Orhan Pamukin ihmeellinen Istanbul
Suomeen saapuu ensi viikolla harvinainen ja ajankohtainen vieras, kun turkkilainen Nobel-kirjailija Orhan Pamuk esiintyy Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaaleilla 13.5. On kiinnostavaa kuulla, mitä Pamuk sanoo Turkin nykytilasta, jossa ihmisoikeusloukkaukset ovat arkipäivää.
Myös Pamuk on joutunut vuosien varrella Turkin viranomaisten hampaisiin. Hänestä onkin tullut melko varovainen, kun hän puhuu maansa epäkohdista.
Sopivasti juuri Pamukin Suomen-vierailun alla on julkaistu suomeksi hänen uusin teoksensa (Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni, Tammi 2017, suomentanut Tuula Kojo). Se on kuin rakkaudentunnustus Istanbulille, kirjailijan kotikaupungille.
Orhan Pamukin lähes kaikki kirjat kiertyvät tavalla tai toisella Istanbuliin. Kummallinen mieleni on tarina katukauppias Mevlutin elämästä, seikkailuista, unelmista ja ystävistä sekä useiden ihmisten näkökulmasta kudottu kuva Istanbulista vuosilta 1969-2012, kuten kirjailija itse teoksensa määrittelee.
Kirjan nimi tulee William Wordsworthilta, jota lainataan teoksen alussa: "Oli tuolloin kummallinen mieleni, kun tuntui etten kuulunut siihen aikaan, en liioin siihen paikkaan."
Mevlut muuttaa maaseudulta Istanbuliin 12-vuotiaana isänsä kanssa. Hän auttaa ensin kaduilla jogurttia ja bozaa myyvää isäänsä ja ryhtyy sitten itsekin katukauppiaaksi. Boza on kuin vertauskuva Istanbulin muutokselle.
Boza on vanha aasialainen perinnejuoma, käyneestä hirssistä valmistettu sakea, hyväntuoksuinen, tummankellertävä ja kevyesti alkoholipitoinen neste.
Kun Turkin tasavalta vuonna 1923 perustettiin, Istanbulin bozapuodit oli jo suljettu. 1950-luvun jälkeen bozaa myivät enää Mevlutin kaltaiset kaupustelijat, jotka talvi-iltaisin kulkivat siivottomilla kaduilla huutaen "Bozaa". Katukauppiaat toivat mieleen menneet vuosisadat, "vanhat hyvät ajat".
Pamukin monipolvisessa tarinassa keskeiseksi nousevat miesten ja naisten suhteet. Mevlut jopa menee vahingossa naimisiin väärän naisen kanssa. Turkkilaisilla avioliittomarkkinoilla perinteet ja nykyaika kohtaavat.
Tilannetta kuvaa hyvin erään naisen havainto, että "tytölle pitäisi oikeastaan olla helpompaa mennä naimisiin ventovieraan kanssa, koska miestä on sitä vaikeampi rakastaa mitä paremmin hänet tuntee".
Mevlutin erottaa muista tavallisista miehistä hänen kummallinen mielensä. Hän kääntää vastoinkäymisetkin voitoksi. Kun Mevlut on levoton, hänen vaimonsa Rayiha tuskailee: "Mikä on, sano nyt Luojan tähden!"
"Se on tämä minun kummallinen mieleni", Mevlut vastasi. "Tunnen olevani yksin tässä maailmassa, vaikka mitä tekisin."
Mevlut on kirkasotsainen ja lapsellinen, mistä häntä pilkataan. Puoliksi ihmetellen, puoliksi halveksien katselivat Mevlutia "kaikki neropatit, petkuttajat ja itseään fiksuna pitäneet kansalaiset". Monet ajattelivat, että Mevlutia "viirasi", koska hän myi yhä bozaa kaduilla.
Yli 40 vuoden jälkeen Mevlut oivalsi, mistä oli kysymys. Kuljeskelu iltaisin kaupungin kaduilla antoi hänelle tunteen, että hän samoili oman päänsä sisässä: "Aion myydä bozaa tuomiopäivään asti."
Kummallinen mieleni on syväsukellus Istanbuliin ja sen radikaaliin muutokseen, joka tekee usein kipeää. Taitavasti Pamuk kuvaa kaupungin murroksen pienten ihmisten elämänvaiheiden kautta.
Olen pitänyt paljon Pamukin kirjoista ja lukenut kaikki suomennokset mitä kirjastosta on löytynyt. Olisi kiinnostava käydä hänen museossa.
Ilmoita asiaton viesti
Museo on varmasti mielenkiintoinen paikka. Pamukin yhden teoksen nimikin on Viattomuuden museo.
Ilmoita asiaton viesti