Naiset ohittavat lukemattomat miehet
Tänä viikonloppuna (23.4.) vietetään jälleen Kirjan ja ruusun päivää, ylistetään lukemista ja kannustetaan erityisesti poikia ja miehiä kirjojen pariin. Fakta on nimittäin se, että lukemisesta on tullut naisten harrastus.
Juuri julkaistuun mainioon kirjaan (Ville Eloranta – Jaakko Leino: Sanaiset kansiot – Suomen kielen vaietut vaiheet, Gaudeamus 2017) sisältyy lyhyt luku, joka on nimeltään Lukumiehiä. Siinä osoitetaan muutamalla esimerkillä, miten lukemattomat miehet kompastuvat omiin asenteisiinsa ja hukkaavat loistavan tulevaisuutensa.
Kun kirjan kirjoittajina ovat Helsingin Sanomien kielenhuoltaja (Eloranta) ja Helsingin yliopiston suomen kielen professori (Leino), on selvää, että he nostavat omaa häntäänsä, korostavat lukemisen ja kirjoittamisen merkitystä.
Moni mies ylpeilee, ettei ole lukenut yhtään kirjaa. Rehvastelulla ei varmaankaan haluta korostaa omaa mitättömyyttä, päinvastoin. Taustalla lienee ajatus, että kirjalliset harrastukset ovat akkojen touhua. Kunnon mies ei kirjoja tarvitse. Tällainen asenneilmapiiri on nuori ilmiö.
Itsenäisyyden alkuaikoina kansallisen instituution asemaan nousi nimenomaan kynämiehiä, joiden maskuliinisuutta ei lainkaan heikentänyt kyky ilmaista itseään kirjallisesti. Heidän ansiostaan suomalainen kulttuuri alkoi kukoistaa.
Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun yksi keskeisistä miehisistä roolimalleista oli runoja kirjoittava Akateemisen Karjala-Seuran valajäsen. Myös sotien aikana miehet kirjoittivat paljon runoja rintamalla.
Haitanneeko tuo mitään, jos mies ei kirjoja lue? Eikö lukeminen ole turhaa ajanhukkaa, ylimainostettua puuhaa? Kirjoittajilla on vastaus: "Mies, joka ei lue eikä kirjoita, ei pidä yllä valmiuksiaan työntekoon. Ei ihme, että ammatti toisensa jälkeen kääntyy naisvaltaiseksi."
Naiset ovat pikkuhiljaa valloittaneet arvostetut ammatit, jotka edellyttävät kykyä kirjallisiin ponnistuksiin. Opettajat, lääkärit ja juristit ovat yhä useammin naisia. Hätkähdyttävä on tieto, jonka mukaan peräti yli 90 prosenttia suomen kielen yliopisto-opiskelijoista on naisia.
Työnteko on muuttunut. Siihen kuuluu entistä enemmän lukemista ja kirjoittamista ja merkittävästi vähemmän fyysistä tekemistä ja toimintaa.
Eloranta ja Leino kysyvät, eikö mies ole luonnostaan taistelija, kodin, lauman ja isänmaan puolustaja? Ehkä näin, mutta siihenkään eivät enää riitä pelkät aseet ja ammukset.
Työnteon tavoin myös sodat ja selkkaukset, valtioiden väliset ja muutkin valtapelit muuttuvat yhä enemmän kielellisiksi. Propagandalla ja valeuutisilla rakennetaan kilpailevia todellisuuksia, joilla liikutellaan kansanjoukkoja ja ohjaillaan maiden kohtaloita.
Kirjoittajien johtopäätös lukemattomien miesten kannalta on tyly: "Mies, joka ei lue fiktiota, ei opi erottamaan faktaa ja fiktiota. Mies, joka ei erota faktaa ja fiktiota, ei edes tunnista modernia sotaa, saati että osaisi siihen osallistua."
17-vuotias lukiolainen kertoi, että pitäisi lukea kirja, mutta ei tiedä mitä lukisi. Olin kaivanut Orwellin Eläinten vallankumouksen hyllystä. Pieni kirja, jonka ojensin hänelle. Hän avasi kirjan ja totesi, että voisi sen lukea. Kun oli lukenut, olisin halunnut hiukan aiheesta keskustella, mutta tuon ikäinen jääkiekkoileva kaveri ei järin paljon halunnut asiasta keskustella.
Mieheni lukee paljon, enemmän kuin minä. Kirjat ovat e-kirjoja ja niitä saa kirjastosta helposti. Hän on aina lukenut. Se näkyy ja tuntuu. Tietoa on karttunut melkoisesti. Toki emme analysoi kirjoja yhdessä. Lukemamme kirjat ovat kovin erilaisia.
Nyt minulla on menossa Laurent Binetin : Kuka murhasi Roland Barthesin. Melkoinen kirja, joka tökkii kovasti. Liikaa ihmisiä. Tuttuja nimiä valtavasti. Ne ovat enemmänkin sekoittavia. Aikakausikin jotenkin epämääräinen. Selvästi uutta ranskalaista aaltoa, josta en pidä yhtään. Valkkasin kirjan lukupiirissä luettavaksi. Toivottavsti seuraava kirja on kiinnostavampi ja helpommin luettavissa. Mieheni ei tätä kirjaa lukisi. Sen tiedän kysymättäkin.
Aiemmin hiukan helpompi, mutta ei myöskään niin miellyttävä oli ranskalainen i Pierre Lemaîtren rikosromaanin Camille. Jotenkin ei ole minun suosikkini.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää Kirjan ja ruusun päivää Irjalle. Itse aloin juuri lukea Max Seeckin Hammurabin enkeleitä. Kirjaa mainostetaan kansainvälisen tason trilleriksi. Saas nähdä!
Ilmoita asiaton viesti