliko Yleisesikunnalla käytäntönään selvittää palvelukseensa tulevien taustoja ja seurata heitä mitenkään? – Toki itsenäisen Suomen puolustusvoimilla oli tuolloin vasta lyhyt historiallinen kokemus.
Ilmoita asiaton viesti
→ 7/HM: ”Kävikö hän RUK:n ja Kadettikoulun ..”
Sivuhuomautus: Muistelen, että tarvittiin Kekkosen myötävaikutusta, että pääsi Sirola-opiston käynyt kadettikouluun.
Ilmoita asiaton viesti
Kirjan mukaan Pentikäinen oli vain luutnantti ja reservin upseeri.
Venäjällä pakonsa jälkeen tämä olisi toiminut majurin arvoisena, ja Espanjan sisällissodassa peräti everstinä.
Ihmetellä todella täytyy miten Pentikäinen pääsi etenemään niin pitkälle armeijan sisällä ja vakoilemaan vuosikaudet. Eikö hänen joltisenkin ylellinen elämänsäkään kiinnittänyt sotilasviranomaisten ja suojelupoliisin huomiota? Ei sellaista elämää vietetty luutnantin palkalla.
Lisäksi Pentikäinen pieksi vaimoaan tämän tästä, usein ajaen hänet ja poikansa ulos talosta. Uhkaili vaimoaan aseella. Käytti huomiota herättävästi vieraita naisia… Eivätkä hälytyskellot soineet kenenkään viranomaisen päässä!?
Pentikäiselle kävi lopulta kuten usealle muullekin rajan yli menneelle suomalaiselle. Onni ja ihanuus jäi kaukaiseksi haaveeksi. Proletariaatin paratiisi osoittautui julmaksi helvetiksi. Aate vei hengen.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt itsenäisen Suomen jo kadottua punavihreät ja kokoomuslaiset pääsevät upseerikoulutukseen, vaikka toimivat pitkään Suomen maakunnan etujen vastaisesti ja ottivat määräykset vastaan ulkovalloilta, EUsta, Saksasta ja USAsta. Kummallista.
Ilmoita asiaton viesti
”Arvoitukseksi on jäänyt se, mikä oli lopullinen sysäys Pentikäisen loikkaukselle: paljastumisen pelko, sotkuiset naisjutut vai jokin muu? Vakoilu kuitenkin paljastui vasta Pentikäisen paon jälkeen.”
”Muutama päivä ennen rajan ylitystään Pentikäinen oli tavattu ottamasta työpaikallaan kaapista ‘salaisia asiakirjoja’ valokuvatakseen ne. Pentikäisen epäonneksi huoneeseen tuli tuolloin toinen upseeri, nimeltään Bergman, joka raportoi tapauksesta esimiehilleen.Yliluutnantti Vilho Pentikäinen määrättiin saapumaan tapauksen johdosta Etsivä Keskuspoliisin kuulusteluun.”
Viite:
http://repola-seura.net/repola_aineisto/repolainen…
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommenteista, jotka ovat täydentäneet alkuperäistä kirjoitusta. Pentikäisen elämästä ja toiminnasta emme kaikkea tiedä. Tietoaukkoja on erityisesti hänen ajastaan Neuvostoliitossa.
Ilmoita asiaton viesti